Miksei jotkut ihmiset ymmärrä että kaikki vaikeudet elämässä on subjektiivisia?
Joillekin vanhempien ero omassa lapsuudessa on traumaattinen kokemus joka määrittää elämän suuntaa vielä aikuisenakin. Joku taas ei koe elämäänsä kovin vaikeaksi vaikka olisi lapsena menettänyt vanhempansa ja sopeutunut toiseen perheeseen.
Kommentit (13)
Vierailija kirjoitti:
Ei kaikki, ero ei voi olla lapselle muuta kuin järkyttävä kokemus.
Ero?
Ei kyllä
Vierailija kirjoitti:
Ei kaikki, ero ei voi olla lapselle muuta kuin järkyttävä kokemus.
Kyllä vihamielisessä ja kylmäävässä ilmapiirissä, väkisin ilman eroa kituuttaessa, on hienot edellytykset tasapainoiselle elämälle.
Vierailija kirjoitti:
Ei kaikki, ero ei voi olla lapselle muuta kuin järkyttävä kokemus.
Meillä ero tarkoitti sitä ettei tarvi enää jatkuvasti pelätä.
Mitenkäs jos alkaa sota. Onko sekin subjektiivista?
Ellei kukaan opeta, voi asiaa olla hankala hahmottaa. Omalla kohdalla vasta budhalaisuuden kautta asia aukeni kunnilla.
Toki kaikki, jokaisen kokemana, on subjektiivista. Mutta se ei tarkoita, että asiasta voi ajatella neutraalisti. Esim. menetät kaikki rahasi huijarille, saat kolarissa pysyvän päävamman ja menetät liikuntakykysi, synnytät vaikeasti vammaisen lapsen, toinen lapsesi kuo lee onnettomuudessa jne jne.
Et ole enää sama ihminen kuin ennen näitä tapahtumia.
Puhutaan resilienssistä, joka tarkoittaa ihmisen joustavuutta ja sopeutumiskykyä muutoksiin. Joillakin sitä ei ole kuin vähän, joillakin loputtomasti. Heitä ei lannista mikään. Tokicensinmaonottuka on enemmän. He ovat näitä "seurustelin kerran, se riitti". Tai "minua tuijotettiin kadulla, tarvin terapiaa".
Vierailija kirjoitti:
Mitenkäs jos alkaa sota. Onko sekin subjektiivista?
Sota on vähemmän traumaattista kuin omaan henkilöön kohdistuva väkivalta/sen uhka, sillä se on kollektiivista. Kaikki ovat samassa tilanteessa; et ole yksin "hullun" kanssa.
Itse asiassa sota voi yhdistää ihmisiä, luo yhteenkuuluvuutta ja samalla puolen olemista. Vai kuuluuko tämmöinen historiaan?
Vierailija kirjoitti:
Toki kaikki, jokaisen kokemana, on subjektiivista. Mutta se ei tarkoita, että asiasta voi ajatella neutraalisti. Esim. menetät kaikki rahasi huijarille, saat kolarissa pysyvän päävamman ja menetät liikuntakykysi, synnytät vaikeasti vammaisen lapsen, toinen lapsesi kuo lee onnettomuudessa jne jne.
Et ole enää sama ihminen kuin ennen näitä tapahtumia.
Puhutaan resilienssistä, joka tarkoittaa ihmisen joustavuutta ja sopeutumiskykyä muutoksiin. Joillakin sitä ei ole kuin vähän, joillakin loputtomasti. Heitä ei lannista mikään. Tokicensinmaonottuka on enemmän. He ovat näitä "seurustelin kerran, se riitti". Tai "minua tuijotettiin kadulla, tarvin terapiaa".
Monimutkaisia asioita. Psykopaatti kykenee sulkemaan kaikki tunteet pois, eikä hätkähdä mistään. Jollain taas voi olla hyväkin resilienssi, mutta jossain kohtaa vain sietokyky tuleekin vastaan, ja mielenterveys ei kestäkään. Yleensä kaikilla on joku piste, jossa ei kestä, eikä sitä etukäteen osaa hahmottaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitenkäs jos alkaa sota. Onko sekin subjektiivista?
Sota on vähemmän traumaattista kuin omaan henkilöön kohdistuva väkivalta/sen uhka, sillä se on kollektiivista. Kaikki ovat samassa tilanteessa; et ole yksin "hullun" kanssa.
Itse asiassa sota voi yhdistää ihmisiä, luo yhteenkuuluvuutta ja samalla puolen olemista. Vai kuuluuko tämmöinen historiaan?
Käypä joskus sotatoimialueella, siellä ollaan yksin monen hullun kanssa. Kokemus on kaikkea muuta kuin kollektiivinen, sanoisin että hyvin objektiivinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitenkäs jos alkaa sota. Onko sekin subjektiivista?
Sota on vähemmän traumaattista kuin omaan henkilöön kohdistuva väkivalta/sen uhka, sillä se on kollektiivista. Kaikki ovat samassa tilanteessa; et ole yksin "hullun" kanssa.
Itse asiassa sota voi yhdistää ihmisiä, luo yhteenkuuluvuutta ja samalla puolen olemista. Vai kuuluuko tämmöinen historiaan?
Paitsi, jos olet keskellä kaoottista taistelutilannetta, niin se siitä kollektiivisuudesta. Sinut yritetään tappaa, et saa selvää kuka on vihollinen ja kuka on puolellasi, ammut silmittömästi ympäriinsä, ympärillä räjähtelee ja kuolee ihmisiä, olet täysin ennalta arvaamattomassa tilanteessa ja voit kuolla millä sekunnilla tahansa.
Nollakeskustelu. Kaikki mitä ihminen kokee on subjektiivista.
Myöskin kaikki arvioisi muiden ihmisten kokoemuksita ovat täysin subjektiivisia.
Eli tätä jauhamalla pääsee ei mistään ei mihinkään.
Kaikkeen vaikuttaa myös olosuhteet, eikä esimerkiksi sama vastoinkäyminen ole kaikille samanlainen kokemus. Esimerkiksi minulla janyhdellä kaverilla on periaatteessa "sama" kokemus, olemme molemmat menettäneet vanhempamme. Mutta käytännössä meillä on täysinneri kokemukset, koska meidän olosuhteet oli niin erilaisia. Hän menetti vanhempansa yhtäaikaa ollessaan kouluikäinen, joutui tekemisiin sosiaaliviranomaisten kanssa ja vasta sitten pääsi elämään sukulaistensa kanssa. Minä taas menetin biologiset vanhemmat yksi kerrallaan ja toisenkin kuollessa päädyin samana päivänä kun tämä tapahtui suoraan siihen perheeseen missä asuin aikuiseksi asti.
Ei kaikki, ero ei voi olla lapselle muuta kuin järkyttävä kokemus.