Miten romanit ja intialaiset suhtautuvat toisiinsa tänä päivänä?
Alkukoti molemmilla sama. Ympäri on käyty ja yhteen tultu. Mikä on suhtautuminen toinen toisiinsa täällä Suomessa?
Kommentit (7)
Suomenromanit tunnistavat ja ovat ystävällisiä. Minulla oli aikoinaan intialainen miesystävä.
Kun ei yhteistä kieltä ollut. kohtaamiset jäivät vain hymyilemisen ja joskus kättelemisen tasolle.
Ei taida olla paljon yhteistä nimittäjää näillä kahdella tässä hetkessä. Niin kauan aikaa sitten romanit lähtivät Intiasta, että reissussa on "rähjääntynyt" jo ihan muunlaiseksi, omanlaisekseen ryhmittämäksi. Intialaiset pukeutuvat eri lailla, ei heitä voi tässäkään mielessä "sekoittaa" romaneihin.
Romanit on oma heimonsa Intiassa ja niitä syrjitään siellä edelleen. Ovat kastittomia ja rutiköyhiä, elävät kurjuudessa. Näin siitä kerran jonkun dokkarin.
4. Tuo on minulle uutta. Olen luullut vain sieltä aikoinaan poislähteneitä kutsuttavan romaneiksi.
Vierailija kirjoitti:
4. Tuo on minulle uutta. Olen luullut vain sieltä aikoinaan poislähteneitä kutsuttavan romaneiksi.
Ei. Intia on valtava maa, joka muodostuu eri alueitten heimoista ja ovat aikoinaan olleet omia valtioitaan, omine kuninkaineen (maharažoja), kielineen ja uskontoineen. Nykyinen Intia on aika uusi maa, johon ennen kuului Pakistankin. Romanit ovat ihan oma porukkansa, jolla ei ole omaa maata, ja ovat lähtöisin Intian pohjoisosista. Niitä asuu siellä edelleen.
Ei täällä taida olla tarpeeksi intialaisia.