Oma keho hävettää liikaa
Tämä menee jonkin verran ohi aiheen, mutta liittyy kuitenkin seksiinkin. Olen normaalipainoinen/laihahko, mutta mulla on miestissit. Ihan yleinen vaiva murrosikäisillä, mutta häviää yleensä kaikilla sen jälkeen. Kyse ei ole siitä, että ne olisivat puhtaasti läskiä, kun mulla on rintakudosta siis jonkin verran. Jos saisin itseni rasvattomaan kuntoon, niin jäisi pienet ketunnokat.
En esimerkiksi käy enää uimassa, tai muutenkaan kehtaa näyttää ylävartaloani. Intiimit kanssakäymiset toimii vain paita päällä, koska painovoima vetää niitä alas ja ne roikkuvat.
Olen alkanut käymään salilla, että saisi kehonkoostumusta parannettua. Testot ovat myös normaalit, kun niistä joku varmasti kysyy. Veriarvot ovat kunnossa, joka sentää on hyvä asia.
En halua kuulostaa hirveän pinnalliselta kun valitan tällaisesta asiasta, mutta kun kyseessä on nuori henkilö, niin haittaa silti paljon. Monet ihmetelleet tuota paidan päällä pitämistä, mutta en kehtaa asiasta mainita. Jos asiaan kiinnittää huomion, niin sen kyllä huomaa. Tämä ongelmani on kuitenkin enemmän iäkkäiden miesten ongelma, tai niiden, jotka ovat vain todella painavia.
Leikkaukseen olen aika todennäköisesti menossa, ellei salirääkki muokkaa pääkopaa ja kehoa ihmeellisen paljon.
Olenko miten vastenmielinen?
Kommentit (11)
Älä mene leikkaukseen. Pilaat kroppasi ja maksat turhasta.
pienet tissit on ihanat ja yleensä paljon tuntoherkemmät kuin isot riipparit.
Moni ihailee juuri tuollaista tyttöä!
setämiehellä näkemystä
Vierailija kirjoitti:
Älä mene leikkaukseen. Pilaat kroppasi ja maksat turhasta.
pienet tissit on ihanat ja yleensä paljon tuntoherkemmät kuin isot riipparit.
Moni ihailee juuri tuollaista tyttöä!setämiehellä näkemystä
Kylläpä naurattaa...
ap
Vierailija kirjoitti:
Lähinnä siis, että en ilman leikkausta tule ikinä olemaan normaali tasarintainen mies kuin kaikki muut.
Normaali? Buahaha. Elätkö jossain 1930-luvulla? Nykyään "normaali" miesvartalo on mallia pienet B-kupit.
Tosin jos hoikalla nuorella miehellä on niin isot tissit että riippuvat niin tuo on jo vähän erikoista.
Ei ne nöpöt kyllä itsestään häviä jos sellaiset on. Meillä kanssa ihan sukuvika tuo, että itse nännit on ihan kunnon nypylät ja nännipihan alue on selvästi ketunnokalla sekä ihon alla tuntee, että on vähän jotain rintarauhasta. Tämä siis vaikka olisi ihan laiha. Häiritsi vähän just murrosiässä, mutta eipä noista mitään haittaa ole ollut. Jo 40 vuotta niillä vedetty ja kyllä on kelvannut ihan kauniillekin naisille. Nykyäänhän tuolla ei ole mitään merkitystä, kun monet nuoret on niin paskassa kunnossa, että joka toisella on kunnon B-kupit jo 20 vuotiaana.

Hirvittää kuitenkin itseä naisten reaktiot tähän.
ap
Mun miehelläni on ihan kunnon kouralliset tissejä. On toki ylipainoakin, mut musta ne sen boobsit on ihanat 😅 Puristelen ja lällyttelen niitä jatkuvasti, eikä hän pane pahakseen vaan ihan tykkää. Ei häpeile niitä yhtään. Mulla on itsellä c-d-kuppi, massaltaan varmasti yhtä paljon hänen tisseissä tavaraa, mut koska rintakehä hänellä on valtava, niin levittyy isommalle alalle.
Toki on varmasti niitäkin naisia, joita miestissit haittaa. Mut sanoisin, että aika harvassa. Yhden ystäväni miehellä on myös, hän on aika nuori ja häpeilee niitä, seisoo aina vähän hartiat lysyssä ym. Mun ystäväni mielestä ne on vaan söpöt, mut ei se hänen mies usko, vaan tuntee juuri kuten sinäkin.
Koita opetella myötätuntoa kehoasi kohtaan. Sä oot just hyvä 🤗

Ja toi ystäväni mies on pitkä ja laiha ja alta 30v.

Ylipainoiset, harteikkaa ja isot miehet näyttävät miestisseineen ihan normaaleilta, koska ne "kuuluvat" tuohon lookkiin monella. Uskoisin, että tämä ystävän mies on myös fyysisesti iso mies.
Onko tässä tietty kehontyyppi, vai koetko, että olisit samaa mieltä nuista miestisseistä laihalla miehelle?
ap
noh, eiväthän ne ole mallipoikaestetiikan mukaiset, mutta yllättävän monilla naisilla on aika erikoisiakin preferenssejä miesten ulkonäöstä ja isoa osaa nuo ei varmaan mitenkään haittaa. siis tarkoitan että yhdelle kaverille tärkeintä on että mies on laiha, pienet tissit ei haittaa. toiselle taas miehen käsivarret on pääsia eikä välitä mistään muusta. sinullakin on varmaan jotain mistä naiset stressaa omassa ulkonäössään mutta sinua ei yhtään haittaa, sama homma toisinpäin.

Onhan se toki näinkin. Kyse on kuitenkin samantyyppisestä tilanteesta kuin, että miehellä olisi vaikka leveä lantio. Väittäisin, että yhtä harvinaista pitää tälläisesta. Kai se pitää hommata lihaksikkaat kädet tms, että saisi kompensoitua tätä ongelmaani.
Ap