Aivan valtava ahdistus ja häpeä ihmiskontakteista

Pitää vaan kestää tätä elämää. Niillä mennään.

Oo hiljaa!

Voi... ei se haittaa. Saat olla sellainen kuin olet.

Sama homma mulla. Puhun aina jotain typerää ja noloa. 

Minullakin. En osaa ikinä sanoa mitään järkevää, ihan kuin aivot ei muiden seurassa toimisi samanlailla kuin mitä yksinään. Minusta tulee yksinkertaisesti tyhmä. 

Ja enpä kyllä edes haluakaan puhua kellekään mitään, niin ehkä se johtuu siitäkin kun pitäisi esittää jotain vaikka oikeasti ei ole mitään sanottavaa.

Sama ongelma, mutta ahdistus alkaa kyllä himmetä sitä mukaa kun niitä ihmisiä vain näkee ja sitä nolostusta sietää. Toki alkuun raskasta, mutta helpottaa lopulta elämää, kun niille vaikeille tilanteille yrittää altistaa itseään. 

Minusta tuntuu samalta. Alan kelata kohtaamisia, ja löydän jälkeenpäin itsestäni vaikka mitä korjattavaa.

Tätä ei tapahdu aina, mutta liittyy ihmisiin joidenka koen olevan jollain lailla itseni yläpuolella. Ennen lääkitsin tätä ahdistusta juomalla, nyt en voi tehdä enää niin terveydellisistä syistä ( hyvä niin ).

Vierailija kirjoitti:

Sama ongelma, mutta ahdistus alkaa kyllä himmetä sitä mukaa kun niitä ihmisiä vain näkee ja sitä nolostusta sietää. Toki alkuun raskasta, mutta helpottaa lopulta elämää, kun niille vaikeille tilanteille yrittää altistaa itseään. 

 

Minulla on päinvastoin. Mitä useammin joudun näkemään samaa ihmistä, sitä isommaksi nolostus kasvaa. 

Tuota on tosi monella, niilläkin joista ei uskoisi. Olen oppinut suhtautumaan huumorilla häpeäherkkyyteeni, auttaa paljon!

Kummallista kyllä teen ehdoin tahdoin typeriä pikku juttuja kun jännitän, vaikka normaalisti en tekisi niin. Sitten saan jälkeenpäin hävetä ja morkata itseäni oikein olan takaa.

Ihmisiä tässä kaikki vaan ollaan. Ja mieti nyt että on olemassa sellaisia jotka tekevät ihan hirveitäkin tekoja eivätkä kykene häpeämään mitään. 

Rapatessa roiskuu, ota se asenne. 🙂

Joo, jos ei ikinä mokaa niin ei tee paljoa muutakaan elämässään, tämä oli hyvin sanottu minusta 🙂