Minne voi myydä tai lahjoittaa perintönä tullutta tavaraa
Eli ihan tavallisen suvun tavaraa, jolle ei ole käyttöä, hopealusikoita, hopeavateja, astioita, maljakoita, kirjoja, erilaisia käsin kirjottuja pöytäliinoja (hienoja sinänsä, mutta osassa tahroja), pitsilakanoita, koruja, sota-ajan puhdetöitä, valokuva-albumeja jne. Tavaraa 1800-luvun lopulta eteenpäin.
Ihan hienoja tavaroita sinänsä, mutta niille ei ole tilaa eikä käyttöä eikä jälkipolvi ole niistä kiinnostunut. Tuntuu pahalta vain heittää roskiin tavaraa ja toivoisi niille jatkoajan jossain.
Mitä olette vastaaville tavaroille tehneet?
Kommentit (38)
Sukulaisille, jos oot varma ettet jaksa itse pitää esineitä tai voi. Jos pidät jostain laita se omaan varastoon laatikkoon. Kirpparipöytä. On toki niitä jotka noutavat kuolinpesän tavarat pois tai lähempänä kirppis tai vientipaikka. Jos on roskaa, niin roskikseen ne.
Kierrätys keskukseen voi viedä ihan ilmaiseksi.
Lahjoitin paikalliselle museolle vanhan marttapuvun ja todella vanhat hyväkuntoiset kengät, ottivat ne mielellään. He sanoivat, että hyväkuntoisia kansan esineitä puuttuu kokoelmista.
Suuri massa kaatopaikalle. Myyntikelpoinen kierrätyskeskukseen.
Laita ilmoitus, että myydään lajittelematon kuolinpesän irtaimisto.
Kaffebulla kirjoitti:
Fida tulee hakemaan
Älkää nyt mitään helluntalaisten toimintaa tukeko!
SPR:n Kontti ottaa mielellään vastaan ja rahat menee hyvään tarkoitukseen.
Joskus ok-taloalueilla on kirppiksiä kesällä tai joku jättää melkein tien varteen, ehkä pitäisi olla kuitenkin katos ja suojaus. Mutta huonoja ei kannata enää laittaa. Roskakatoksesta en itse ottaisi mitään tai tien reunasta.
Vierailija kirjoitti:
Kaffebulla kirjoitti:
Fida tulee hakemaan
Älkää nyt mitään helluntalaisten toimintaa tukeko!
Fida ei liity hellareihin mitenkään
🇺🇦🇮🇱
Vierailija kirjoitti:
Googlaa: Ostetaan kuolinpesä. Näitä toimijoita on paljon. Isoja voittoja välttämättä ei ole tiedossa, mutta pääsee ainakin tavarasta eroon.
Kyse ei siis ole kuolinpesän tyhjennyksestä vaan yksittäisistä tavaroista. Ei nuo yritykset osta valmiiksi lajiteltua, haluavat tyhjentää koko asunnon ja etsiä samalla "aarteita".
Itseäni kiinnostaisi miten vanhojen korujen arvon saa selville ja miten ne kannattaa myydä.
Käyttääkö kukaan 100 vuotta sitten käsin kirjailtuja pöytäliinoja???
Minä vien kaiken tarpeettoman mutta hyväkuntoisen Spr:n Konttiin, kierrätyskeskukseen tai Fidalle.
Vierailija kirjoitti:
Käyttääkö kukaan 100 vuotta sitten käsin kirjailtuja pöytäliinoja???
Ei niitä uskalla käyttää, kuuluvat käsityömuseoon.
Hopeat vie jonnekin mistä saat rahaa niistä. Katsele maljakot ja koristeet lävitse, jos niissä olisi myytävää ja laita kaupan. Loput pistä lavalle tai vie kiertikseen.
Vierailija kirjoitti:
Käyttääkö kukaan 100 vuotta sitten käsin kirjailtuja pöytäliinoja???
Voi kuule, kyllä käyttää ja paljon mieluummin kuin nykymuoviretaleita. Taitaa olla taas teinit tai vajaaälyiset palstalla. Siis porvoostahan tää aloitus tulee, ei kukaan järkevä ihminen oikeesti tälläisiä kysele.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttääkö kukaan 100 vuotta sitten käsin kirjailtuja pöytäliinoja???
Ei niitä uskalla käyttää, kuuluvat käsityömuseoon.
Nuo museot ovat jo täynnä, ei joka mummun käsitöillä ole mitään historiallista arvoa.
Vierailija kirjoitti:
Käyttääkö kukaan 100 vuotta sitten käsin kirjailtuja pöytäliinoja???
Ne on yleensä kestävää tavaraa. Itselläni on juhlapaitana joka on en tiedä edes kuinka vanha. nokkoskuidusta tuskin nykyään paitoja tehdään.
Googlaa: Ostetaan kuolinpesä. Näitä toimijoita on paljon. Isoja voittoja välttämättä ei ole tiedossa, mutta pääsee ainakin tavarasta eroon.