Oletko energinen?
Kommentit (4)
En. Outoa kyllä, olen yksi työpaikkani parhaista työntekijöistä, mutta kotona en jaksa oikein mitään. Töissä, ,kun on ulkoapäin tuleva paine suoriutua, pärjään stressaavissakin tilanteissa, ja mielelläni osoitan ammattitaitoani. Kotiarjesta suoriutuminen puolestaan on minulle kuormittavaa ja aiheuttaa stressiä. Siivoamisenikin on sellaista, että vähän yhtä nurkkaa ja vähän toista. Liikuntaa harrastan, mutta se onkin helppoa ja monotonista. Olenkin miettinyt, onko minulla jotain keskittymishäiriön tapaista, kun olen niin aloitekyvytön ilman pakkoa.
En todellakaan. Ilmenee että mikään ei kiinnosta eikä innosta.
En ole. Vähäenergisyyteni ilmenee mm. siten, että joudun suunnittelemaan päivän ohjelman tarkkaan, kirjoitan tehtävistä järkevässä järjestyksessä etenevän listan ja sitten rupean toimimaan listan mukaan. Tällä menetelmällä säästän energiaa, koska hyvin suunniteltu todella on puoliksi tehty.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Omasta mielestäni kyllä. Herään 3-5 maissa aamulla ja aloitan työt, joita voi tehdä tietokoneella. Kun ns. normaali työaika alkaa menen päivätöihin ja kun päivätyön loppuvat menen iltavuoroon ja sen jälkeen teen vielä yövuoroja 24-1 asti, sitten nukun pari tuntia ja sama uudelleen. Tauoilla harrastan liikuntaa, käyn kaupassa ja hoidan omia ja läheisteni asioita ja teen 7-päiväistä viikkoa. En pidä kesälomia.