Huomenna siirrytään keskiaikaan taas. Muistakaa siirtää kellonne
Kommentit (10)
Pitikö niitä viisareita nyt kääntää antiikkia vai renessanssia kohti?
Keskiajalla taisi olla vain tiimalaseja ja aurinkokelloja. Käännän siis tiimalasini kohti kesää.
Meillä kaikki kellot siirtyy automaagisesti oikeaan aikaan.
Vierailija kirjoitti:
Keskiajalla taisi olla vain tiimalaseja ja aurinkokelloja. Käännän siis tiimalasini kohti kesää.
"Kirkkojen tornikellot alkoivat yleistyä Euroopassa vasta, kun vuonna 1280 kehitettiin Bedfordshiressä Englannissa ensimmäinen kello, joka toimi painovoiman avulla. Kello sisälsi hammasrattaan ja painon ja parhaimmillaan se heitti oikeasta ajasta vain noin 15 minuuttia yhden vuorokauden aikana. 1400-luvulla yleistyivät jousivetoiset ja siirrettävät kellot ja 1500-luvun alussa alkoi ilmestyä myös taskukelloja."
En siirrä. Aion jatkossa olla kaikkialta tunnin myöhässä. Kesäaika on vain naurettavaa teennäistä sirkusta. Energiansäästöö, ja pah!
Siirrän aikaa,en kelloa.
-näsäviisastelija unapää
Miksi tätä hölmöä perinnettä pidetään yllä 2024??? Huomaa, että Suomessa on paljon sentimentaalisia vanhuksia. Vanhuksen ikäraja 42 v
m41
Kesäaikaan siirryttäessä en siirrä kelloja, ainoastaan viisareita.
Taviaikaan siirryttäessä siirrän myös yhden kellon makkarista olkariin, muuten en heräisi aamulla.
Mitä taas keskiaikaan tulee niin sinne en halua siirtyä. Haluaisin siirtyä hetkeksi kultaiselle kakskyt luvulle.
Allaoleva kopsattu wikipediasta
Vuosikymmenen teemoja olivat kulttuuria leimaava iloisuus ja vallattomuus. Euroopassa ensimmäisen maailmansodan jälkeen pako todellisuudesta oli tarpeen, ja siihen tarjosi apuaan Hollywoodin elokuvateollisuus. Kirjallisuus, musiikki ja elokuvat tarjosivat vaihtoehtoisen maailman korostaen epäsovinnaisuutta ja vastakkaisuutta 1800-luvun lopun arvoille
Minne siirrän sen? Naapuriinko?
Öhöhöhöhöhöö
Moskovan aika Suomessa on hölmöläisten hommaa.
Kelloja siirtämällä saamme pakkasaamut takaisin pitkäksi aikaa, juuri kun olivat jo helpottamassa ;-(