Yle: Kannustinloukussa vuosia eläneen miehen mukaan vain "hirveä rahapula" olisi saanut hänet töihin
Vuosia yhteiskunnan tuilla elänyt eläkeläinen, 67-vuotias TP kertoo elämästään Ylen haastattelussa. Vuosia yhteiskunnan tuilla elänyt selvisi aktiivimallista kuin koira veräjästä, Yle kertoo. TP:n kannustinloukku syntyi siitä että koskaan ei ollut pula ja rahaa oli aina riittävästi, mikä esti häntä menemästä töihin.
https://www.verkkouutiset.fi/a/yle-vuosia-yhteiskunnan-tuilla-elanyt-se…
Kommentit (62)
Vain pllun puute olisi saanut hänet menemään töihin? Eli jatkossakin pskafirmojen kannattaa käyttäö hunaja-ansoja töihin houkutellakseen, koska palkkana on vain työn ILO
Oudosti muotoiltu, saman asian voisi sanoa näin: perustulon päälle saatava lisäraha on tarpeetonta jos tarvetta rahalle ei ole. Miksi mennä töihin jos ei tarvitse siitä saatua lisärahaa.
Yle: "Kannustinloukulla tarkoitetaan tilannetta, jossa tuet ovat suhteessa mahdolliseen palkkaan sen suuruisia, ettei tukia saava koe taloudellisesti kannattavaksi hakeutua töihin tai vastaanottaa työtä. "
Todiste siitä että Suomi olisi parempi paikka jos sosiaaliturvasta ja tuista luovuttaisiin kokonaan.
Öö. Peri omistusasunnon eli ei ole edes oikea työtön.
Sanon Matille samat mitä olen tähänkin asti sanonut kaikille köyhille, pienituloisille, eläkeläisille, opiskelijoille ja yksinhuoltajille: menkää hemmetti töihin.
Tyypillinen helsinkiläinen vihreä, peritty iso asunto hyvällä sijainnilla. Selittää elävänsä ympäristöä vähän kuormittavaa elämää, vaikka oikeasti on kyse vain työn välttelystä.
Tuossa kuviossa työmarkkinatuki + asumistuki riittää vastikkeen yms. perusmenojen kattamiseen. Muuhun ekstraan sitten käytetään perintörahoja.
Vierailija kirjoitti:
Todiste siitä että Suomi olisi parempi paikka jos sosiaaliturvasta ja tuista luovuttaisiin kokonaan.
Kerrotko mitä tarkoitat paremmalla?
Tiedätkö mitä saat nyt noille vastinetta? Turvallisuutta. Sitä ettei joudu pystyryöstön uhriksi. Sitä että lapset voi mennä yksin kouluun.
Maailmassa on maista joissa ei ole tukia eikä sosiaaliturvaa. Sinä et halua asua sellaisessa maassa.
Ja sitten kaikki työttömät on heti samanlaisia. V**taa kun tällaisten takia kaikki leimataan lusmuiksi, jos ei ole töitä saanut.
Vierailija kirjoitti:
Todiste siitä että Suomi olisi parempi paikka jos sosiaaliturvasta ja tuista luovuttaisiin kokonaan.
Olisiko? Maailmassa on monia maita, joissa sosiaaliturva pitää ottaa itse voimakeinoin. On myös maita, joissa kolkataan ihmisiä ja myydään niiden elimet. Yksikin turisti heräsi Kolumbiassa sivukujalta kolkkauksen jälkeen, ja siltä oli viety vain silmät.
Tuo ei enää nykypäivänä onnistuisi. Artikkelin 67-vuotias mies pääsi eläkkeelle juuri ennen Sipilän hallituksen aktiivimallia.
Vierailija kirjoitti:
Tuo ei enää nykypäivänä onnistuisi. Artikkelin 67-vuotias mies pääsi eläkkeelle juuri ennen Sipilän hallituksen aktiivimallia.
Työnhakijoissa on yhä sellaisia jotka varmistelevat että eivät saa työpaikaa. Tyyliin nelinkertainen palkkapyyntö normaaliin tasoon verrattuna tai haastattelussa vapaa-ajan hienouden painottamista työntekoon verrattuna.
Liian harva työnantaja antaa palautetta noista ihmisperseistä työkkäriin.
Hyvä että näitä tapauksia tuodaan nyt esiin eikä vain hyssytellä ja sanota vastaan että "ei kaikki työttömät välttele työntekoa".
Itse tunnen liikaakin ihmisiä jotka ovat kieltöytyneet töistä kun heille on tarjottu nollatuntisopparia tai puhelinmyyntityötä. Olen sanonut heille että eikö ole parempi että on edes jokin työ kuin olla työttömänä, mutta eivät he ole kuunnelleet vaan jatkavat elämistään työttöminä.
Vierailija kirjoitti:
Hyvä että näitä tapauksia tuodaan nyt esiin eikä vain hyssytellä ja sanota vastaan että "ei kaikki työttömät välttele työntekoa".
Ei tuo mies nyt varsinaisesti vaikuta varakkaalta. Vanhempien perintö, elämänvalinnat ja yhteiskunnan antamat tuet mahdollistivat hänelle elämäntapansa.
Nykyisin ei työttömille edes puhelinmyyntityö kelpaa. Toisin oli ennen.
Vierailija kirjoitti:
Itse tunnen liikaakin ihmisiä jotka ovat kieltöytyneet töistä kun heille on tarjottu nollatuntisopparia tai puhelinmyyntityötä. Olen sanonut heille että eikö ole parempi että on edes jokin työ kuin olla työttömänä, mutta eivät he ole kuunnelleet vaan jatkavat elämistään työttöminä.
Puhelinmyynti ei ole työtä vaan ihmisten nöyryyttämiseen pyrkivä pyramidihuijaus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo ei enää nykypäivänä onnistuisi. Artikkelin 67-vuotias mies pääsi eläkkeelle juuri ennen Sipilän hallituksen aktiivimallia.
Työnhakijoissa on yhä sellaisia jotka varmistelevat että eivät saa työpaikaa. Tyyliin nelinkertainen palkkapyyntö normaaliin tasoon verrattuna tai haastattelussa vapaa-ajan hienouden painottamista työntekoon verrattuna.
Liian harva työnantaja antaa palautetta noista ihmisperseistä työkkäriin.
Tietysti, koska
- ala on väärä
- palkka on liian pieni
- työilmapiiri on kamala
- työnantaja käyttäytyy laittomasti tai asiattomasti tai teetättää laittomia tai vähintäänkin moraalisesti arveluttavia tai jopa maanpetoksellista työtä
- työnantaja kiristää tai syyllistyy ihmiskauppaan, parittamiseen
jne
Tässä vain muutamia syitä.
On myös työnantajalle haitta, että ala on väärä työntekijälle. Kannattaa myös muistaa se
Samasta artikkelista "TP ajattelee myös, ettei 'varmaankaan ole oikein', että kaikilla olisi mahdollisuus elää tuilla."