Lue keskustelun säännöt.
Olenkohan taas tekemässä elämäni munausta?
08.02.2011 |
Olen asunut murrosikäisen lapseni kanssa nyt kohta 2 vuotta uudella paikkakunnalla. Lapsi ei todellakaan ole sopeutunut muuttoon ja näin parin vuoden kokemuksen jälkeen voin vain todeta muuton olleen täysin virheellinen päätös hänen osaltaan. Itse taas olen viihtynyt ja olen onnekseni saanut olla töissä koko tämän pari vuotta, työn perässä tänne muutimmekin.
Mutta nyt olen lähes päättänyt irtisanoa itseni ja muuttaa lapseni kanssa takaisin sinne, mistä lähdimme.
Lapsi todella oirehtii ja minusta tuntuu, että muutto on ainoa vaihtoehto. Ja sitten taas toisaalta tiedän ja mietin, että takaisinmuutto ei peru nykyisiä ongelmia ja tuo osaltaan uusia ongelmia.
Entiseltä paikkakunnalta minun on vaikea löytää töitä, mutta sitäkään en nyt osaa pitää isompana murheena kuin tuon pikkuiseni huonoa oloa.
Mietin näitä asioita yksikseni pienessä päässäni ja aina välillä tuntuu, että pää halkeaa...
Kommentit (3)
mikä siellä entisellä paikkakunnalla lasta vetää puoleensa? Onko se varmasti se paikka ja ehkä suku tain ystävät vai silloinen elämäntilanne, joka saattoi olla aivan muu kuin nykyinen? Omat lapseni esim haikailevat erääseen paikkaan, jossa asuimme vuokralla muutaman vuoden. Pohdittuamme asiaa he haikailevat aikaa, kun minä olin kotona ja he itse olivat aika pieniä ja kanssani kotona. Heillä on siitä sellainen auvoinen lapsuus aika tunne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Että onko niin, että muutto takaisin muuttaa kaiken hyväksi? Mitä ne asiat ovat, jotka muuttuvat paremmiksi muuton jälkeen? Mitä hän entisellä paikkakunnalla kaipaa? Onko se varmasti jotain sellaista joka siellä on vieläkin?
Minä itse aikoinani kaipasin kovasti erääseen paikkaan kunnes ymmärsin etten sitä elämää enää takaisin saa vaikka samaan paikkaan muuttaisinkin.
Voiko lapsen oirehtimista auttaa jotenkin muuten kuin muuttamalla takaisin?
Tsemppiä! Tilanteesi kuulostaa hankalalta. Selviätte kyllä :)