Mopsi vai bulldog?
Kumman ottasin? Moilemmilla viehättää naamavärkki.
Kommentit (20)
ei kumpikaan, molemmat mielettömän sairaita rotuja
Molemmat taistelukoiria. Eli ei kumpikaan. Ota kissa.
Rumia koiria. Mopsi röhkii kuin possu ja bulli vaarallinen.
Minun mopsiani luullaan välillä virheellisesti joksikin taistelukoiraroduksi. Esim noihin ryttynaama bulleihin sekoitetaan. Kyllä ihmiset on tyhmiä. Nähdään taistelukoiria sielläkin missä niitä ei ole..
Mopsit on kilttejä. Bullit on hauskoja. Ottaisin molemmat ja molemmille vakuutus pikkupentuina alle 4 kk ikäisinä.
Op pohjolasta sain edullisen vakuutuksen koiralle, koska minulla on siellä muitakin vakuutuksia.
Sun pitää etsiä hyvä kasvattaja. Näissäkin on terveempiä yksilöitä. Mopsi ois oma valinta.
Ottaisin Cannonin koiran ja mopsin sen kaiffariksi.
Ihan sama kumpi. Kunhan opetat sen hyvin.
Ota ensin se mopsi. Kun olet saanut koulutettua sen talon tavoille ja oppimaan tottelevaisuutta, niin sitten se toinen kaveriksi. Muista vakuutukset ottaa kans.
Tiedäthän, että koirat pitää toistensa seurasta. On muotia olla kaksi koiraa kalusteissa.
Jos sulla on tarpeeksi pätäkkää poistaa suurin osa hampaista, avata hengitystiet kirurgisesti sekä laittaa paikalleen ulos pullahtanut silmä, niin ihan kumpi vaan.
Liian sairaiksi jalostettuja ja kivuliaita koiria. Eivät pysty hengittämään. Kauhean kuuloista rohinaa, ihan ahdistaa kuunnella kun haukkovat happea. Ei koskaan lyttykuonoista koiraa!!
Ei ole olemassa yhtä tiettyä bulldogia, ne on esim englannin- tai ranskanbulldog. Mitähän bulsoggia ap siis tarkoittaa?
Onneksi nuo rodut kielletään viimeistään seuraavassa eläinsuojelulakiuudistuksessa, niin näitä ei enää teetetä kärsimään tähän maailmaan.
Nämä molemmat kärsivät hengitysvaikeuksista. Älä ihmeessä ota.
Näitä rohisevia mopseja näkee ulkona ja jo kaukaa kuuluu hirveä rohina. Lopetus eläinlääkärillä olisi armollisinta näille ja myös bulldogeille.
Vierailija kirjoitti:
Rumia koiria. Mopsi röhkii kuin possu ja bulli vaarallinen.
Eikö mopsien ja ranskisten kasvattaminen jo kielletty? Ellen vääriin muista, Jenni H, oli pahoillaan, etteivät olleet ottaessaan tienneet, kuinka sairas rotu mopsit on. Kaverilla oli ranskis, jonka molemmat pullottavat silmät vaurioituvat kävelylenkillä, kun ei osannut varoa oksia. Toinen silmä sokeutui ja molemmat tulehtuivat vähän väliä. Ei saanut happea, makasi selällään ja röhisi, korisi, piereskeli ja haisi. Kuola roiskui, kun suuta piti pitää auki, että pystyi jotenkin hengittämään. Sitä oli kauhea katsoa ja kuunnella. Eläinlääkärikulut olivat tuhansia per vuosi. Joutui lopettamaan alle viisi vuotiaana. Ruma voi olla hellyttävän kaunista, mutta sairaus ei ole. Toisella kaverilla oli englannin bulleja. Sairaita ja lyhytikäisiä myös. Oma koirani oli schäfer ja sillä oli lonkkavika. Kahdeksanvuotiaana oli pakko päästää pois kärsimästä. Valitettavan sairaita nuo rodut ovat, ja on epäinhimillistä pitää niitä hengissä, kun ei pysty rakkaasta kaveristaan luopumaan. Ei tietenkään voi etukäteen tietää etteikö minkä tahansa rotuinen koira sairastuisi, mutta kannattaa todella miettiä tarkkaan ja varmistaa, että on varaa eläinlääkärikäynteihin. Kroonisiin kipuihin ja sairauksiin voi joutua antamaan monta kertaa vrk, lääkkeitä. Pitää olla valmis myös hoitamaan lääkkeen annot. Reseptilääkkeitä harvoin uusivat puhelimessa, joten niitäkin varten joutuu maksamaan eläinlääkärinpalkkion toimistokuluineen.
Kumpi tahansa on hyvä valinta. Perusterveitä rotuja ovat :)