H*lvetti, että pistää VIHAKSI etä-äitien mollaaminen ja syyllistäminen (edelleen)

erossa. Kolikon kääntöpuoli on tämä.

ok nainen on muuten, niin eipä tuota huvita maksaa toimitusjohtajan vakanssista ja tuloista huolimatta elatusmaksuja eikä muutenkaan näe tarpeelliseksi esim. osallistua lapsen vanhempainiltoihin tai koulun juhliin ja lomille nainen menee uuden perheensä kanssa. Mies ei jaksa asioista tapella, joten käytännössä me hoidetaan lapsen asiat, tai nuorihan tuo jo nykyään on.

ja kyllä se niin on ettei se äitiys siitä minnekään häviä. Ei äitiys oo sidoksissa lapsen asuin osoitteeseen. Äitiys on elinikäinen tehtävä, jota nainen voi toteutta eri vaiheissa eri tavalla. Ei ainoa tapa olla äiti ole se että on 24/7 lapsissa kiinni. Lapsellekin on ihan hyvä huomata että äidillä on omakin elämä, työ ja ystävät jne. Pääasia että pitää itsensä kunnossa niin jaksaa olla äiti.

ok nainen on muuten, niin eipä tuota huvita maksaa toimitusjohtajan vakanssista ja tuloista huolimatta elatusmaksuja eikä muutenkaan näe tarpeelliseksi esim. osallistua lapsen vanhempainiltoihin tai koulun juhliin ja lomille nainen menee uuden perheensä kanssa. Mies ei jaksa asioista tapella, joten käytännössä me hoidetaan lapsen asiat, tai nuorihan tuo jo nykyään on.

Minä puhuin lähinnä siitä, miten jokaista etä-äitiä syyllistetään mediassa (jos on julkisuuden henkilö) ja tuttavapiirissä.

Fakta kun on valitettavasti se, että erotilanteessa jommankumman on muutettava pois yhteisestä kodista.

Ja se kumpi muuttaa pitäisi katsoa tilannekohtaisesti ja lasten etua ajatellen.

Minä tiedän miltä tuntuu istua yksiön lattialla lasten kuva kädessä ja ITKEÄ menetettyä perhe-elämää, ikävää lapsia kohtaan, ja vielä sitä miten ympäristö tuomitsee.

Tavallaan ymmärrän eroisiä erittäin hyvin. Onneksi omalla kohdalla lopullinen ero ei toteutunut, mutta tiedän miltä perheen menettäminen tuntuu.

meillä eron jälkeen olin etä-äitinä pari vuotta ihan käytännön syistä (en voinut/halunnut jäädä entiseen asuntoon ja lasten olisi pitänyt vaihtaa koulua jos olisivat minun luo muuttaneet ja sitä eivät halunneet yms.),lapset olivat kyllä minun luonani vähintään 2-3 yötä joka viikko, minä kävin vanhempainillat yms. entiseen tapaan, käytin lapsia lääkärissä yms. mutta siltikin sain paskaa niskaan niin paljon että huh huh. Sitä tuli niin läheisiltä kuin tuntemattomiltakin, sain kuulla mm. että minulla ei ole minkäänläisia äidin tunteita, olen täysin itsekäs, olen lapseni hylännyt (jopa isältäni oli kysytty onko totta että olen lapseni hylännyt) yms. yms.

Nyt kun lapset asuvat minun luonani olenkin taas sitten vissiin muuttunut takaisin hyväksi äidiksi, vaikka ei se äitiys kyllä missään vaiheessa hukassa ollutkaan. Mutta kyllä minä muistan ketkä sitä paskaa jauhoi, se hyvä tuossa oli että selvisipähän ainakin ketkä niitä tosi ystäviä/läheisiä ovat, ketkä minut todella tuntevat ja kehen voi tiukanpaikan tullen tukeutua.

siinä ero vaiheessa oli vaan muutenkin niin tunteet pinnalla joka asiassa ettei tuommoista paskaa olisi enään jaksanut kuulla, mutta niinhän sitä sanotaan että mikä ei tapa, se vahvistaa.

Ja onpahan itsekin muistanut tuon jälkeen ettei ketään saa tuomita varsinkaan kun ei niitä taustoja asioista tiiä.

jos nainen jää lähivanhemmaksi ja käyttää kaiken aikansa lasten hyväksi ja elää siveästi kuin nunna, niin se on silti halpa yh-horo jota saa kohdella kuin arvotonta paskaa. Jos nainen jää eron jälkeen etävanhemmaksi niin silloin se on jo itse pahuuden ruumiillistuma. Jos mies jää eron jälkeen yh-isäksi niin auta armias mikä uskomaton arjen sankari ja ihana isipappa se onkaan niille ressukoille kullannupuille jotka julma äiti hylkäsi. Jos mies jää etäisäksi niin se on se sama mies kuin ennen isyyttäkin ja voi jatkaa elämäänsä siten kuin ei olisi koskaan lapsia tehnytkään, kukaan ei syyllistä mistään.

jo syntymästä saakka, avoliittoon syntyvä lapsi on vain äidin perillinen, kunnes muuten päätetään.