Muita keistä mikään ei oikein tunnu miltään?
En nyt tarkoita masennusta, vaan ihan yleisesti. Kaikki keskustelut laihduttamisen vaikeudesta yms ovat minulle ihan kuin alienien kieltä, en ymmärrä miten ihmiset saavat vaikkapa ruuasta niin paljon irti että sitä on pakko syödä. Olen ollut aina tällainen. Kaikesta pitää "innostua" hampaat irvessä pakottaen koska oikeasti ei kiinnosta, ja sitten kärvähdän aina loppuun. Tuntuu että minulta puuttuu joku kemikaali aivoista mikä kaikilla muilla on.
Kommentit (4)
No vähän sama joo. Nautin kyllä yksinkertaisista aisti-iloista kuten ruuasta ja herkuista, se on sellaista välitöntä aistillista tyydytystä. Mutta muuten on vaikea innostua mistään. Tarkoitan sellaista skaalaa, jonka toisessa ääripäässä on ihmiset, joista on ihana herätä uuteen päivään tai kun tulee kevät ja saa ensimmäisiä mansikoita. Tai voittaa jossain lautapelissä. Tuntuu että se innostusrima on paljon korkeammalla kuin keskivertoihmisellä. Esimerkiksi matkustelu ei ole koskaan tuntunut miltään, ainakaan positiivisessa mielessä. En koe olevani masentunutkaan, olen vain vähän niin kuin kaiken yläpuolella sellaisessa perustyytyväisyydessä jossa ei tarvitse synkistellä ja otan iloni sieltä mistä sitä harvoin saan.
Toisilla on laimeammat tunteet. SSRI-lääkkeet laimentavat tunteiden ääripäitä, että kyllä tämä aivokemiaa taitaa pitkälti olla. Osin tietysti myös ympäristön ja kasvatuksen vaikutusta.
Mulla on niin iso, että varmasti tunnet. Kokeillaanko?
Dopamiini on varmaankin tuo kemikaali, jota tarkoitat.