Miten selviät, kun on rankka elämänvaihe?

Mun mielestä se on heikkoutta jos itkee ja suree. Kyllä aikuisen ihmisen täytyy osata olla ihmisiksi. 

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä se on heikkoutta jos itkee ja suree. Kyllä aikuisen ihmisen täytyy osata olla ihmisiksi. 

Eikö ihmisyyteen mielestäsi kuulu itkeminen ja sureminen? Miksi ei?

Juhlimalla rankemmin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä se on heikkoutta jos itkee ja suree. Kyllä aikuisen ihmisen täytyy osata olla ihmisiksi. 

Eikö ihmisyyteen mielestäsi kuulu itkeminen ja sureminen? Miksi ei?

Se on heikkoutta. 

Päivä kerrallaan joku päivä se kääntyy taas koska mikään ei kestä ikuisesti

tsemppiä 🍀

Menen äidin ja isin luokse, vaikka olen jo 35. He auttavat, äiti laittaa ruokaa ja isin kanssa voi jutella. Voin yöpyäkin siellä.

Elän päivän kerrallaan. Aina jaksaa sen yhden päivän. Aamulla jo suunnittelen päivän ohjelman.  En ajattele yhtään pidemmälle.

Kun kestät, niin selviät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä se on heikkoutta jos itkee ja suree. Kyllä aikuisen ihmisen täytyy osata olla ihmisiksi. 

Eikö ihmisyyteen mielestäsi kuulu itkeminen ja sureminen? Miksi ei?

Se on heikkoutta. 

Kestä kuin MIES? Niinkö? 

Ei kannata yrittää jaksaa yksin. Ystävät ja läheiset kuuluvat tällaiseen aikaan, kannatta yrittää luottaa. Puhuminen auttaa eteen päin ja suhteuttamaan asioita. Normaalin arjenrytmin ylläpitäminen on avuksi myös.

Lähipäivinä olen kristillisestä radiosta kuullut muutaman kerran "päivä vain ja hetki kerrallansa", puhutteli tässä elämäntilanteessa.

Monesta vaikeasta (vuosiakin kerrallaan kestäneestä) vaiheesta olen selvinnyt ihan vain, no, elämällä niiden läpi. Eihän siinä muutakaan voi. Välillä rämpimällä, välillä itkemällä, välillä turtana. Mulle tärkeintä on, etten yritä esittää, että menee hyvin. Vie vain turhaan energiaa. Usein myös parasta on vetäytyä omiin oloihin, toiset harvoin jaksavat, kun jollain on vaikeaa.

Kiitos teille asiallisille vastaajille. Ap

Se asia vaan pitää surra pois. Nuorempana kun oli rankkaa, jäin kotiin ja olin melkein syömättä vällyjen alla. Kävin ahkerasti lenkillä, mieluummin pimeällä. Kävin niin pohjalla että se oli melkein jo vaarallista. Sitten eräänä päivänä piristyin ja jatkoin elämää. Päivä kerrallaan pitää raahautua eteenpäin. Sinnikkäästi. Ota käyttöön se suomalainen sisu. 

Jotenkin sitä vaan pääsee eteenpäin. Aika ei pysähdy, aina jokin muuttuu mielessä ja olosuhteissa. Yritän myös tehdä taukoja huolesta ja murheesta, jos se vain on mahdollista. Aivot saavat hetken levätä. 

Vaikka ulkopuolisista näyttää että ihminen on hyväksynyt asiat parissa päivässä, niin ei se niin kuitenkaan ole, asiat tahtoo painaa mieltä usein, mutta päivä kerrallaan ja pitää oppia olemaan kiitollinen hyvistä asioista elämässä ja tehdä tavoitteita elämässä.

Vierailija kirjoitti:

Päivä kerrallaan joku päivä se kääntyy taas koska mikään ei kestä ikuisesti

tsemppiä 🍀

VMP. Toivottavasti et sano tätä kaikille päin naamaa.

Jos olisi läheinen tukemassa sellaisena kriisiaikana, se ehkä voisi vähän helpottaa, teoriassa. Edes vähän. Jos ei ole ketään tai edes rahaa, on varmaan paniikki monella. Kriisiterapeutti voi ehkä vähän auttaa, mutta onko asia sitten sellainen mihin jokin auttaa. Aika toki muuttaa tuntemuksia ja näkökulmia. Ellei ole sama huoli. -Tai jos keskittyy muuhun pieniä hetkiä, jotenkin ajatus voi hyvällä lykyllä seurata sinne. Ehkä ravinto ja nesteen saanti vaikuttaa hieman, lepo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Päivä kerrallaan joku päivä se kääntyy taas koska mikään ei kestä ikuisesti

tsemppiä 🍀

VMP. Toivottavasti et sano tätä kaikille päin naamaa.

MiTÄH ? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Päivä kerrallaan joku päivä se kääntyy taas koska mikään ei kestä ikuisesti

tsemppiä 🍀

VMP. Toivottavasti et sano tätä kaikille päin naamaa.

MiTÄH ? 

Mikään ei kestä ikuisesti. Jos olet neljättä vuotta pahasti masentunut ja makaat sängyssä, niin tuskin lohduttaa.