Miten tajusin vasta nyt

Ahdistus, itkuisuus, ärtyneisyys, viha, riittämättömyys.. onhan näitä. Ravannut lääkäreissä ja panostanut terveyteen rahalla. Käynyt luontaishoidossa, vyöhyketerapiassa, vaihettu lääkityksiä moneen otteeseen. Ei oikeen auta. Mun rakas lähti armeijaan. Hupsista, missä onkaan itkut ja ahdistus. Missä riittämättömyys? Missä viha jota tunnen muita ihmisiä/ naisia kohtaan? Olenko siis turhaa hoitanut itseäni ja syönyt lääkkeitä. Syy löyty lähempää mitä oisin voinut kuvitella. Aamulla heräsin ja tunsin pilkahduksen onnellisuutta. Säikähdin. Mutta joka onnen löytäkööt sen onnen kätkeköön. Olen vapaa (salaa).

Rakastan häntä. Haluan pitää hänet elämässäni siitä huolimatta. Rakkaus ei ole itsekästä. Kaiken se kestää eikä muista kärsimäänsä pahaa. Se minulle riittää, että sain vastauksen jota olen tutkinut jo pari vuotta: Mikä minua vaivaa? Se vapaus kun tietää että ahdistus, itkut ja viha ei olekkaan minussa. Ei ole osa minua. Se tulee ulkopuolelta.