Kannattaako lukio käydä 3 vuodessa vai pidentää sitä?
Tytär haluaa hyvät arvosanat ja on suunnitellut siksi käyvänsä lukion 3,5 vuodessa. Itse olen sitä mieltä, että kannattaisi valmistua 3 vuodessa, koska pidennettynä haku yliopistoon siirtyy vuodella eteenpäin. Olenko väärässä?
Kommentit (16)
Mitä sitten vaikka siirtyisikin? Ei kaikki korkeakoulun aloittajat ole 19-vuotiaita juuri lukiosta päässeitä. On paljon niitä, jotka ovat vapaaehtoisesti pitäneet välivuoden, joutuneet korottamaan arvosanoja tai käymään muutaman kerran pääsykokeissa. On nuoria ja vanhoja alanvaihtajia. Ei sinne yliopistoon ole mikään pakko rynniä heti. Jos tytön mielestä puoli vuotta lisäaikaa tarkoittaa parempaa menestystä myös yo-kokeissa, miksi vänkäisit asiasta? Hyvät yo-arvosanat kuitenkin avaavat ovet moneen kouluun.
Nykyisin kannattaa käydä 3,5 tai 4 vuodessa parempien arvosanojen mahdollistamiseksi jos haluaa alalle minne on vaikea päästä. Tosin osa on niin hyviä koulussa että saavat kolmessa vuodessa tarpeeksi hyvät arvosanat.
Jos olisin näinä aikoina nuori niin kävisin neljässä vuodessa.
Itse kävin 3,5 vuodessa jo 20v sitten. Edelleen sitä mieltä, että oli hyvä pääätös. Sain opiskella rauhassa. Silloin vielä tehtiin pääsykokeita enemmän, niin sain luettua sen lakin saamisen jälkeisen kevään rauhassa pääsykokeisiin ja pääsin sinne minne halusin.
Ehdottomasti suosittelen samaa omille lapsille sitten aikanaan.
Kannattaa pidentää, jotta saa kirjoituksissa parhaat mahdollisuudet ja aikaa korottaa arvosanoja. Nykynuoret eivät osaa supistaa vapaa-ajan tekemisiään lukiota käydessään. Läksyt ja tehtävät jäävät silloin helposti tekemättä ja tulokset ovat kehnot. Pidennetty lukio antaa enemmän vapaa-aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa pidentää, jotta saa kirjoituksissa parhaat mahdollisuudet ja aikaa korottaa arvosanoja. Nykynuoret eivät osaa supistaa vapaa-ajan tekemisiään lukiota käydessään. Läksyt ja tehtävät jäävät silloin helposti tekemättä ja tulokset ovat kehnot. Pidennetty lukio antaa enemmän vapaa-aikaa.
No minusta elämässä pitääkin olla muuta kuin koulu, vaikka opiskelu tärkeää onkin. Ihan yhtä tärkeää on vapaa-aika.
3 vuodessa
Entisaikaan tyttären perustelu ymmärrettävää mutta nykyisin yhden uusintakerran sijaan numeroita voi korottaa loputtomasti valmistuttuakin
Ja minäkin tiesin mitä haluan lukion jälkeen opiskella vasta 29 vuotiaana
Jäät joka vuosi luokalle niin hyvä tulee.
Kannattaako noin kauan siellä aikaa tuhlata? 2,5v max mielellään 2v
Se että pääsee suoraan yliopistoon vaatii L paperit
Pidennys on ihan hyvä. Puoli vuotta ei ole käytännössä yhtään mitään ja kolmessa vuodessa pelkästään tunteja on 8-16 ja siihen läksyt päälle, niin aikaa vie.
T. 3,5 vuoden yo vuodelta 2017
Liian stressaavaa tytölle käydä 3 vuodessa. Et sinä sitä lukiota käy vaan lapsesi, joten?
Sanoisin, että vanhemmat päättävät, jos tyttö asuu täysi-ikäisenä kotona eikä elätä itse itseään.
Minä suoritin alle 2 vuodessa lukion ja yo tutkinnon.
Kolmessa vuodessa ehtii hyvin.