Kaksisuuntainen mielialahäiriö on yksi kamalimmista

Linkki: http://www.iltasanomat.fi/viihde/viidakon-tahtonen-susanna-ingerttila-i…

Todettuna nuoren kaksisuuntainen mielialahäirö ja ynnätään siihen pari muuta diagnoosia.

Ei ole helppoa niin itse potilaalla, kuin läheisillä.

sen erottaa masennuksesta jossei ole manioita juurikaan?

Onko kohtalotovereita? Onko totta että meitä tätä sairautta sairastavia olisi paljon?



Minulla tämä sairaus diagnosoitiin vuosia sitten, mutta sairastanut olen pidempään. Minulla on todella ihana ja ymmärtäväinen mies ja lapsia. Varsinkin lasten takia on pakko yrittää tsempata läpi alkavan masennuksen tai pahempaa- hypomanian. Oon välillä tosi kyllästynyt tähän... :(



Onko olemassa mitään (uutta?)lääkettä joka todella auttaisi eikä tekisi tokkuraiseksi zombieksi?

mutta olen ilmeisesti kärsinyt siitä jo kymmeniä vuosia. Sama sairaus on nyt puhjennut kahdelle aikuiselle lapselleni ;( Todella kamala tauti. Nyt juuri yritän taistella masennuksesta ulos, talvi meni hypomaniassa. Olen nainen yli 50 v. Tsemppiä muille samasta sairaudesta kärsiville!

Sellainen muoto jossa mielialat vaihtelivat poikkeuksellisen nopeasti, ihan päiviä saattoi kestää vain masennus ja taas mania. Lääkitys ei oikein toiminut mitenkään hänellä mikä on kai tavallista noissa lyhyen syklin tautimuodoissa.



Minä valitettavasti sitten raukkamaisesti jätin miehen sairauden takia, koska en enää itse jaksanut vaikka ymmärsinkin että se on sairaus jolle mies ei mitään voi. Oli vaan liian repivää se että maniassa mies petti, tuhlasi ja ryyppäsi kuin viimeistä päivää ja sitten taas parin päivän päästä saattoi hautoa itsemurhaa petin pohjalla puhuen lastenkin kauhuksi juttuja kuten "mitä jos työnnän tän leipäveitsen tästä kohtaa rintaani niin kuolenko, haluan kuolla varmasti enkä jäädä kitumaan".

Mitä oireita teillä diagnoosin saaneilla on?

Hyvällä ystävälläni on diagnosoitu kaksisuuntainen mielialahäiriö, ja on kamalaa katsoa vierestä, miten huonosti hän joskus voi :(

Aika usein varmaan diagnoosin saaneilla on takana yksi tai useampi sairaalajakso..

mania ja masis vaihtelevat todella nopeaan tahtiin. On ne välillä kestäneet pitempäänkin. Maniassa ei juurikaan nuku (vaikka unen puute pahentaa sitä), ja käyttäytyy itselleen aivan käsittämättömällä tavalla - ottaa riskejä, tuhlaa, syyllistyy holtittomiin suhteisiin, tuntee töissä jaksavansa tehdä vaikka 10 ihmisen työt ja ajaa itsensä piippuun.



Masennuksen iskettyä mitään ei jaksa, ihmettelee esim. kaikkea sitä tavaramäärää mitä on ostanut, tilit ylitetty tms ja hautoo itsemurhaa. Se on kamalaa tunteiden vuoristorataa. Diagnoosi ei tule kädenkäänteessä, monesti vaaditaan paljonkin osastojaksoja, ainakin psykopolin kontaktia, ja se selviää sitten pikku hiljaa.

mania ja masis vaihtelevat todella nopeaan tahtiin. On ne välillä kestäneet pitempäänkin. Maniassa ei juurikaan nuku (vaikka unen puute pahentaa sitä), ja käyttäytyy itselleen aivan käsittämättömällä tavalla - ottaa riskejä, tuhlaa, syyllistyy holtittomiin suhteisiin, tuntee töissä jaksavansa tehdä vaikka 10 ihmisen työt ja ajaa itsensä piippuun.

Masennuksen iskettyä mitään ei jaksa, ihmettelee esim. kaikkea sitä tavaramäärää mitä on ostanut, tilit ylitetty tms ja hautoo itsemurhaa. Se on kamalaa tunteiden vuoristorataa. Diagnoosi ei tule kädenkäänteessä, monesti vaaditaan paljonkin osastojaksoja, ainakin psykopolin kontaktia, ja se selviää sitten pikku hiljaa.

lainaa tässä omaa tekstiään, ja kiittää vastaajaa nro 11 tsempistä ;)

Isäni 50 v on käytännössä kärsinyt siitä teini-iästä alkaen, mutta diagnosoitiin vasta 10 vuotta sitten. Lääkitys ei toimi yhtään, omaisuus mennyt, terveys mennyt, ystävät kaikonneet, avioliitto karilla ajat sitten. Mitään ei saa tehtyä valmiiksi, joka asia roikkuu puolitiessään. Unta ei saa kun lääkkeillä vähän, ja jos saa, niin ne on aina painajaisia. Ajatelkaa mikä tilanne on, että kroppa huutaa unta, mutta sitä pelkää kuin saatanaa, joka yö. Nyt jo 35 vuotta!



Tauti on pirullisin mitä voin kuvitella, syövästäkin on sentään mahdollisuus parantua. Tästä ei. ja omasta kurjuudestaan on koko ajan täysin tuskallisen tietoinen,eikä sille voi mitään. Se vain vie kuin pässiä narussa.



Isä puhuu paljon itsensä tappamisesta, ja vuosien varrella olen jotenkin hyväksynyt ajatuksen :(( Alan ymmärtää, että kuolema todella olisi hänelle parasta mitä voisi sattua.

Aika usein varmaan diagnoosin saaneilla on takana yksi tai useampi sairaalajakso..

vaikka usein kyllä varmaan. Esim. mun exäni ei ollut koskaan joutunut sairaalaan ja vaivaakin oli hoidettu vuosikymmen masennuslääkkeillä. Tämä siitä syystä että apua hän tuppasi hakemaan vain masennusvaiheessa, maniassa oli hyvä fiilis ja mihinpä sitä muka lääkettä tarvisi! Hänellä ei mennyt maniat ikinä niin yli että olisi sairaalaan päätynyt tai edes menettänyt työnsä, sekoilipa vaan päättömästi vapaa-ajallaan ja uskoi itsestään valtavan suuria.

Se diagnoosin apuna oleva kyselylomake on kyllä hassu. Itsekin kun sitä luin niin tuli mieleen että kyllä minäkin sen perusteella varmaan diagnoosin voisin saada, koska olen semmoinen jolla tunnemaailma vaihtelee ja impulsiivinen. En silti pidä itseäni apua tarvitsevana, ja ero siihen exään hyvin selvä: minä ehkä olen välillä ilman syytä energinen ja iloinen ja välillä ahdistunut ja surullinen, mutta minä en välillä haudo itsemurhaa ja harkitse irtisanoutumista epäpätevyyden takia ja välillä seksihurjastele maksullisten kanssa ja tuhlaa rahaa kasinolla. Eli minulla on käytökseni kontrolli mielialoista riippumatta, hänellä ei ollut.

Siis lievästä vaikeaan muotoon ja sitten ne maniat ja masennukset voivat olla eri vahvuisia. Eli ei kaikki "haudo itsemurhaa" ja "tuhlaa rahaa holtittomasti" vaan se voi olla vaan sellainen "vallitseva mieliala" jonka aikana kumminkin tietää edelleen mikä on oikein ja väärin ja pystyy kyllä myös kontrolloimaan käytöstään, se vaan on vaikeaa..

Isäni 50 v on käytännössä kärsinyt siitä teini-iästä alkaen, mutta diagnosoitiin vasta 10 vuotta sitten. Lääkitys ei toimi yhtään, omaisuus mennyt, terveys mennyt, ystävät kaikonneet, avioliitto karilla ajat sitten. Mitään ei saa tehtyä valmiiksi, joka asia roikkuu puolitiessään. Unta ei saa kun lääkkeillä vähän, ja jos saa, niin ne on aina painajaisia. Ajatelkaa mikä tilanne on, että kroppa huutaa unta, mutta sitä pelkää kuin saatanaa, joka yö. Nyt jo 35 vuotta!

Tauti on pirullisin mitä voin kuvitella, syövästäkin on sentään mahdollisuus parantua. Tästä ei. ja omasta kurjuudestaan on koko ajan täysin tuskallisen tietoinen,eikä sille voi mitään. Se vain vie kuin pässiä narussa.

Isä puhuu paljon itsensä tappamisesta, ja vuosien varrella olen jotenkin hyväksynyt ajatuksen :(( Alan ymmärtää, että kuolema todella olisi hänelle parasta mitä voisi sattua.

tuli tosi paha mieli kun luin tämän. Kunpa isäsi jotenkin saisi apua. Jostain... Voimia teille!

vielä diagnoosin saatuaan tekee lapsia? Järjettömän itsekästä, kun tiedetään varsin hyvin, miten pahaksi lapsille on milisairas vanhempi.

Hävetkää hullut!

toisten haukkuja tähänkin asialliseen ketjuun. Tiedoksi vaan, että tuohon sairauteen voi sairastua melkein missä iässä vaan, ja että ei tiedä etukäteen kuka sairastuu. Joten onnea vaan tuolle lainaamalleni henkilölle "terveenä" pysymiseen :D

Millaisia on sen lievemmät muodot? Muistuttaako narsistista käytöstä?

nostaa itsemurhatilastoja.. Eli abortoivat itsensä yleensä ennemmin kuin tekevät lisää samanlaisia tänne :(



Mut tosi suvaitsevainen empaattinen asenne sulla!

Lääkehoidon säätäminen on tosi yksilöllistä ja vaikeaa. Moni käy kuitenkin töissä, kunhan se onnistuu..

Monilla diagnoosin saaneilla onkin oikeastie epävakaa persoonallisuus häiriö.¨Koskee juuri näitä lieviä tapauksia.



Jos ihan oikea tauti niin varmasti on mennyt harhojen puolelle, psykoottiseksi jne.



Tätä diagnoosia saanut nyt muutaman vuoden liian helposti, on "muoti-ilmiö".



Minulla on itselläni kaksisuuntainen ja mennyt psykoottiseksi. Ja ikävä kyllä, lapsellani on myös sama sairaus. Hänellä ei ole ollu vielä psykoottisuutta mutta diagnoosiin helppo uskoa koska on periytyvää. Lapsi vasta 18v.



Itselläni lääkityksestä ei ole tarpeeksi apua. Monia lääkkeitä kokeiltu. Nyt käytössä lääke mikä estää harhat mutta masennukseen ei ole löytynyt sopivaa lääkettä. Olen ollut 5 vuotta eläkkeellä.