En ymmärrä "säästöliekin" periaatetta
Luin viikonloppuna jonkun (vanhan) artikkelin laihduttamisesta ja siihen liittyen myös ns. säästöliekistä. Taas korostettiin, että laihduttaessakin välttämätöntä syödä tarpeeksi, muuten elimistö menee säästöliekille, eikä laihtuminen onnistu. Elimistö kun pitää vähästä ravinnosta entistä lujempaa kiinni.
En tajua. Miten sitten anorektikot, nälkiintyneet jne. Miten he sitten laihtuvat, vaikka varmaan olisi keholla ihan oikea syy olla säästöliekillä. Miksei päde heihin? Kai nyt ihminen väistämättä laihtuu, jos syöminen vähenee.
Kommentit (29)
Kuka on sanonut ettei päde? Tottakai pätee, ei ikuisesti voi olla pienemmällä ja pienemmällä ruokamäärällä niin ettei laihtuisi, mutta tottakai elimistö olettaa että jos ruokamäärä yhtäkkiä vähenee radikaalisti, että ollaan keskellä nälänhätää ja on pakko säästää energiaa, ei ne anorektikot voi kovin hyvin, sehän on kuolemaan johtava tila.
Silloin kun ollaan oikeasti vain laihduttamassa ylimääräistä läskiä pois, se säästö on haitallista laihtumisen nopeuden kannalta, harva haluaa laihduttaa vuosia, vaikka se järkevää olisikin kun yleensä se lihominenkin on kestänyt vuosia.
Kyllä, ihminen laihtuu myös ns säästöliekin aikana, mutta hitaammin eli laihtumisen fysiologia ei sovi hätähousuille.
Jos on lihonut 5 vuotta niin laihtumiseen menee 5-7 vuotta.
Se säästöliekki vain pienentää laihtumisen hyötysuhdetta, ei estä laihtumista.
Tarkoittaa sitä, että jos vähennät energiansaantiasi entiseen nähden 500 kcal / päivä, niin olettaen että entisellä syömiselläsi pysyit entisessä painossasi lihomatta tai laihtumatta, alat nyt laihtua noin puoli kiloa viikossa. Tästä voisi yksinkertaisella matematiikalla arvella, että jos vähennätkin 1000 kcal / päivä, niin varmaan alat laihtua noin kilon viikossa. Näin ei yleensä kuitenkaan käy, koska säästöliekki. Elimistö toteaa että on nälänhätä ja yrittää säästää energiaa kaikin keinoin. Niinpä saatatkin nyt laihtua vain 700 g viikossa, vaikka oletit että lähtisi kilo viikossa laskennallisen vajeen perusteella. Laihdut kyllä edelleen, ei elimistö pysty rajattomiin säästämään, mutta hitaammin suhteessa "kärvistelyyn".
Eli säästöliekki muuttaa kovilla kalorimiinuksilla "kärvistelyn" ja laihdutustuloksen suhteen epäedullisemmaksi. Se ei lopeta laihtumista, eikä muuta sitä, että edelleen 1000 minuuskalorilla per päivä laihdut nopeammin kuin 500 miinuskalorilla kuin päivä. Mutta et vaan niin nopeasti kuin voisi toivoa ja odottaa.
Yleisesti ottaen elimistö pystyy säästämään päivässä 300-500 kcal riippuen ihmisen koosta ja aiemmista tottumuksista, esim. ei-tahdonalaisen liikuskelun määrästä. Maksimisäästöliekki aktivoituu yleensä vasta hyvin tiukoilla dieeteillä tai paastoilla. Mutta jos nyt olet vaikka jollain VLCD:llä jolla syöt 550 kcal / päivä pussiruokaa ja lihavana ihmisenä kulutat päivässä 2500 kcal, niin totta kai laihdut, säästöliekki tai ei.
Vierailija kirjoitti:
Toi säästöliekki on ihan paskapuhetta.
Kokeilin hiljattain kolmen vuorokauden vesipaastoa. Nesteiden lisäksi lähti n. 1,5 kg pois "kiinteästä" kehon painosta. Mitään säästöliekkiä ei ole olemassakaan.
Säästöliekki on ihan laadukkaissa tutkimuksissa todettu ilmiö, tai oikeastaan kokoelma ilmiöitä jotka johtaa energian säästämiseen pitkittyneen kalorivajeen tilassa. 3 vuorokauden aikana se ei edes ehdi aktivoitua, joten tämä kokemuksesi ei sano ilmiöstä yhtään mitään.
Vierailija kirjoitti:
Toi säästöliekki on ihan paskapuhetta.
Kokeilin hiljattain kolmen vuorokauden vesipaastoa. Nesteiden lisäksi lähti n. 1,5 kg pois "kiinteästä" kehon painosta. Mitään säästöliekkiä ei ole olemassakaan.
Säästöliekki ei aktivoidu noin nopeasti. Ihmisen metsästäjä-keräilijähistoriassa on ollut ihan arkea, ettei saalista saada tai energiapitoista keräiltävää löydetä muutamaan päivään. Tämä normaalitila, että ollaan välillä jonkun aikaa ilman ruokaa, käyttäen energiaa varastoista, ei vielä aiheuta säästöliekkiä, vaan vasta pysyvämpään ravintovajeeseen viittaava pitkittynyt kalorivaje. Silloin elimistö alkaa ennakoida nälänhätää ja säästää, parantaakseen eloonjäämisen todennäköisyyttä niukkoina aikoina.
Vierailija kirjoitti:
Jos on lihonut 5 vuotta niin laihtumiseen menee 5-7 vuotta.
Ei pidä paikkaansa. Minulta meni 30 vuotta lihoa 50-kiloisesta 86-kiloiseksi, mutta puolessatoista vuodessa kuitenkin laihdutin takaisin nuoruuden painoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos on lihonut 5 vuotta niin laihtumiseen menee 5-7 vuotta.
Ei pidä paikkaansa. Minulta meni 30 vuotta lihoa 50-kiloisesta 86-kiloiseksi, mutta puolessatoista vuodessa kuitenkin laihdutin takaisin nuoruuden painoon.
Miten söit?
Vierailija kirjoitti:
Se on aineenvaihdunnassa ohimenevä jämähdysvaihe, ei pysyvä eikä pitkäkestoinen tila - muutenhan se toimisi esteenä nälkäkuolemalle eli jos syöt liian vähän, et laihdu...
Siitä vaan markkinoimaan säästöliekkiä Afrikkaan.
Ei näin. Vaan nimenomaan se on pysyvä tila, joka aktivoituu jossain vaiheessa kalorivajeen pitkittyessä, ja sen jälkeen on aika suoraan verrannollinen kalorivajeen määrään niin että voidaan todeta, että jos tämä henkilö syö 500 kcal alle kulutuksen, säästöliekin osuus on tämä, jos 1500 kcal alle kulutuksen, niin tämä isompi prosentti, kunnes kohdataan se maksimi, minkä jälkeen elimistö ei pysty enää säästämään lisää. Eihän elimistö voi rajattomiin säästää, koska on pakko ylläpitää perus-aineenvaihduntaa ja elintoimintoja.
Säästöliekki ei ole este nälkäkuolemalle siksi, että tosiaan elimistön perusylläpito vaatii tietyn kalorimäärän, josta ei voi säästää. Jos sen alle mennään, aletaan käyttämään esim. sydänlihasta ja muita elämälle välttämättömiä kudoksia energiaksi, ja siinä käy lopulta huonosti.
Vierailija kirjoitti:
Toi säästöliekki on ihan paskapuhetta.
Kokeilin hiljattain kolmen vuorokauden vesipaastoa. Nesteiden lisäksi lähti n. 1,5 kg pois "kiinteästä" kehon painosta. Mitään säästöliekkiä ei ole olemassakaan.
Olisihan se outoa jos vesipaastolla säästöliekille joutuis kun läskiä on kropassa ja siitä tehdään tarvittava määrä energiaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos on lihonut 5 vuotta niin laihtumiseen menee 5-7 vuotta.
Ei pidä paikkaansa. Minulta meni 30 vuotta lihoa 50-kiloisesta 86-kiloiseksi, mutta puolessatoista vuodessa kuitenkin laihdutin takaisin nuoruuden painoon.
Miten söit?
Aloitin ketokarppauksella, jolla laihduin ihan hyvin, mutta joka kävi sosiaalisesti vaikeaksi noudattaa. Lopetin sen noin 5 kk jälkeen ja aloin syödä tavanomaisemmin, mutta seuraten FatSecret sovelluksella syömiäni kaloreita ja painon kehitystä. Sitten jos en laihtunut enää, tein pieniä kalorivähennyksiä sinne ja tänne, niin että sain taas vähän lisää vajetta. Mitään en jättänyt tuota alun ketovaihetta lukuun ottamatta ruokavaliosta kokonaan pois, mutta energiatiheitä juttuja täytyi toki vähentää, erityisesti loppua kohti kun oltiin jo normaalipainoalueella. Esim. olin syönyt paljon leipää päivittäin, leipää aamupalalla, leipää lounaalla, leipää välipalaksi, leipää päivällisen kanssa, voileipiä iltapalaksi. En jättänyt leipää pois, mutta aloin syödä vähemmän, ruoan kanssa vain jos ruoka kevyt salaatti tai keitto, ja iltapalallakin 2-3 leivän sijaan 1 leipä + hedelmä tai vihannesta kaveriksi mahaa täyttämmään. Tai alkoholi - tissuttelu pois, kun on syytä juhlistaa saa ottaa mutta ei liian usein - jos kovemmin aion juoda kerralla niin max kerran kuukaudessa laihdutuksen aikana voi ottaa.
Kyllä säästöliekilläkin laihtuu jos syö todella vähän. Se on vain kehon selviytymis mekanismi tilanteessa jossa keho ei saa tarpeeksi energiaa ja koittaa kompensoida sitä
Vierailija kirjoitti:
Ei ole mitään säästöliekkiä, kun syö vähemmän kun kuluttaa niin laihtuu piste, muut inisijät vain selittelevät miksei kuri pysy.
Väittelet nyt olkiukkoa vastaan. Säästöliekki ei tarkoita, etteikö laihtuisi kun syö vähemmän kuin kuluttaa. Se tarkoittaa, että isolla kalorivajeella kulutukseen nähden ei välttämättä pitkän päälle laihdu niin nopeasti, kuin yksinkertainen matematiikka voisi ennustaa. Laihtuu, mutta ei välttämättä sitä tahtia kuin "pitäisi" tietäen että yhden painokilon pudottamiseen tarvitaan keskimäärin 6500 kilokalorin kalorivaje.
Kyllä se anorektikkokin on säästöliekillä, koska kuolisi paljon nopeammin energiavajeeseen, ellei olisi. Ap, voit laskea, kun kerran kalorilaskennasta tykkäät, kuinka kauan ihminen pysyy hengissä omenalla päivässä ilman säästöliekkiä.
Pahimmillaan säästöliekki voi jäädä pysyväksi. Se jää epigeneettisesti talteen.
Vierailija kirjoitti:
Pahimmillaan säästöliekki voi jäädä pysyväksi. Se jää epigeneettisesti talteen.
Tämä on valitettavasti totta. Äärimmäisten laihdutusurakoiden jälkeen kroppa voi pysyvästi päättää, että asuu ilmeisesti alueella, jolla ravinto on äärimmäisen niukkaa, joten on parasta kytkeä päälle kaikki energian säästämistä edistävät geenit. Tämä voi tosiaan olla päällä jopa loppuelämän, ja joidenkin tutkimusten mukaan periytyä jopa jälkeläisille. Hekin syntyvät valmiina maailmaan, jossa nälänhätä on oletus ja on etua jos kuluttaa mahdollisimman vähän.
Vierailija kirjoitti:
Toi säästöliekki on ihan paskapuhetta.
Kokeilin hiljattain kolmen vuorokauden vesipaastoa. Nesteiden lisäksi lähti n. 1,5 kg pois "kiinteästä" kehon painosta. Mitään säästöliekkiä ei ole olemassakaan.
Heh, säästöliekki vaatii vähän pidemmän ajan kalorivajeen kuin pari vuorokautta. 😂
Itse uskoin joskus tuohon säästöliekkiteoriaan ja lopputuloksena oli vain lihasmassan kasvu ja lihominen urheilusta huolimatta kun oli tarkoitus laihtua. Nykyään tiedän paremmin.
Vierailija kirjoitti:
Pahimmillaan säästöliekki voi jäädä pysyväksi. Se jää epigeneettisesti talteen.
Siis tarkoitat että lapsesi elimistö on "säästöliekillä" vaikka tekisi mitä?
Anorektikot ym. ylilaihat ovat jo ohittaneet sen keikahduspisteen. Heillä ei ole enää lihaksistoa eikä muuta kudosta poltettavaksi. Sinänsä tuota säästöliekkiä ei ole syytä mitenkään hysteerisesti pelätä, mutta sen jälkeen polttoaineeksi alkaa mennä elimistön hyödyllisiä osia.