En toivu erosta. Muita?

En ymmärrä minäkään, että miten ihmiset löytää hetkessä uuden. Eräs tuttu jäi leskeksi viime vuoden lopussa äkillisesti ja  nyt on löytänyt jo sen verran vakavan suhteen, että uusi mies on avoimesti somejulkaisuissa jne. Ja takana kuitenkin vuosikausien liitto eikä mikään teiniromanssi. Ymmärrän, että elämä jatkuu ja on hienoa tavata uusi, mutta siltikin ihmettelen, että miten näin tapahtuu.

Siinä menee monta vuotta, yksi ei riitä

Uskon että olet toipumisen tuellä <3

Kyllä siitä toipuu varmaan silloin jos tunteet on kuolleet. Mutta jos niin ei ole, niin ei toivu. Mulla on myös tutun tuttu, joka jäi leskeksi puolison äkillisen kuoleman takia. Jäi kaksi lasta, jotka onneksi  jo melko isoja.  Nyt on uusi suhde eikä tapahtumasta ole edes vuotta.  En voi ymmärtää kun kuitenkin jo alkushokkiin yms menee aikaa, käytännön asioiden hoitaminen jne. Miten ihmiset pystyy toipumaan siten, että kohta jo ollaan ihan vakituisesti toisen ihmisen kanssa?  Varsinkin jos jää leskeksi ja vielä äkillisesti keski- iässä..

Sulle jäi vaan huono omatunto kun sairauden takia jätit hyvän miehen.

Toiviuin kahdessa vuodessa ja sen jälkeen olen tuntenut vain helpotusta etten ole enää kyseisen ihmisen kanssa.

Se varmaan riippuu ihan siitä miten kauan eroa on henkisesti tehnyt ennen varsinaista eroa. Itse tein eroa pari vuotta henkisellä tasolla, ja kun ero sitten tuli ei tuntunut oikein miltään enää. Ei ollut toista kohtaan enää mitään tunteita ei edes vihaa eikö katkeruutta.

Kokeile eroseminaaria. Niitä on eri hintaisia, esim. seurakunnilla tai yhdistyksillä voi olla halvempia.

Minua se auttoi vähän.

Vähän sama: erosin puolison vaikean mielenterveysongelman takia (oli aggressiivinen). Tosi hidasta on toipuminen koska rakastin vielä kun erosin.

Oletko Facebookissa? Siellä on sellainen kuin eroryhmä. Sieltä voisi löytyä vertaistukea. Itse en ole vielä julkaissut mitään siellä vain seuraillut muiden juttuja ja joillekin kommentoinut. Erosta tulee pian vuosi.

Et ole ymmärtänyt että sairaus kyseessä. Ihmnen on sama mutta toipuu.

Sä teit oikein ja oikean ratkaisun. Olit pakotettu siihen. Ikävää että miehet vasta myöhemmin heräävät tähän todellisuuteen. Luultavasti vielä helpottaa. Ei ole sun vika! Aivokemioissa kestää myös tasoittua jos on ollut toiseen rakastunut ja myös sydämen hoitaminen, tunnekeho. Ja itsensä ehjäksi saamisessa. Tottakai kun toisesta välitti, tulee itkua. Ja oli kova pettymys, ihan mahdoton. Kun aikaa kuluu näkee lisää näkökulmia vielä, eri kulmista ja tuntumia. On aika alussa vasta erotyössä tavallaan tai kesken. Muillekin on tullut kovia pettymyksiä miehissä, naisissa tai tilanteissa. Osa muuttuukin ihan erilaiseksi ajan myötä ettei meinaa heitä tunnistaa vai eikö ole tuntenut mitä se toinen on. Maapallolla on vielä muut ihmiset ja muita miehiä, muista se. Koiriakin ja eläimiä. Luontoa ja henkisyyttä. Järven tai meren aallot tuulella, hienoja kuvioita.

Minäkin erosin n. Vuosi sitten. Vanhaan en halua palata, mutta ikävöin sitä, että olimme perhe. Nyt olen yksin enkä usko, että uutta kumppania löydän, olen jo vanha. Hämmentävää on kaivata ex:ää ja sitten ei kuitenkaan, kun miettii ne huonot puolet. Välillä ajattelen, että kannattiko, koska tämä yksinäisyys on hirveää. Ja sitten taas ajattelen, että rakkaudettomassa liitossa ei voi elää. Hirveästi ristiriitoja, mutta ehkä toisen tai kolmannen vuoden jälkeen löytää tasapainon. 

Vierailija kirjoitti:

Et ole ymmärtänyt että sairaus kyseessä. Ihmnen on sama mutta toipuu.

Niin, alkoholisti toipuu. Se läheinen ei välttämättä toivu. 

Anna aapee itse itsellesi mahdollisuus. Ei kannata eikä tarvitse mennä syyllisyyteen. Sinulla on sinun elämä.

Et ole velkaa sille alkoholistille. Anna hänenkin elää omaa elämäänsä.

Jos on pitkä suhde/liitto takana niin ottaahan se aikansa ennenkuin siitä pääsee yli. Ja se, jos ei sitä ole työstänyt yhtään jo etukäteen. Alkoholistin kanssa suhde nyt muotoutuu muutenkin epäterveeksi "holhoussuhteeksi" ja olet varmastikin sen pohjilta enemmän tai vähemmän läheisriippuvainen.

Lähtökohtaisesti kannattaa palata niihin faktoihin, minkä pohjalta lopulta erosit. Tuskin se oli mikään hetken päähänpisto vaan mitta tuli erinäisistä asioista lopullisesti täyteen siinä kohti, kun eroon päädyit. Mitä ne asiat oli? Pystyisitkö elämään niiden vuoksi miehen rinnalla? Tuskin haluaisit. Palaa myöskin ihan ajatuksella niihin hetkiin, kun tuntui yhdessä ollessa kaikkein pahimmalta ja ahdistavimmalta (syitä miksi lopulta erosit). Haluaisitko edelleen elää siinä olossa? Tuskin. Mitä se oli viime vuosina se hyvä yhteiselo ja mitä olivat ne yhteiset asiat, mitkä piti teidät yhdessä? Ne oikeat yhteiset hyvät asiat (ei talolaina, ei yhteinen talous/varallisuus, ei yhteiset lapset tms.) ?Niinpä.

Se on ihan sama, mitä mieltä muut ulkopuoliset ovat ja mitä ihmettelevät. Heillä ei ole oikeasti hajuakaan siitä, mitä teidän oikea yhteiselämänne on ollut. Mies varmaan osaa olla lojaali ja hauska seuramies muiden seurassa ja niin "kertakaikkiaan hyvä tyyppi"... Totuus neljän seinän sisällä on monesti toinen. Sinulla mieli tekee nyt tepposet, kun mies on hetkellisesti selvinpäin ja mietit, että miksi nyt ja olisiko saumaa yhteen palaamiselle tms., kun tilanne on "muuttunut". Muistatotuus- että mies on olemassaan alkoholisti. Repsahdus voi tulla milloin tahansa. Selvää aikaa ja "parempaa menoa" voi kestää hetken kunnes ollaan taas samassa. Jos palaisitte yhteen niin palaisiko suhde tutuílle urille ja rooleihin, mies alkaisi taas juomaan ja sinä kärsisit vieressä?

Haavekuvat, miten voisi olla on haavekuvia, mutta totuuden olet jo nähnyt. Koita toipua ja mahdollistaa oma toipuminen. Etköhän ole tehnyt ihan oikean päätöksen, kun vähän tarkemmin mietit. Keskityt nyt vain itseen ja omaan toipumiseen. Sitten kun olet taas ehjä eron jälkeen niin ehkä joku mukava toinen ihminen voi vielä tulla elämääsi. Vielä kaikki on liian kesken.

Alkoholiongelmainen mies oli minullakin. Erottiin miehen aloitteesta yli 50- vuotiaina. Elin monta vuotta yksin. Vuodet oli tuskastuttavan pitkiä ja vaikeita. En kuitenkaan halunnut uutta miestä pelastajaksi tai parantajaksi. Ajattelin voivani olla yksin lopun elämää. 

Vuosi sitten tapasin ihanan miehen, jonka kanssa on helppo ja hyvä olla. Nyt tiedän, millainen on terve ja rakkaudellinen parisuhde. 

Ex- mies on sairastellut, jäänyt työttömäksi ja alkoholiongelma on pahentunut. Olen siitä pahoillani hänen ja yhteisten lasteni puolesta, mutta helpottunut, että hän ei enää ole lähelläni.

Ero pitkästä suhteesta silloin kun vielä rakastaa tekee todella kipeää. Minut jätettiin yhteisen 28 vuoden jälkeen, paljon oli loppuaikoina valheita ja ero vei hetkeksi pohjan kaikelta. Sitä suri myös niitä tulevaisuuden haaveita, jotka jäivät toteuttamatta, mutta valheiden takia menneisyyskin alkoi tuntumaan rumalta.

Jokaisella erosta toipumiseen menee aikansa, ei ole ohjekirjaa. Tunteita ei kannata juosta karkuun ja itkut on itkettävä.

Itse ajattelin viettäväni loppuelämäni yksin, en siis etsinyt itselleni seuraa. 10 kuukautta erosta niin tutustuin erääseen mieheen, aluksi sen piti olla vaan kahden pitkästä parisuhteesta eronneen tapailua, mutta aika pian totesimme, että toisen kanssa on hyvä olla. Nyt olemme olleet reilun vuoden yhdessä ja olemme todella onnellisia. 

Elämä yllättää hyvässä ja pahassa.

Sori ap. Ei kukaan viitsi tuhlata aikaa noihin pitkiin jaarituksiin.

Entä jos sinä olit syy siihen alkoholismiin? Et ehkä itsekkään huomannut miten raskasta seuraa olit.

Nainen ei pääse yli alkoholisti miehestä koska se on komea. Siksi ap ta harmittaa ero.

Miksi joku tulee kommentoimaan ilkeästi? Pitää olla ihmisellä päässä vikaa, että saa jotain tyydytystä noiden tekemisestä.