Puututko muiden asioihin ja saako sinun asioihin puuttua?
Ihmisellä on usein puuttua muiden asioihin ja tekemisiin negatiivisesti arvostelemalla sekä neuvomalla/ käskyttämällä. Itse olen sitä mieltä, ettei jokainen tekee omalta näkökannaltaan valintansa enkä käskytä muita. Mikä on mielipiteesi tästä?
Kommentit (13)
Joskus puutuin, sitten lopetin. Sellainen kumma ilmiö tapahtui, että ihmiset alkoi vaatia sitä asioihinsa puuttumista kun sitä ei enää saanut automaattisesti. En puuttunut, mitään ihmissuhteitakaan ei sen jälkeen enää ollut.
Vierailija kirjoitti:
Puutun kyllä muiden asioihin, mutta minun asioihini ei saa muut puuttua
Emotionaalisesti kypsymätön, itsekeskeinen
Yleisesti katsoen muiden henkilökohtaiset asiat hyvin vähän kiinnosta itseäni. Päinvastoin minun on pitänyt opetella erikseen sosiaalisia taitoja, johon kuuluu osana olla kiinnostunut muiden ihmisten kokemuksista ja ajatuksista. Kysyä, mitä sinulle kuuluu.
Onneksi sosiaalisia taitoja voi harjoittaa.
Edelleen olen vähän niuho kertomaan kenelle tahansa omista henkilökohtaisista asioistani. Kerron mieluummin harrastuksista tai matkustelusta. Jopa 1000 palan palapelin tekemisestä joululomalla on mielenkiintoisempi aihe kertoa, että miten oli vaikeaa mustaan taustaan löytää palat!
En puutu muiden asioihin väkisin , ainakaan konkreettisella tasolla tai niin, että tulisi tehtyä jotain asiatonta tai moraalitonta tai jopa lain vastaistakin.
Varsinaista puuttumista toisten asioihin mielestäni ei ole juoruilu tai mielipiteiden esittäminen, kunhan se pysyy sellaisena, että sen johdosta ei ryhdytä mihinkään konkreettisiin puuttumisiin tai sisällä tarkoituksellisia valheita.
Saako asioihini puuttua? Vain jos olen pyytänyt puuttumista tai jos siitä 100% seuraa positiivisia asioita niin, että ei ole kyseenalaista onko se positiivista myös omasta mielestäni.
Eli jos oikeasti puuttumisesta on hyötyä eikä haittaa. Ja vsikka hyödyt ja haitat olisi 50/50 ei varmaan moni haluaisi puuttumista asioihinsa, jos se sisältää paljon epämieluisia asioita, jopa rikoksia.
Kärjistäen voisi sanoa; Tuskin monella olisi sitä vastaan, että puuttumisella estetään hengenlähtö tai annetaan paksu rahasalkku mutta kaikenlainen muu tarkoitus on varsin kyseenalaista, onko se toivottavaa kohteen kannalta ja mikä hyöty olisi ihan oikeasti.
Vierailija kirjoitti:
Puutun kyllä muiden asioihin, mutta minun asioihini ei saa muut puuttua
Näädän tapa toimia. 😉
Mielipiteen ja oman näkemyksen kertominen ei mielestäni ole asioihin puuttumista silloin, kun keskustellaan. Kaikenlainen asioiden toisen puolesta järjesteleminen ilman hänen lupaansa ja puolesta tietäminen taasen ovat pahimman sortin asioihin puuttumista. Eli tässä mielessä en puutu kenenkään asioihin tai päätöksiin ja arvostan, jos minunkaan päätöksiini ja valintoihini ei puututa tai yritetä ohjailla valinnoissa.

"Mielipiteen ja oman näkemyksen kertominen ei mielestäni ole asioihin puuttumista silloin, kun keskustellaan."
Kyllä. Silloin, kun kyse on nimenomaan kahden ihmisen välisestä keskustelusta. Jos kyse on enemmän siitä, että toinen haluaa jakaa elämästään asioista, se ei aina ole kehoitus kertoa siihen toisen omaa mielipidettään vaan kuunnella.
Tiedän, että joillekin oman mielipiteen kertominen on tärkempi oikeus jopa loukata toista ihmistä kuin kuuntelu ja empatia.
On tilanteita joissa on hyötyä antaa neuvoja ja ottaa niitä vastaan. Käskytys ei ole ok kumminkaan päin. Arvostelu on tilannekohtaista, sekin voi joskus olla hyödyksi. Eli ihan riippuu asiasta ja siitä kuka toinen osapuoli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puutun kyllä muiden asioihin, mutta minun asioihini ei saa muut puuttua
Näädän tapa toimia. 😉
Jos heitä oikeasti asiansa kiinnostaisivat eivät he sallisi minun puuttua niihin. Uskon olevani oikeassa, joten minulla on oikeus ja velvollisuus auttaa muita.
En puutu koska mua ei kiinnosta muiden asiat eikä kenelläkään ole mitään asiaa puuttua mun asioihin.
Mun asioihin saa toki yrittää puuttua mutta yrityksesi jäisi. En puutu muiden asioihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielipiteen ja oman näkemyksen kertominen ei mielestäni ole asioihin puuttumista silloin, kun keskustellaan. Kaikenlainen asioiden toisen puolesta järjesteleminen ilman hänen lupaansa ja puolesta tietäminen taasen ovat pahimman sortin asioihin puuttumista. Eli tässä mielessä en puutu kenenkään asioihin tai päätöksiin ja arvostan, jos minunkaan päätöksiini ja valintoihini ei puututa tai yritetä ohjailla valinnoissa.
"Mielipiteen ja oman näkemyksen kertominen ei mielestäni ole asioihin puuttumista silloin, kun keskustellaan."
Kyllä. Silloin, kun kyse on nimenomaan kahden ihmisen välisestä keskustelusta. Jos kyse on enemmän siitä, että toinen haluaa jakaa elämästään asioista, se ei aina ole kehoitus kertoa siihen toisen omaa mielipidettään vaan kuunnella.
Tiedän, että joillekin oman mielipiteen kertominen on tärkempi oikeus jopa loukata toista ihmistä 
Sitähän tässä en tarkoittanut, että väkisin kerrotaan mielipide tai neuvotaan pyytämättä. On tiettyjä aiheita joista triggeröiden, jolloin kerron mielipiteeni pyytämättäkin. Tarkoituksena ei ole loukata vaan taipumus johtuu täysin siitä, että tiettyjen asioiden suhteen on syntynyt tilanteita jolloin avoin kuunteleminen on aiheuttanut käsityksen, että tahtoisin samaa kuin puhuja.
Puutun kyllä muiden asioihin, mutta minun asioihini ei saa muut puuttua