Mikä juttu on että täällä kehutaan hirveästi yhtä jäätelökioskia?
Ihan valion jätskiä myyvät. Muutaman kerran erehdytty ostamaan, 2 tai kolme meitä porukassa, pallo oli todella iso mutta höttöinen ja suli siksi, että siinä oli niin paljon ilmaa ja kaikki olimme samaa mieltä. Varsinkin kommentit "parhaat makuiset jäätelöt" on outo, sillä jäätelö on valion jäätelöä eikä maistu yhtään sen kummemamalta kuin valion jäätelö kaupassa. Itselle oli pettymys sen valtavan kehumisen jälkeen. En ole kilpailija ja siksi en sano kaupunkiakaan ettei näin luulla. Hyvin harvoin on ostettu jätskiä mutta tuolta kehumisen takia, reissussa sitten joskus ja parempaa on saatu reissun päällä jos on ollut jotain muuta kuin Valio tai Arla-Ingman, tosin aika harvoin on muuta.
En uskalla tätä omalla nimellä puskaradiossa sanoa, sillä silloin tulee paskamyrsky niskaan. Ap.