Nykymaailmassa on todella harvinaista, että 2 ihmistä on oikean rakkauden pohjalta yhdessä, ja se kestää

Ja siit toi toinen "rakkaus" suhde ei myöskään yleensä kestä, nimenomaan sen takia, että se ei ole aito. 

Aika vaikeaa olisi yksiselitteisesti määritellä, mitä joku "oikea" rakkaus on. Sulla kuulostaa olevan aika ruusuinen kuva asiasta.

Ihmiset eroavat nykyään niin helposti. Eivät tee työtä suhteen eteen. Rakkaus on myös valintaa ja tahtotilaa.

Naisten "rakkaus" koskee vain rahaa ja statusta, ei koskaan ihmistä itsessään.

Täällä yksi. Kohta 40 vuotta rakkausavioliitossa. Uskokaa omia tunteitanne ja järkeä rakkausasioissa. Terapeutit eivät niistä tiedä. Kännykät sivuun myös ja vain todella tarpeelliseen käyttöön.

Rakkaus kyllä kestää, mut ei näissä nykysuhteissa päästä sinne saakka. Parisuhteeseen ei osata panostaa ja sit kun tulee joku vastoinkäyminen, niin erotaan. Nykyihmisille on annettu sellanen kuva parisuhteista, et sen pitäs olla vaan vaaleenpunaista ihanuutta.

Sellasia mietteitä että ap ois voinut helpomminkin sanoa että on katkera sinkku

Olen myös kipuillut tämän asian kanssa.

Olen seurustellut mieheni kanssa 16-vuotiaasta, ja nyt olen 42 v. Olen edelleen aivan rakastunut. Luulen, että meidän pelastus oli, ettei tehty enempää kuin yksi lapsi, niin arki ei mennyt liian ankeaksi missään vaiheessa. Ja nyt se alkaa olla jo iso, tajuttiin juuri, että tulevana kesänä voidaan käydä helposti vaikka missä, kun lapsi pärjää (ja viihtyy) itsekseen (tai kaverin kanssa) kotona, ja saa hoidettua eläimetkin.

Minä rakastuin 15- vuotiaana ja hyvä on ollut olla yhdessä jo 30 vuotta. Meilläkin yksi lapsi. Ja omaa rauhaa rakastavat luonteet. Viihdytään hyvin yhdessä, mutta myös erillään. 

Niinhän se tuntuu olevan. Erotaan liian helposti. Toisaalta on myös hyvä, ettei eroaminen ole nykypäivänä mikään kauhea häpeä, joten ei ole pakko pysyä huonossa liitossa. 

Minä olen alkanut seurustella mieheni kanssa 16-vuotiaana, nyt on oltu yhdessä 30 vuotta, joista 20 naimisissa. Helppoa ei ole aina ollut, eihän elämä ylipäänsä ole kellekään aina yhtä ruusuilla tanssimista. On kohdattu niin vakavia sairauksia, läheisten kuolemia, pikkulapsiaika oli rankkaa kaikkine valvomisineen ja lasten sairasteluineen. Jossain vaiheessa mietin eroakin, mikä on varmasti monen mielessä kun ruuhkavuodet vie voimat. Onneksi ei kuitenkaan erottu, sillä edelleen viihdytään oikein hyvin yhdessä. Ollaan toistemme parhaat ystävät ja tukijat, ja nyt ollaan uuden elämänvaiheen edessä kun lapset on jo täysi-ikäisiä ja esikoinen on muuttanut omilleen. Voidaan mennä ja tehdä niin yhdessä kuin erikseen. 

Tärkein asia minusta on molemminpuolinen kunnioitus. Jos sitä ei ole, suhde on hataralla pohjalla. Koskaan ei riidan tullen haukuta tai nimitellä toista, enemmänkin asiat riitelee. Ei tule siis sanottua mitään loukkaavaa, mitä pitäisi katua ja pyytää anteeksi jälkeenpäin. Puhutaan myös toisistamme kunnioittavasti muille. En koskaan mollaa miestäni missään naisten illoissa, jotkut valitettavasti tekee tätä. Eri asia on puhua parisuhteen ongelmista, en sitä tarkoita, vaan sitä, että mollataan ja vähätellään omaa puolisoa toisille.