En voi jättää lastani mummon (äitini) seuraan edes pariksi tunniksi

Ai sulla on sukulaisia ja perhettä. 

Ei kaikilla ole lainkaan.

No mun teinit ei oo ku ristiäisissään pappaansa nähny. Kuppi kun maistuu liikaa, niin en ole pitäny yhteyttä. Enkä koe et olis ees surullista. On niillä silti 3 isovanhempaa elämässä. Itselläni oli 0. Kaikki menehty ennen syntymääni. 

Miten sulla käy tuollainen edes mielessä, jos äitisi on noin pahasti alkoholisoitunut. 

Niin se on 

joskus ei  onnistu 

Vierailija kirjoitti:

Miten sulla käy tuollainen edes mielessä, jos äitisi on noin pahasti alkoholisoitunut. 

Ongelman laajuus selvisi ihan hiljattain. Tiesin kyllä että tissuttelee kaiken aikaa mutta en kuvitellut että tunnin-kahden selväpäisyys ei onnistu enää. Ajatus oli siis että voin käydä yksin vaikka pyörähtämässä kirpparilla kun lapsi on mummon kanssa kotona. AP

Nollatoleranssi. Lapsesi jää ilman isoäitiä mutta ei menetä mitään.

Vierailija kirjoitti:

Nollatoleranssi. Lapsesi jää ilman isoäitiä mutta ei menetä mitään.

Niin se kai on tehtävä. Surettaa kyllä, kun itselleni omat isovanhemmat olivat tärkeä osa lapsuutta ja muistelen heitä lämmöllä. Oma lapsi ei pääse kokemaan koskaan mitään vastaavaa :( AP

Vaikka joku täällä kävi kontrapätemässä, että yhhyy mulla ei ees oo äitiä, niin eipä ole itselläkään, kuoli syöpään jo yli parikyt vuotta sitten. Mutta silti en lähtisi tässä kyllä syyllistämään, ettei isovanhemman alkoholismista saa olla surullinen. Oikeasti ihan kauhea tilanne. Omille lapsille voin aina kertoa, että mummu rakastaisi niitä enemmän kuin mitään, niin kuin tod.näk. tekisi. On ihan äärettömän raskas se todellisuus, jossa mummo on kyllä olemassa ja voisi olla muuten teidän kanssa, mutta kun rakastaa sitä viinanjuontia niin paljon ja niin paljon enemmän kuin omaa lasta tai lapsenlapsia, niin siksi ei oikein koskaan nähdä. Se on oikeasti myöskin ihan todella kamala tilanne. 

Ja joo, mulla on isä elossa, mutta hän myös alkoholisti, niin sitä kautta ymmärrän kyllä tilannetta. Omani tosin oli alkoholisti jo ollessani lapsi, niin en ole sinällään näin aikuisena enää joutunut hänen suhteensa pettumään, tuo eläkeikää lähestyvien/eläkkeelle jääneiden alkoholisoituminen on oikeasti ihan merkittävä ja kamala inhimillinen ongelma tässä maassa. Enkä nyt tiedä, lohduttaako se, ettei todellakaan ole siinä ainoa. 

Mutta paljon voimia. Muista aina, että vika ei todellakaan ole teissä. Ja kukaan meistä ei koskaan voita taistelua rakkaudesta alkoholin kanssa, meistä omaisista kukaan ei pysty sitä tekemään. Se alkoholisti itse voi yrittää, jos haluaa, monelle se alkoholin rakkaus vaan on niin parasta maailmassa, ettei me olla siinä edes kärpäsen vertaisia siinä kisassa. Kannattaa keskittyä kannattelemaan itseään, omia lapsia ja omaa perhettä ja tulla vaikka alkoholistin läheisten kokouksiin/jutella terapeutille tms. siinä vaiheessa, kun tilanne alkaa uuvuttaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vaikka joku täällä kävi kontrapätemässä, että yhhyy mulla ei ees oo äitiä, niin eipä ole itselläkään, kuoli syöpään jo yli parikyt vuotta sitten. Mutta silti en lähtisi tässä kyllä syyllistämään, ettei isovanhemman alkoholismista saa olla surullinen. Oikeasti ihan kauhea tilanne. Omille lapsille voin aina kertoa, että mummu rakastaisi niitä enemmän kuin mitään, niin kuin tod.näk. tekisi. On ihan äärettömän raskas se todellisuus, jossa mummo on kyllä olemassa ja voisi olla muuten teidän kanssa, mutta kun rakastaa sitä viinanjuontia niin paljon ja niin paljon enemmän kuin omaa lasta tai lapsenlapsia, niin siksi ei oikein koskaan nähdä. Se on oikeasti myöskin ihan todella kamala tilanne. 

Ja joo, mulla on isä elossa, mutta hän myös alkoholisti, niin sitä kautta ymmärrän kyllä tilannetta. Omani tosin oli alkoholisti jo ollessani lapsi, niin en ole sinällään näin aikuisena enää joutunut hänen suhteensa pettumään, tuo

Kiitos viestistäsi. Minullakin isä kärsi alkoholismista läpi lapsuuden, mutta hän raitistui aivohalvauksen saatuaan kun olin 17v. Nykyään elelee suht tavallista elämää, lapsenlastakin joskus näkee mutta omat välit isääni ei koskaan ihan täysin korjaantuneet, niin se tuo vähän etäisyyttä kaikkien välille. 

Tähän perhehistoriaan peilaten tuntuu niin uskomattomalta ajatella, että äitini alkoholisoitui vasta myöhemmällä iällä kuitenkin nähtyään, mitä juominen ex-puolisolleen eli minun isälle aiheutti. Äitini alkoi juomaan yhä säännöllisemmin ehkä kymmenisen vuotta sitten, ja tahti on kiihtynyt koko ajan. Kulissit kuitenkin pysyvät pystyssä eli käy töissä, maksaa vuokrat jne. ja aika helppo vedotakin tuohon että mitään ongelmaa ei ole. Vuosi sitten huomasin, kun olimme yökylässä, että äidillä oli sodastream-pullossa valkoviiniä verhon takana piilossa ja ott sieltä huikkaa.

Tietty pääsen tässä itse elämään samat traumat läpi uudelleen. Isän juominen ja sekoilut värittivät lapsuutta ja nuoruutta niin paljon, enkä usko että tulen pääsemään niiden yli kunnolla koskaan. Sitä suuremmalla syyllä tämä äidin myöhäisiän alkoholisoituminen tuntuu myös henkillökohtaiselta loukkaukselta, että miksi minut piti altistaa TOISENKIN vanhemman tuhon seuraamiselle? Ja vieläpä nyt, kun lapsenlapsikin on kuvioissa? Tavallaan koen joskus taantuvani itsekin lapseksi, tilaan jossa ei ole yhtäkään turvallista aikuista lähellä. Koko tähänastisen elämänkaaren aikana äitini on ollut ainoa järjissään oleva, ns. kunnon ihminen, nyt hänkään ei ole sitä enää. AP

Alkoholi on elämän ilo.

up

Meille ei voi mummin luokse lasta jättää, kun se opettaa heti lapselle, että on vain tyttöjä ja poikia. Ei mitään muuta.

Ok. Etpä ole ainut. 

Exä ei halunnut viedä meidän lasta tapaamaan äitiään koska äitinsä oli alkoholisti joka ei huolehtinut edes omista lapsistaan. Lapsi näki exän äidin pienenä pari kertaa. Lapsi kyllä tiesi, että tämä ihminen on olemassa, mutta ei tiennyt edes miltä näyttää. No exän äiti kuoli lapsen ollessa teini ja lapsi pakotettiin hautajaisiin. Mun puolesta olisi voinut jättää menemättä, mutta exän puolelta pakotettiin. Ei lapsella ollut mitään tunnesidettä tuohon ihmiseen, ihan tuntematon ihminen lapselle.