Miten jaksaa elää vakavasti sairaan kanssa, joka ei jaksa oikein mitään?

Masennus on asenne kysymys.

Lähde menemään, niin oppii ettei elämä pyöri vaan oman huonon olon ympärillä 

Elät elämääsi. Kotihommat joutuisit joka tapauksessa hoitamaan yksin, jos olisit sinkku. Puoliso osallistuu varmaan tekemiseen jaksamisensa mukaan. Sama kodin ulkopuolisen elämän suhteen. Puoliso osallistuu sen minkä jaksaa. Muuten menet ja teet itseksesi ja muiden ihmisten kanssa. Niin meillä vanhemmat tekivät, kun isä sairasti keuhkosairautta vuosikymmeniä. 

Masennus paranee sillä, että tekee asioita eikä jää vaan makaamaan ja säälimään itseään.

Ei se ole mikään kemiallinen häiriö aivoissa kuin erittäin harvoilla ja siksi lääkkeet eivät auta niillä joilla ei ole serotoniinin ja dopamiinin tuotannossa häiriöitä.

Ylös ulos ja lenkille! Ja töihin.

Mitä sitten jos on paska eikä osaa mitään ja mitä sitten jos kukaan ei rakasta yhyy onpa kamalaa.

Lopettakaa se itsenne sääliminen.

Ei nykypäivänä pärjää enään, jos itsetunto on nolla ja ei kenenkään tarvitse katsoa tuollaista lusmuamista ja synkistelyä.

Itsellä on OIKEA mt ongelma ole OCD ja paniikin häiriö, mutta en kerjää sääliä muilta ja teen silti asioita ja itse olen itseni "parantanut" . Tosin ei siitä koskaan voi täysin parantua, mutta itse siihen voi vaikuttaa, jos vaan oikeesti haluaa eikä vain odota, että jossakin on jollain joku ihme pilleri mikä poistaa kaikki vastoinkäymiset elämästä .

jätä se sika

Varmistakaa, että mies saa kuntoutusta tarpeensa mukaan - se voi olla esimerkiksi toimintaterapiaa. Perheessä elävän osalta tällainen puoli saattaa jäädä huomioimatta, kun kuitenkin jotenkin pärjää niin, että puoliso huolehtii.

Itse päätät mitä tehdä. Onko puoliso siis täysin kyvytön vai pystyykö yhtään toimimaan? Jos nyt lähtisit niin pääsisikö hän itse wc:hen, jääkaapille ja pystyisikö käyttää puhelinta?

Jos ei pärjää yksin niin se ei ole sinun ongelma, sinä et ole sen masentuneen orja, palvelija, omaishoitaja, lääkäri, terapeutti eikä vastuussa tästä henkilöstä. Päästä irti ja siirry eteenpäin.

Hoitolaitoksia on olemassa jos voimat alkavat itseltä uupua. Kotiapua on saatavilla. Mieti miten haluat elämäsi elää. 

itse olen mieheni omaishoitaja ja olen miettinyt vaihtoehtoja kun koittaa se aika että en itse enää jaksa. Toistaiseksi jaksan, kun hän on seuranasi, vaikka ei pysty minua auttamaan. 

Käske mennä töihin ja häivy sen elämästä. Sinä et ole masentuneen lapsenlikka.

Koittakaa saada kotipalveluita tai ulkoistaa osa kotitöistä. Parhaimmillaan ainakin siivouksia voi saada aika edullisestikin.

Eikä kannata luovuttaa hoitojen kanssa, vaan jos mitenkään mahdollista, jatkaa vaikka hitaastikin mahdollisten syiden etsimistä ja hoitamista. Aina voi löytyä joku aika yksilöllinen syy, joka ei verikokeissa ole noussut esille, koska ne ovat aikea suppea otos terveydentilasta kuitenkin. (Omalla kohdalla uupumuksen taustalla näyttäisi olevan rasvamaksa ja se on aika yleinen nykyään.)

No elä omaa elämääsi myös. Ei toisen kanssa ole pakko mennä. Jospa sulle tulee muuta seuraa menoihin tai harrastukseen. Ehkä on mahdollista olla pesukoneet ja muut apuvälineet, jotka helpottavat arkea. Niksejä. Mikä piristää sinua ja toista.

No se mainitsemasi rakkaus on se, mikä auttaa jaksamaan. Osa ihmisistä näkee puolison perheenjäsenenä, jota ei voisi kuvitella hylkäävänsä hädän hetkellä. Varmasti myös optimistinen luonne on monilla avuksi - jos ei ole toivoa paremmasta tulevaisuudesta, niin on toivoa hyvistä hetkistä.

Jotkut kokevat rikkovansa itseään, jos antavat toisen ihmisen sitoa ja kuormittaa heitä liikaa. Jotkut taas kokevat hukkaavansa itsensä, jos toimivat omaa moraaliaan vastaan, ja ovat ylpeitä siitä, mitä tekevät toisen ihmisen eteen. 

..."in sickness and in health.."

"I do."

Jaksamisia. Välillä saattaa olla raskaampaa, mutta sitten kun puolison vointi alkaa kohentua niin alkaa helpottamaan. Ajattele että teet merkittävää ja tärkeää työtä.

Vierailija kirjoitti:

Varmistakaa, että mies saa kuntoutusta tarpeensa mukaan - se voi olla esimerkiksi toimintaterapiaa. Perheessä elävän osalta tällainen puoli saattaa jäädä huomioimatta, kun kuitenkin jotenkin pärjää niin, että puoliso huolehtii.

Toisen puolesta ei voi päättää terapiasta tai toiminnasta, eikä kuntoutuksesta. Se on ihan jokaisen oma asia. Osan tila voi pahentua liikkeellä tai pakottamalla, ei paranna. Ellei itse tee kävelyn tms. Joillekin voi auttaa juttelu, toiselle ei. Jollekin lääke pahentaa, toiselle ehkä se apu jne. Ehkä oli jotain kuormaa elämässä. Rahan puute voi joitakin vaivata. Uupumus voi olla joillakin syynä ja uupumukseen on omat syyt, tai puutokset jne. Ihmisillä on myös fyysisiä sairauksia joskus taustalla tai lääkkeiden väsyttämä. Riippuu diagnoosista myös vähän.

Makaan vaan kotona ja juon. Onneksi mies maksaa kaiken 

 

yhden lapsen äiti 

Molemmille omat asunnot. Jatkatte sitten yhdessä, mutta erillään asuen. Turha sun on itseäsi sairastuttaa. Saamattomuus, flegmaattisuus, masennus, apeus, vihamielisyys, katkeruus myrkyttävät myös läheiset.

Itsellä sama tilanne ja ongelma ei erityisesti ole jaksaminen kotitöissä ja homman pyörittäminen käytännössä vaan psyykkinen puoli. Koko elämä pyörii sairauden ympärillä. Se on kuin musta aukko, joka imee kaiken positiivisen ympäriltään. Itsellä puutarhanhoito on auttanut jaksamaan. Sellainen "irtiotto arjesta". 

Sairas ei jaksa osallistua mihinkään. Se vaan pitää hyväksyä. Pitää yksin kannatella kumpaakin. Epätoivo ja toivo vuorottelee. Pitää elää päivä kerrallaan ja joskus vain hetki kerrallaan.

Irtiotot kuten lenkkeily metsässä, kukkienhoito ym. luonto antaa itselle voimia. Sairas on viaton tilanteeseensa. Kukaan ei pyydä sairautta itselleen. Se on kohtalo. Kukaan ei myöskään toivo joutuvansa omaishoitajaksi, niin vain tapahtuu. 

Vierailija kirjoitti:

Elät elämääsi. Kotihommat joutuisit joka tapauksessa hoitamaan yksin, jos olisit sinkku. Puoliso osallistuu varmaan tekemiseen jaksamisensa mukaan. Sama kodin ulkopuolisen elämän suhteen. Puoliso osallistuu sen minkä jaksaa. Muuten menet ja teet itseksesi ja muiden ihmisten kanssa. Niin meillä vanhemmat tekivät, kun isä sairasti keuhkosairautta vuosikymmeniä. 

Kotihommia on vähemmän, kun elää yksin. Voisin jopa sanoa, että puolet vähemmän. 

Itse suosittelisin, että muuttavat erilleen. Puoliso saa sitten siivota sen verran kun omaa asuntoa jaksaa siivota, AP siivoaa sitten omansa.

Vierailija kirjoitti:

Molemmille omat asunnot. Jatkatte sitten yhdessä, mutta erillään asuen. Turha sun on itseäsi sairastuttaa. Saamattomuus, flegmaattisuus, masennus, apeus, vihamielisyys, katkeruus myrkyttävät myös läheiset.

Tätä suosittelen myös itsekkin. Ihan sama mikä sairaus, ei ole oikein, että joku joutuu omaishoitajaksi, kotipiiaksi ja kokiksi.