Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miksi ystävä haluaa aina viettää yhdessä aikaa tuntikausia?
31.01.2011 |
Minulla on parikin ystävää, joiden tapaamisesta tulee stressi. Siis, ihania ihmisiä ovat ja olen iloinen, että ovat ystäviäni... Mutta heitä tavatessa pitäisi aina olla heille määrättömästi aikaa!
Jos tapaan ystäviä ihan vaan kyläillen tai kahvilla/lounaalla, niin minusta 2-3 tuntia on ihan riittävä tapaamisaika. 4 tunnin ja sen yli menevä tapaaminen, jos ei ole mitään erityistä ohjelmaa (elokuvat, teatteri, ruoanlaitto yhdessä, pelaaminen, taidenäyttely, tms.), käy jo liian pitkäksi.
Minulla on pari ystävää, joita tavatessa tuntuu, ettei heille riitä mikään. Liimautuvat kiinni. Ja jos sanon, että nyt pitäisi lähteä (kun on esim. 3 tuntia istuttu pöydän ääressä), alkaa marina. Että kun niin harvoin nähdään ja mihin voi olla niin kiire ja mitäs jos mentäisiin vielä kävelylle tai katsottaisiin videota tai jotain. Ja kovasti moititaan, että olen liian kiireinen enkä varaa tarpeeksi aikaa tapaamisiin.
Yhden ystävän kanssa melkein meni välit, kun istuin koko illan hänen luonaan klo 18 alkaen. Klo 22 sanoin, että nyt lähden kotiin nukkumaan. Hän ehdotti iltakävelyä, sanoin, että no ok, pieni puolen tunnin lenkki. Hän valitsi reitin, joka oli niin pitkä, että oltiin takaisin vasta klo 23 jälkeen...
Kun sanoin suoraan, että ei sitten enää näin myöhäisiä juttuja arki-illalla, mun täytyy päästä nukkumaankin, niin ystävä suuttui.
Sama ystävä istuttaa viikonloppuisin luonaan (tai istuu itse mun luonani) aamu kolmeen tai neljään. Ja jauhaa niitä samoja juttuja, kuolleesta koirastaan, työkavereistaan, siitä miten paprika ja se sun tämä närästää häntä ja univaikeuksiakin on... Huoh. Siis ekat 2 tuntia mukava jutella hänen kanssaan, sitten menee vanhan jauhannaksi ja roikkumiseksi.
Nyt sovittiin, että tulee mun luo käymään ensi lauantaina iltapäivällä. Hän laittoi sitten viestiä, että eihän mulla ole mihinkään kiire, hänellä on niin paljon puhuttavaa. Taitaa taas mennä unirytmi multa sekaisin...
Miten saisin nätisti sanottua, että jos hän tulee esim. klo 14, niin klo 19 maissa voisi viimeistään lähteä kotiin?
Poikkeuksetta nämä roikkujat on ihmisiä, joilla vähän ystäviä ja joilla ei parisuhdetta/perhettä. Joukossa niin naisia kuin miehiäkin. Perheelliset, parisuhteelliset tai muuten sosiaalisesti aktiiviset ihmiset tajuaa, ettei kukaan jaksa maratonvierailuja!
Vaikka näen ystävää, haluaisin sinä päivänä/iltana ehtiä tehdä vielä jotain muutakin... Miksi sitä niin vaikea ymmärtää?
Kommentit (20)
hankalaa, kun en edes osaa yhtään arvioida, milloin minulle käy tavata heitä!
Juuri kun ajattelen, että kaveri voisi jo lähteä viiden tunnin jälkeen, niin ehdottaa, että katsottaisiin joku DVD yhdessä. Tai toinen kaveri ehdotti, että lähdettäisiin shoppailemaan vielä illalla, kun olin jo aivan loppu.
Minä en ole kiireinen, mutta kyllä ihan normaali-ihminenkin väsyy 6-10 tunnin "tapaamisista".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla oli myös kaveri, joka roikkui aina. Saatettiin käydä esim. työpäivän jälkeen kahville/syömässä tms. ja rupatella ainakin pari tuntia. Kun pääsin kotiin, hän soitti heti ja odotti, että ainakin pari tuntia jutellaan puhelimessa... Ja tätä siis useana iltana viikossa. Jos sovin viikonlopulla menoa muiden kavereiden kanssa, hän valitti, miten yksinäistä hänellä on ja syyllisti minua siitä, että hänellä ei sitten ole viikonloppuna ketään kaveria.
Jostain syystä se kaveruus jäi.
hankalaa, kun en edes osaa yhtään arvioida, milloin minulle käy tavata heitä!
Juuri kun ajattelen, että kaveri voisi jo lähteä viiden tunnin jälkeen, niin ehdottaa, että katsottaisiin joku DVD yhdessä. Tai toinen kaveri ehdotti, että lähdettäisiin shoppailemaan vielä illalla, kun olin jo aivan loppu.
Minä en ole kiireinen, mutta kyllä ihan normaali-ihminenkin väsyy 6-10 tunnin "tapaamisista".
Kyllä mulla on ollut parikin kaveria joiden kanssa olin tuntikausia ja pyysivät vielä että jäisin yöksi, kuten joskus jäinkin.
Ei mitään ongelmaa.
Lapsuudenystävän kanssa kun tavataan hänen luonaan, menen siis koko vkl:ksi, olemme omillamme, hän lukee ja on niinkuin on.
Ei koko ajan tarvii seuraa pitää, tutun ihmisen kanssa voi välillä olla hiljaakin.
Rasittavinta varmaan onkin se jos on koko ajan
"vieraskorea" ja rasittunut.
yksi tälläinen ystävä. Mä en ainakaan kehtaa sanoa suoraan, koska tiedän että tämä suuttuisi ja se ystävyyssuhde olisi siinä. Mulla ei niin väliksikään, vaikka ei nähtäis enää ollenkaan, mutta hän on kovin yksinäinen (yksinhuoltaja) ja ymmärrän, että tarvitsee juttuseuraa.
Välillä säälittää hänen lapsi, joka on aika pieni vielä. Meillä he saattavat kyläillä koko päivän. Alan illalla laittamaan lapsia nukkumaan niin yleensä silloin tajuaa alkaa lähtemään. Olen aina ihan poikki näiden vierailujen jälkeen. Ja hänen lapsikin jo umpiväsynyt ja kärttyinen.
Paljon mieluummin menen lasten kanssa hänen luokseen, koska silloin pääsee jollain hyvällä syyllä lähtemään ajoissa. Ja siis kyllä mekin siellä ollaan sentään sellanen 4-5tuntia.
Ja tosiaan hän kertoo koko ajan omia juttujaan, eikä kiinnosta pätkääkään, että mitä meille kuuluu. Tosi rasittavaa, tuntuu ettei itse saa sellaista tasavertaista ystävyyttä.
Jos on niin vaikeeta niin eikö voi sanoa nätisti että kiitos mutta ei kiitos?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tekisin varmaan niin, että kävisin mieluummin tällaisen ystävän luona, niin voi lähteä silloin kuin itse haluaa, tai tapaisin jossain muualla kuin omassa kodissa, niin ei tarvitse "häätää" ketään pois. Tietysti asian voisi ottaa nyös puheeksi, jolloin voit sanoa, että väsyt pidempään seurustelusta tms.
hankalaa, kun en edes osaa yhtään arvioida, milloin minulle käy tavata heitä!
Juuri kun ajattelen, että kaveri voisi jo lähteä viiden tunnin jälkeen, niin ehdottaa, että katsottaisiin joku DVD yhdessä. Tai toinen kaveri ehdotti, että lähdettäisiin shoppailemaan vielä illalla, kun olin jo aivan loppu.
Minä en ole kiireinen, mutta kyllä ihan normaali-ihminenkin väsyy 6-10 tunnin "tapaamisista".
Kyllä mulla on ollut parikin kaveria joiden kanssa olin tuntikausia ja pyysivät vielä että jäisin yöksi, kuten joskus jäinkin.
Ei mitään ongelmaa.
Lapsuudenystävän kanssa kun tavataan hänen luonaan, menen siis koko vkl:ksi, olemme omillamme, hän lukee ja on niinkuin on.
Ei koko ajan tarvii seuraa pitää, tutun ihmisen kanssa voi välillä olla hiljaakin.
Rasittavinta varmaan onkin se jos on koko ajan
"vieraskorea" ja rasittunut.
meitä ihmisiä on niin moneen junaan. Itsekin väsyn usein esim mökkireissuilla kaverien kanssa, vaikka ensimmäinen ilta on ihana, niin seuraavana päivänä toivon jo että voisin lähteä kotiin. Ja kaverit näyttää nauttivan olostaan edelleen. En tiedä mistä tuo johtuu, sillä olen ihan sosiaalinen ihminen, kasvanut isossa perheessä ja näen mielelläni ystäviä. Jotenkin vain se 4-5 tuntia riittää mulle, sen jälkeen haluaisin vain olla hetken yksikseni.
Ehkä voisit siis ap sanoa ystävällesi että sinusta on kiva nähdä häntä mutta että SINÄ olet luonteeltasi sellainen, ettet nauti pitkistä tapaamisista. Ja että liian pitkät tapaamiset kääntyvät väsyttäviksi, vaikka kuinka pitäisit ystävästäsi, asia ei johdu hänestä vaan sinusta. Joten voisittekö sopia että ensi kerralla tapaatte lyhyemmän aikaa ja sovitte sitten seuraavan tapaamisen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onneksi työpaikalla saan puhuttua suun puhtaaksi, niin ei tarvitse ainakaan hankkia tollaisia kavereita, vaan kaikki aika jää omalle perheelle.
mutta 3 tuntia on minulle maksimiaika tiivistä yhdessäoloa. Niinpä valitsen tapaamispaikan niin että pääsen lähtemään kun siltä tuntuu.
Ymmärrän ap:tä hyvin. Kyse ei ole siitä, etteikö ystävät olisi rakkaita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kutsuin tuon miespuolisen kaverin meille syömään lauantaina. Vähän arvelutti, olisin mielummin vaikka mennyt keskustaan kahville, niin olisi ollut nopeampi tapaaminen, mutta hän on ihan jäykkis kahviloissa tms. julkisissa paikoissa, ei osaa siellä keskustella.
Täytyy varmaan yrittää tuota kikkaa, että alan tehdä muuta... Olen vaan kuullut, kun tämä kaveri valittaa niistä muista harvoista ystävistään, että kun KERRANKIN hän on tullut kylään, niin sitten ne alkavat jossain vaiheessa tehdä jotain kodinhoitojuttuja, tms. Että eikö niitä nyt voi tehdä joskus silloin, kun hän ei ole paikalla.
Ja jos sanon, että ollaan vaikka vielä illalla menossa elokuviin oman miehen kanssa, niin varmaan siitäkin tuo ystävä alkaa napista, että eikö nyt sitten tätä yhtä iltaa olisi hänelle aikaa...
Siis ihan symppis ihminen muuten ja kiva hänen kanssaan jutella, joskus käydään luontoretkillä isommallakin porukalla, tms. Mutta jo etukäteen ahdistaa tuo ripustautuminen ja syyttely.
ap
Itse en myöskään kestä pitkiä vierailuja, 4 h on maksimi. Juu, eri asia jos on sovittu yökyläilystä.... Tsemppiä vaan aapeelle :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
13:sta vastaus tässä, kun kysyit eikö voi olla tapaamatta tuollaisia ihmisiä.
Minun kohdallani on ainakin niin, että pari tälläistä ystävääni on lapsuudenkavereita, joista olen vielä toisen kaverini lapsen kummi, joten on vähän vaikeaa.
Sitten Äitini ja Anoppini kuuluu myös näihin anoppi vielä sillain kun joku mainitsi: Ei viitsi kysellä mitä kuuluu yms, kun itsellä on vaikka mitä vaivaa yms taphtunut. Ei ole kertaakaan kysynyt minulta mitä kuuluu ja olen sentää ollut hänen poikansa kanssa naimisissa 22-vuotta.
Tämä ei siis ole todellakaan katkera tilitys, vaan tosiasia, jota voi hyvmyillen kirjoittaa täällä.
aina kun heitä tapaa, niin jää huono omatunto, kun mikään ei tunnu riittävän. Tällaiset tyypit voivat katsoa peiliin ja miettiä, että miksi heillä ei ole luontaisesti paljon kavereita ja tuttuja, vaan joutuvat roikkumaan niissä harvoissa, joita on maisemissa.
Johtuisikohan se siitä, että heidän tapaamisen jälkeen ei ole iloinen ja hyvä mieli vaan paha mieli ja huono omatunto ! Ystävyys perustuu vapaaehtoisuuteen, joten vaivihkaa tällaisista tyypeistä hankkiudutaan eroon ja vietetään aikaa ihmisten kanssa joiden kanssa on aidosti kivaa ja heidän näkemisen jälkeen on saanut itsekin energiaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hän loukkaantui ja on nyt aina tavatessa, että onkos hän vaivaksi ja pitäisikö jo lähteä, jne. Ja piikittelee asiasta koko ajan sanomalla, että sinähän olet niin kiireinen.
Samalla luo minulle huonoa omaatuntoa valittelemalla, että kun hänellä ei ole ystäviä juurikaan ja ei ole puolisoa ja vanhemmatkin niin iäkkäitä. Kun yksin saa aina istua...
Tämä lauantaina kylään tuleva ystävä on minulle usein valittanut, miten hänen tuttavansa "ajavat" hänet pois kylästä. Milloin on perheenisä sanonut, että nyt sun täytyy varmaan lähteä, kun meidän pitää alkaa nukuttaa lapsia. Tätä muistelee katkerana useasti.
Ja milloin on toinen perheenisä sanonut kahvittelun jälkeen, että mennään pihalle katsomaan jotain juttua. Ja kun siinä pihalla on hetki seisottu, niin on vaimo tullut huutamaan, että tule syömään tms. ja tämän kaverin on annettu ymmärtää, että sopisi lähteä kotiin.
Kyseessä siis miespuolinen ystäväni. Hänellä huono itsetunto ja ottaa kaikki asiat itseensä.
En tiedä, miten nätisti sanoisin, että jos tulee meille esim. klo 13 lauantaina, niin klo 18-19 sopisi kyllä viimeistään lähteä kotiin. Muuten istuu vaikka aamukolmeen (kun hänellä niitä uniongelmiakin.)
sä voit sanoa suoraan että on se omakin elämä.
Haluat ja kaipaat omaa tilaa.
He voivat aluksi suuttua, mutta jos ovat ystäviäsi ymmärtävät lopulta ja antavat anteeksi itselleen sen miten itsekkäitä olivatkaan sinua kohtaan.
Älä turhaan pelkää sitä että loukkaantuvat. Saavat he loukkaantua mutta jos pitkittelet asian kanssa ja venytät pinnasi turhan kireelle saatat lopulta loukata heitä ihan oikeasti kun napsahtaa poikki.
Kylästä lähdet sitten kun sinusta tuntuu siltä että on todella lähdettävä. Ja olet jämäkkä. Kerrot aikeestasi hyvissä ajoin ja puet päällesi kun olet tekemässä lähtöä. Toivotat hyvät jatkot, avaat oven ja huudat perässäsi moikka.
Jos taas sinun luonasi kyläillään, ilmoitat sitten selkeästi koska tahdot ystävästä eroon ja riippuen tietysti tilanteesta sammutat valot ja menet nukkumaan jos ei ymmärrä lähteä vinkeistä huolimatta tai vaikkapa poistut asunnostasi itse. Puet päällesi ja heität ystävääsi takilla. Ilmoitat että olet menossa nyt ja että hän ei voi jäädä asuntoon siksi aikaa.
Jos ystävällä on paljon puhuttavaa, sano että puhuu sen minkä kerkeää sillä sinulla ei ole aikaa kuunnella kaikkea ja pyydä vaikkapa kertomaan kirjeitse asiansa mikä jää sanomatta.
Nää tuli mieleen, mutta muista että tosiystävä lopulta ymmärtää yskän, eikä jätä sinua sen vuoksi ettet anna pitää itseäsi kynnysmattona.
eivät olisi kauaa ystäviäni. Jos eivät edellisen neuvot auta ja suuttuminen ja ripustautuminen lopu, niin ei kannata enää pitää yhteyttä. Kyllä heidänkin pitää vähän ottaa vastuuta elämästään. Jos ei osaa eikä halua oppia olemaan muiden kanssa, sitten ollaan yksin.
Samaa kokemusta täällä, on pari tuttavaa, jotka liimaantuvat kiinni. Aina tulee uutta puheenaihetta, oltiinpa puhelimessa tai nähdään muuten.Ovat vielä nin vuolaita puhumaan omista asioistaan ja minun sanomiset jää sitten aika vähiin.
Joskus mietin, onko syy minussa, mutta sitten taas ystävissäni on ihmisiä, joitten kanssa vuorovaikutus toimii ja takertumista ei ole.
Puhelut olen sitten "katkaissut" toteamalla, että on vielä kauppaan ehdittävä tai hommia tekemättä, mikä pitää paikkansa. Huomaan itsekin joskus puutuvani tolkuttoman pitkiin puheluihin ja silloin on pakko sanoa, että palataan asiaan toiste.
Nämäkin pari tuttavaa ovat aika yksinäisiä ja toki tiedostan, että tarvitsevat aikaani. Mutta minua jokin tietty symbioosi alkaa uuvuttaa ja on ajateltava omaa jaksamista. Koen jollain tavalla hyväksikäyttönäkin sen, että minun aikani ei ole yhtä arvokasta kuin heidän.Ja onhan se itsekästä, ellei kunnioiteta sitä, että muutakin elämää tarvitsee kuin näitä tuttavia. He eivät rajaa laita, joten on itse alettava myös tavatessa sanoa, että kaksi tuntia voidaan jutella. Ellei tämä toimi, pitää vähentää koko kanssakäymistä kaikkiaan. Puheluihin en aina edes vastaa, ellei minulle se sovi. Ja myönnän, ettei tapaamisetkaan joka kerran sovi, olen kertonut olevani väsynyt töistä tai että vietän vähäistä vapaa-aikaani jollain itselleni sopivalla tavalla.
Läheisten ystävien kanssa ei vastaavia kokemuksia ole koskaan tullut, ehkä niissä onkin molemmin puolinen keskinäinen kunnioitus mukana.
ja en voi kun ihmtellä, miten ette osaa kanssani puheeksi?!
Tuntuupa pahalta lukea täältä, ja miettiä että miksi minulle ei sanota näitä asioita päin naamaa...
En todellakaan ole tiennyt olevani noin rasittava.
OTTAKAA ASIA IHAN OIKEASTI PUHEEKSI! Jos kaverisuhteenne ei tuon käsittelemistä kärsi, niin sitten se ei ollut oikea ystävyyssuhde.
Odotan soittoanne/keskustelun aloitusta.
Alue: Aihe vapaa
Kyllä minulla ja ystävilläni juttu toimii niin että sovitaan jo etukäteen noin-aika joka on tapaamiseen käyttää ja ilmoitetaan toiselle ennen tapaamista jos on jotain menoa vielä sen jälkeen, parhaimpien kanssa voi jo sanoa puolin ja toisin ihan suoraankin että no niin, mä heitän sut/teidät kohta pihalle (jos perhe mukana) - ja on kuule ihan tavallista että lojutaan kylässä vaikka koko viikonloppu, välillä voi muitakin ihmisiä pyörähtää siinä. Kokkaillaan yhdessä ja välillä touhutaan omiammekin, ei tarvi olla kiinni kuin iilimato vaikka tapaakin. En juurikaan pidä enää yllä tuollaisia ystävyyssuhteita/ takertujia kuten tuo sinun ystäväsi nyt - on niitä ollut pilvin pimein, ei niitä jaksa, jatkuva marina ja samojen vanhojen asioiden pyörittely ei kauhean innostavaa ole. Tosiaan kannattais puhua suoraan sen sijaan että täällä puhuu selän takana, ei tämä vie mihinkään. Jotkut ihmiset eivät ajua olevansa rasitteita ja jos ovat niin rasittavia ettei heitä jaksa tai eivät halua/pysty muuttumaan niin pakkoko olla tekemisissä. Loputon suohan se on.