Mitkä vähemmän ilmiselvät syyt ovat vaikuttaneet siihen ettet ole halunnut olla jonkun ystävä?

Mikä on vähemmän selvä syy? Yleensä se on ollut melko kirkas syy, ainakin myöhemmin analysoituna.

Henkilö on puhunut vain itsestään ja pitkään ja hartaasti. En vain jaksanut kuunnella tunnista toiseen yksinpuhelua.

Vietti liian vähän aikaa lapsensa kanssa. Ei ole syytä epäillä pahoinpitelyä tms. Oli jotenkin välinpitämätön, aikuisia ei saa häiritä  ja aina puhelin tai tv viihdykkeeksi jne.

Eihän se tehnyt hänestä huonoa ystävää, mutta minusta teki. 

En uskonut että tämä toinen ihminen haluaa oikeasti olla ystäväni. En halunnut jäädä hänelle riesaksi joten päätin ihmissuhteen.

Syyt voivat olla myös paljon myöhemmin paljastuvia ja hyvin hienovaraisia.

Seurapiirejä on eri motiiveilla ja erilaisin tarkoituksin vaikka kuinka monia. Yleisimpiä lienevät ylöspäin pyrkiminen ja nousu.

"Pitkässä juoksussa" liian tai täysin erilaiset näkemykset, "pyrkimykset", tavat tai elämänmallit, kuin mitä itse haluan ja varsinkaan lasten oppivan.

Yleensä syyt ovat tämänkaltaisia. Tai pidemmän päälle vastavuoroisuuden puute, yhteisymmärryksen puute, samat asiat eivät kiinnosta, tai tuntuu, että "ystävyys" on vain hyötymistä varten tavalla tai toisella. Ja vielä tietysti yhtenä ryhmänä ovat nämä juorun kerääjät, jotka ovat "ystäviä" saadakseen mahdollisimman meheviä juoruja puitavaksi ja päteäkseen niillä seurassa.

Vierailija kirjoitti:

Mikä on vähemmän selvä syy? Yleensä se on ollut melko kirkas syy, ainakin myöhemmin analysoituna.

Tämä. Olen opetellut kuuntelemaan vaistoani paremmin ja ottamaan heti etäisyyttä, jos ystäväksi haluavassa on jotain epämääräistä tai häiritsevää. Jälkiviisaus on usein parasta viisautta mutta vähemmillä kolhuilla selviää, kun ottaa omat tuntemukset todesta heti alussa.

Yksi esimerkki on eräs, joka sanojen tasolla vakuutti pitävänsä minusta kovasti ja luetteli aina hyviä puoliani mutta jonka käytös ei täsmännyt sanojen kanssa. Puhui paljon itsestään mutta ei jaksanut kuunnella minua. Huomasin, että hänellä herpaantui usein keskittymiskyky kesken puheeni mikä johti taas siihen, että hän joko käsitti kertomani asiat täysin väärin tai veti niistä täysin omia johtopäätöksiään. Yritti pakottaa omia kiinnostuksenkohteitaan minulle ja jankutti asioista, joista minulla ei ollut mitään tietämystä. Tiuski ja äyski helposti, toisaalta saattoi ahdistuksissaan takertua ja tivata minulta neuvoja ties mihin asioihin liittyen. Huumorintajunsa oli myös omituinen ja hänelle suurinta hupia vaikutti olevan ihmisten ärsyttäminen. Toisaalta ei ymmärtänyt esimerkiksi sanaleikkejä tai itseironiaa. Jälkimmäinen sai hänet usein suuttumaan.

Kestin häntä niin pitkään, koska arvelin, ettei hän ilkeyttään ole sellainen. Lopulta olin tyhjiin imetty aina hänen tapaamisensa jälkeen ja aloin kärsiä huonommuuden ja häpeän tunteista. Hän ikään kuin imi minusta empatiaa ja peilausta mutta ei koskaan kyennyt antamaan samaa takaisin. Hän ei lisäksi käsittänyt sitä, miksi koin hänen käytöksensä kurjana, koska hän itse koki minut sanojensa mukaan niin hyvänä tyyppinä. Tulin siihen tulokseen, että mitkään sanat eivät ole niin kauniita, että niillä voisi paikata hänen käytöksensä aiheuttamaa vahinkoa ja lopetin yhteydenpidon häneen.

Tl;dr: jos sanat ja käytös/asenne eivät natsaa, en halua enää ystävystyä sellaisen ihmisen kanssa.

Elämänarvot.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä on vähemmän selvä syy? Yleensä se on ollut melko kirkas syy, ainakin myöhemmin analysoituna.

Tämä. Olen opetellut kuuntelemaan vaistoani paremmin ja ottamaan heti etäisyyttä, jos ystäväksi haluavassa on jotain epämääräistä tai häiritsevää. Jälkiviisaus on usein parasta viisautta mutta vähemmillä kolhuilla selviää, kun ottaa omat tuntemukset todesta heti alussa.

Yksi esimerkki on eräs, joka sanojen tasolla vakuutti pitävänsä minusta kovasti ja luetteli aina hyviä puoliani mutta jonka käytös ei täsmännyt sanojen kanssa. Puhui paljon itsestään mutta ei jaksanut kuunnella minua. Huomasin, että hänellä herpaantui usein keskittymiskyky kesken puheeni mikä johti taas siihen, että hän joko käsitti kertomani asiat täysin väärin tai veti niistä täysin omia johtopäätöksiään. Yritti pakottaa omia kiinnostuksenkohteitaan minulle ja jankutti asioista, jo

Vaikuttaa siltä että olet tavannut narsistin.

Jatkuva draama henkilön omassa elämässä. Toki ihan normaalia että elämässä sattuu ja tapahtuu, mutta se että draamaa luo itse on mielestäni varoitumerkki.

Kyltymätön huomion ja palvelun tarve, joka ei ota loppuakseen missään vaiheessa. Nou, nou. Tästä pysyn etäällä ja suosittelen tällaiselle henkilölle mieluummin 24/7 avustajaa tai henkilökohtaista palvelijaa. Palkallista sellaista.

Pidin teini-iästä asti tuntemaani kaveria pitkään samanhenkisenä, mutta jossain kohtaa pienistä asioista aloin panna merkille, että arvomaailmamme ovat kovin erilaiset ja hän myös oli itsekäs ja ahne, vaikka esittikin näennäisesti reilua. Hänellä oli jotenkin tunne-elämältä kova arvomaailma, eikä siihen mahtunut aitoa empatiaa. Sellaiseen tunneyhteyteen en koskaan hänen kanssaan päässyt, eikä hän päästänyt lähelle, tuntui että hänellä oli tarve esittää aina kovaa ja selviytyjää. Lisäksi koin hänen olevan piilevästi kateellinen ja kilpailuhenkinen ja mitätöivän omia juttujani.

Avoin persuus. Tekopyhyys. Jossain vaiheessa alkoi ärsyttää, kun vuosikaudet kotona löhöillyt elintasorouva jatkuvasti valittaa, miten ihmisten pitäisi mennä töihin, eikä palkalla todellakaan tarvitse pystyä elämään. Ei vaan jaksanut sitä enää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä on vähemmän selvä syy? Yleensä se on ollut melko kirkas syy, ainakin myöhemmin analysoituna.

Tämä. Olen opetellut kuuntelemaan vaistoani paremmin ja ottamaan heti etäisyyttä, jos ystäväksi haluavassa on jotain epämääräistä tai häiritsevää. Jälkiviisaus on usein parasta viisautta mutta vähemmillä kolhuilla selviää, kun ottaa omat tuntemukset todesta heti alussa.

Yksi esimerkki on eräs, joka sanojen tasolla vakuutti pitävänsä minusta kovasti ja luetteli aina hyviä puoliani mutta jonka käytös ei täsmännyt sanojen kanssa. Puhui paljon itsestään mutta ei jaksanut kuunnella minua. Huomasin, että hänellä herpaantui usein keskittymiskyky kesken puheeni mikä johti taas siihen, että hän joko käsitti kertomani asiat täysin väärin tai veti niistä täysin omia johtopäätöksiään. Yritti pakottaa omia kiinnostuksenkohteitaan minulle ja jankutti asioista, jo

Mielenkiintoinen ja tarkka analyysi, josta tunnistan lähes kaiken. Lisään vielä sen, että henkilön kanssa piti aina aloitttaa "ystävyys" ikään kuin puhtaalta pöydältä, koska hän ei tuntunut muistavan mitään, mitä olimme vuosien varrella keskustelleet. Joten hän ei osannut mitenkään suhteuttaa sanomaani juuri minun kontekstiini vaan opettajan tuomioita tuli kuin haupitsin suusta. Itse kyllä muistan tarkasti, mitä minulle on kerrottu ja suhteutan kuulemani aiemmin omaksumaani. Minua häiritsi,. että hän ei tunnistanut minua vaan olin kuin kuka tahansa vasta tavattu, jonka kanssa aloitettiin alusta.

Minulla oli lapsuuden kaveri joka oli impulsiivinen kun taas itse olen erittäin harkitseva. Hänellä ei myöskään ollut luontaista kiinnostusta asioihin mitä minulla oli. Eli tavallaan kulki kaikissa asioissa laput silmillä eikä avartanut katsettaan lainkaan.

Aloin pelkäämään että kohta joudun vankilaan hänen kanssaan joten vedin välit poikki.

Kierous, paskanpuhuminen ja puukottaminen selän takana. Noin muuten olen aika easy going.

Aina kun tapaan mukavan tyypin jonka kanssa on hauskaa hänen täytyy tehdä jompi kumpi. Vetää nasse vitsi eli osoittaa ettei tiedä mitä nasset teki tai rasistinen vitsi.

Tässä kohdin tiedän että en aio olla tän henkilön kaveri. Duunari alan kirous siksi täytyykin hakea korkeakouluun.

M36

En oikein jaksa ihmisiä ja ne alkavat jossain vaiheessa vain ärsyttämään.