Valitettava tosiasia on, että Bidenin uskottavuus kyvykkäänä USA:n presidenttinä meni sekin jättäytymisilmoituksen myötä
Tämän pitäisi olla varoitus koko maailmalle. Presidentin viran hoitamisen yläikäraja on n. 70-75 vuoden tienoilla.
Kommentit (6)
Perustele näkemystäsi, ap. Miten mielestäsi uskottavuus meni? Keskustelussa ei ole oikein mitään järkeä, jos todetaan vain, että uskottavuus meni.
Itse sanoisin, ettei häneltä nyt mennyt uskottavuutta koska minusta sitä ei ollut alunperinkään. Vanha ihminen jo valittaessa ja sen ikäinen ,ettei siinä vaiheessa pitäisi enää olla missään vaativassa työtehtävässä. Meistä kukaan ei voita aikaa, vaan jokaisella alkaa reaktiot uusien asioiden omaksuminen ja nopeat ratkaisut hidastumaan. Se ettei Yhdysvalloista meinannut löytyä ehdolle kuin kaksi kehäraakkia on noloa. Maailmanpolitiikan kannalta jopa huolestuttavaa.
Hän oli uskottava kautensa alussa, eikä hän vieläkään täysin seniili ole. Eipä tässä ole kuin muutama kuukausi jäljellä, ja hänellä on apuvoimia ympärillä.
Pitkään vihervassut yrittivät uskotella maailmalle, että Biden on aivan terve...
Tuolle nyt ei ole mitään järkiperusteita. Päällä ne päätökset tehdään, ja jos se on kunnossa, vanhakin voi olla presidentti. Bidenin kunto on sen verran huono, että ei hänestä enää toiselle kaudella olisi ollut.
Näino. Nyt äkkiä Biden sivuun, ja Harris presidentiksi. Vain sillä tavalla amerikkalaiset äänestävät Harrisin voittoon.
Heidän pitää tottua mustaan naiseen presidenttinä. Muuten Trump voittaa varmasti, koska hän villitsee nukkuvat rasísțít äänestämään.