Miksi ihmiset haluavat nyt olla ystäviäni kun en ole enää niin mielenterveysongelmainen?

Kun menee hyvin kavereita riittää, sen on saanut huomata. Kun meni huonosti kaikki hylkäsivät. Eniten vituttaa selän takana paskaa puhuvat jotka oikein lisää sitä pahaa oloa tietämättä mitään missä tilanteessa joku ihminen on. Keksitään kaikenmaailman satuja ja liioitellaan, niin että nekin harvat kaverit joita vielä on pelästyy eikä pidä yhteyttä. Monet ihmiset on niin pikkumaisia, että he oikein elää toisten pahalla ololla, voi tuntea pienen hetken muita paremmaksi omassa surkeassa elämässä, kun laittaa toisia alas.

Ei kukaan jaksa kuunnella valitusta ja hoivata kavereita. Ihmisillä on omat sotkunsa. Siksi.

Kun ihminen on pahasti mielenterveysongelmainen on vaikea olla hänen ystävänsä vaikka haluaisi, vain läheisimmät pystyvät. Mielenterveysongelmaisen ystävänä oleminen voi olla raskasta, rasittavaa  ja vaikeaa. Kun olet paremmassa kunnossa ystävät palaavat, se kertoo siitä että kuitenkin muistivat sinua vaikka eivät osanneet tai jaksaneet pitää yhteyttä. Tiedän tämän koska puolisoni on ollut vakavasti mielenterveysongelmainen, se on myös läheisille ja ystäville todella raskasta, vaikka raskainta tietysti itselleen.

Mielenterveysongelmainen saattaa olla hyvin raskasta seuraa. Silloin saattaa olla pakko ottaa etäisyyttä ettei sairastu itsekin. Olet onnekas kun ympärilläsi ihmisiä, jotka vielä haluavat olla ystäviäsi.

Eikö se ole hyvä, että on ystäviä.

Aika lailla kaikki mielenterveysongelmaiset väittävät, että heidän ongelmansa ei näy mitenkään päälle päin. Ilmeisesti kuvittelevat tosissaan näin olevan.

Ja näinhän se ei ole. Esimerkiksi entinen kaverini väitti olevansa hyvä tyyppi, sosiaalinenkin. Todellisuudessa hän oli aggressiivinen ja fyysisesti väkivaltainen. Mutta nämä väkivaltatilanteet hän ohitti mielessään eikä ymmärtänyt, että ihmissuhteet tuhoutuvat niihin.

Valitti kyllä yksinäisyyttään, mutta ei hoitanut väkivaltaansa pois, koska hänen mielestäänsähän sitä ei ollut.