mieheni kuoli toissapäivänä
Hän riisti itseltään hengen. Olimme olleet naimisissa vasta kuukauden ja sitä ennen seurustelimmen yli 12v. Kaiken piti olla hyvin, tämä tuli täysin puun takaa. Meillä oli yhteiset lapset 4v. tyttö ja poika 1.4 vuotta. Olimme onnelisia ja mitään muuta dramatiikkaa ei tähän liity.
Onko kenelläkään vastaavaa tilannetta? Miten tästä voi selvitä? Miten vahempi isintyttö voi tästä selvitä. Saan kyllä apua ihan kaikkialta henkiselle puolelle. Mutta haluisin keskustella ihmisen kanssa joka on kokenut vastaavaa. Voiko näin kamalaa edes sattua kenellekään??? sekin rittää jos joku tietää kanavan, mistä löytyy saman kokeneita.
Kommentit (3)
Käypä sivuilla. Löydät vertaistukea.
Surunauhan keskutelusivuja suosittelen. Itse löysin sinne pari vuotta sitten, kun isäni teki itsemurhan. Siellä on myös vastaavia kokemuksia kuin sinulla eli puolison menettäneitä.
Olen kokenut, että vertaistuki tässä asiassa on kaikkein parasta tukea. Monikaan " ulkopuolinen" ei ymmärrä miltä tuntuu menettää läheinen itsemurhan kautta ja asiasta vältellään puhumistakin mahdollisimman pitkään.
Minun entinen mieheni (erosimme virallisesti kesäkuussa -07) kuoli elokuussa -07, lääkkeiden yliannostukseen. Hänellä oli vaikea riippuvuutta aiheuttava sairaus ja vaikka hän oli hakeutunut hoitoon sairautensa tiimoilta, ei hän enää jaksanut taistella. Hän luovutti.
Lapseni menettivät isän, minä elämäni ensimmäisen rakkauteni ja entisen aviomieheni jota rakastin syvästi. (erosimme minun toiveesta, koska en enää jaksanut ja ajattelin lapsiani)
Olen itse saanut kriisityöntekijöiltä apua ja he kertoivat että vertaistuki on erittäin tärkeä tälläisen trauman kokeneelle. Kertoivat myös sururyhmistä joita seurakunnat järjestää.
Olen lisäksi päässyt lasteni kanssa psykologin ja psykiatrisen sairaanhoitajan luokse keskustelemaan ja käymään traumaa läpi.
On hyvä että on avun piirissä sillä nyt te tarvitsette tukea koko perhe.
Prosessi tulee olemaan pitkä mutta kun sen aloittaa ajoissa on se tie helpompi.
Meillä on rooli muuttunut perheessä, me olemme nyt kaikki meidän lapsillemme ja he tarvitsevat meitä enemmän kuin koskaan ennen.
Toivon ja rukoilen voimia teille!