Haluan jakaa kokemuksen, joka muutti elämäni. Haluan varoittaa muita, jotta he eivät tekisi samaa virhettä kuin minä tein.

Olen aina ollut varovainen ja hieman epäluuloinen vieraita kohtaan, erityisesti ulkomaalaisia miehiä kohtaan. Tämä ei johdu mistään erityisestä syystä, vaan pikemminkin siitä, että olen kasvanut ympäristössä, jossa on korostettu turvallisuutta ja varovaisuutta tuntemattomia ihmisiä kohtaan. Kuitenkin eräs kokemus muutti suhtautumiseni ja opetti minulle, että joskus pelot voivat olla täysin perusteltuja.

Olin matkalla yksin Italiassa, kun päätin viettää iltapäivän pienessä, syrjäisessä kylässä, jonka kapeat kadut ja vanhat rakennukset houkuttelivat minua. Yhtäkkiä, kun olin kävelemässä takaisin hotellilleni, huomasin, että olin eksynyt. Kadut näyttivät kaikki samanlaisilta, ja tunsin oloni yhä ahdistuneemmaksi.

Kun yritin epätoivoisesti löytää oikean reitin, lähestyin pientä aukioita, jossa oli muutama penkki. Siellä istui kolme miestä, jotka puhuivat kovaäänisesti ja elehtivät vilkkaasti. Heidän ulkonäkönsä ja murteensa paljastivat, etteivät he olleet italialaisia. Sydämeni alkoi hakata kovempaa, ja mielessäni kävi ajatus, että minun pitäisi kääntyä takaisin ja etsiä toinen reitti.

Mutta sitten yksi miehistä huomasi minut ja hymyili ystävällisesti. Hän nousi ylös ja tuli luokseni, kysyen englanniksi, tarvitsinko apua. Sydämeni hakkasi edelleen, mutta päätin vastata. Kerroin eksyneeni ja etsin hotelliani.

Mies, jonka nimi oli Ahmed, kutsui toverinsa luoksemme ja he alkoivat yhdessä pohtia, miten parhaiten neuvoa minut takaisin hotellille. Tunsin itseni yhä hermostuneeksi, mutta samalla huomasin, kuinka ystävällisiä ja avuliaita he olivat. He eivät yrittäneet lainkaan pelotella minua, vaan olivat aidosti huolissaan ja halusivat auttaa.

Lopulta he päättivät saattaa minut takaisin hotellilleni, ja vaikka olin aluksi vastahakoinen, suostuin heidän ehdotukseensa. Matkalla takaisin puhuimme monista asioista. He kertoivat olevansa vaihto-opiskelijoita, jotka olivat tulleet Italiaan opiskelemaan arkkitehtuuria. He olivat yhtä kiinnostuneita minun kotimaastani ja matkakokemuksistani kuin minä heidän tarinoistaan.

Kun saavuimme hotellilleni, olin helpottunut mutta myös hämmentynyt. Kiitin heitä sydämellisesti ja tunsin itseni hieman typeräksi aiempien pelkojeni takia. Ahmed ja hänen ystävänsä hymyilivät, mutta heidän silmissään oli jotain, mikä sai minut hämilleen. He vaihtoivat keskenään nopeita katseita, ja ennen kuin ehdin reagoida, yksi miehistä tarttui käsivarteeni tiukasti.

Yritin rimpuilla irti, mutta he olivat vahvempia. He raahasivat minut sivukujalle, jossa ei ollut ketään näkemässä. Tilanne muuttui nopeasti painajaiseksi. Heidän aikaisempi ystävällisyytensä katosi, ja heidän käytöksensä muuttui uhkaavaksi ja väkivaltaiseksi. Pelkoni kävi toteen, ja ymmärsin, että olin tehnyt suuren virheen luottaessani heihin.

Seuraavat tunnit olivat kauheimmat elämässäni. He pahoinpitelivät minua sekä henkisesti että fyysisesti, ja minusta tuntui, että en koskaan pääsisi pois elävänä. Lopulta he jättivät minut tajuttomana kadulle ja katosivat. Kun heräsin, olin yksin, loukkaantunut ja järkyttynyt.

Tämä kokemus jätti minuun syvät arvet, sekä fyysiset että henkiset. Palattuani kotiin minun oli vaikea luottaa kehenkään, ja pelkoni tuntemattomia kohtaan kasvoi entisestään. Opin, että joskus epäluulot ja pelot voivat olla perusteltuja, ja että varovaisuus on tarpeen.

Vaikka toivon, että en olisi koskaan joutunut kokemaan tätä, ymmärrän nyt, että maailma voi olla vaarallinen paikka. En voi enää palata entiseen viattomuuteeni, mutta voin vain toivoa, että tämä kokemus auttaa minua olemaan entistä varovaisempi ja tietoisempi ympäristöstäni tulevaisuudessa.