Kun ystävyys ei tunnu enää samalta kuin ennen

Elämässä voi tulla tällaisia vastoinkäymisiä. 

Ymmärrän. Se on eräänlaista surutyötä. Itselläni vielä paljon pitempi ystävyys on hiipumassa pois, ensin tuli aika pitkäkin vaihe, jossa ystävyytemme oli vain tämän ystäväni asioiden puimista. Kun se keikahti näin epätasapainoon, oli vaikea saada sitä enää ennalleen, lopulta mahdotonta. Suren sitä, ettei minulla ole häntä enää niin kuin silloin ystävyytemme alkuvuosina. Ne muistot eivät vain kanna enää, kun tänä päivänä ei ole mitään muuta kuin roskakorina oloa. 

Ymmärrettävää, että se harmittaa. Olen kokenut saman ja se harmitti siitäkin huolimatta, että se olin minä, joka oman elämänmuutokseni myötä aloin etääntyä ystävästä. Joskus on silti parempi antaa ystävyyden hiipua kuin yrittää pitää sitä väkisin hengissä. Jälkiviisaana voin sanoa, että irtipäästämisen olisi pitänyt tapahtua jo vuosia aiemmin mutta pitkäaikaisesta ystävyydestä ei ole helppo luopua. Etenkään silloin, kun kumpikaan ei ole tehnyt varsinaisesti mitään väärää. Dynamiikka ei vain enää toiminut.

Ystävyyden suurin koetinkivi on toisen osapuolen joku akuutti kriisi, koska silloin on vaara, että toinen joutuu toisen terapeutiksi ja siitä voi tulla pysyvä tila.

En tosin tiedä, mikä teidän ystävyyteen tuli. 

Ystävyyksilläkin on oma elinkaarensa. Itselläni on ollut elämän varrella monia ystävyyksiä jotka ovat lopulta hiipuneet kun olemme kasvaneet tai elämäntilanteet muuttuneet.

Usein ystävyyteenkin liittyy joku yhteinen nimittäjä kuten yhteinen harrastus, työpaikka, elämäntilanne tai vaikka maailmankatsomus ja kun tämä yhteinen nimittäjä muuttuu tai hiipuu niin myös ystävyys saattaa siirtyä seuraavaan vaiheeseen. 

Minulla on ystävä jonka kanssa 15v sitten olimme todella läheisiä, mutta nyt kun molemmilla on omat perheet ja menot niin olemme enemmän kavereita tai tuttavia ja näemme muutamia kertoja vuodessa.

Mielestäni tälläisessä tilanteessa kannattaa hyväksyä se, että ei enää olla niin läheisiä kuin ennen, mutta pyrkiä löytämään luontevia tapoja jatkaa ihmissuhdetta enemmän tuttava tai kaveripohjalta. Toki vielä parempi jos pystyy jotenkin elvyttämään ystävyyssuhdetta ja pitämään sen aktiivisena. Ihmissuhteetkin vaativat jatkuvaa huolenpitoa. 

Minullakin on tilanne ettei ystävälle kauheasti huvita enää avautua enää asioistaan, tai muutenkaan pitää yhteyttä kun palaute sieltä on ollut jotenkin niin kylmää. Tuntuu ettei ole kuin konflikteja enää nykyään suurimmaksi osaksi. Aivan kuin automaattisesti olen ainakin minä hiivuttamassa hommaa taka-alalle.

Ystäväni mielestä olemme ystäviä pohtiaksemme hänen tilannettaan. Tai olen kuuntelijan roolissa milloin missäkin. Vaikka hän tietää, etten esim. seuraa urheilua ollenkaan, silti hän selostaa yksityiskohtaisesti eri urheilukilpailuja minulle. Kun huomautan tästä, hän siihen, ettei haittaa, hän haluaa vain purkautua. Niin, hän. Sillä ei ole väliä, miten puuduttavaa, turhauttavaa ja ärsyttävää on kuunnella asioista, jotka eivät kiinnosta yhtään. Minulla on aavistus, että hänen ystävistään vain minä olen tällaisessa tilanteessa. Olen nyt vetäytymässä.

Ihmiset muuttuvat ja elämäntilanteet vaihtuvat. Ei kannata pitää väkisin kiinni sellaisesta mikä pyrkii pois.

Monia asioita jotka vaikuttanut... Epäilen myös kateudella olevan osuutta asiaan. Kun mieheni kanssa rakensimme talomme, hän ei sietänyt yhtään jos kerroin etenemisestä ym... Mutta kun hän alkoi rakentaa, niin minunhan olisi pitänyt olla koko ajan kiinnostunut hänen hehkutuksestaan. Myös meidän elämän arvot ovat nykyään kaukana toisistaan...

Mulla on ollut yhden pitkäaikaisen ystävän kanssa tällaisia vaiheita. Hän jaksoi pitää yhteyttä kaikesta huolimatta, ja "löysimme" toisemme uudestaan. Yli 30 vuotta ystävyyttä takana.