Miten se on niin vaikea uskoa ettei vaan sovita yhteen?

Itse tilanteessa jossa ei sovita yhteen. Eikä enää voi edes ystäviä tulla. 

Harmittaa tosiaan, itsekin 20-30 vuotiaana olin parisuhteessa, jossa tuntui että kaikki on todella vaikeaa, että ymmärrän koko ajan asiat jotenkin väärin ja että minä olen se jonka pitää muuttua.

Vasta päälle kolmekymppisenä ymmärsin, että on vaan niin erilaiset luonteet ja arvot että ei niille mahda mitään, eikä se ole kummankaan vika tai että minun pitäisi väkisin yrittää muuttaa itseäni. Erottiin suht hyvissä väleissä. Nyt en edes alkaisi parisuhteeseen jos ei nuo perusarvot ja luonteet millään tasolla sovi yhteen.

Vierailija kirjoitti:

Harmittaa tosiaan, itsekin 20-30 vuotiaana olin parisuhteessa, jossa tuntui että kaikki on todella vaikeaa, että ymmärrän koko ajan asiat jotenkin väärin ja että minä olen se jonka pitää muuttua.

Vasta päälle kolmekymppisenä ymmärsin, että on vaan niin erilaiset luonteet ja arvot että ei niille mahda mitään, eikä se ole kummankaan vika tai että minun pitäisi väkisin yrittää muuttaa itseäni. Erottiin suht hyvissä väleissä. Nyt en edes alkaisi parisuhteeseen jos ei nuo perusarvot ja luonteet millään tasolla sovi yhteen.

Hyvä kommentti. Uskon, että suurin osa epäonnistuneista parisuhteista johtuu keskinäisestä yhteensopimattomuudesta. Ei siitä, että kumpikaan ei olisi "yrittänyt" tarpeeksi tai että jompi kumpi olisi jotenkin myrkyllinen persoona.

Valitettavasti parisuhteisiin on liittynyt paljon sellaisia uskomuksia, jotka ovat osaltaan edesauttaneet toimimattomissa suhteissa sinnittelyä. "Vastakohdat täydentävät toisiaan." "Parisuhteessa pitää tehdä kompromisseja." "Kukaan ei ole täydellinen." "Ei pidä olla liian nirso." "Rakkaus vaatii uhrautumista." "Normaali aikuinen on parisuhteessa."

Yksi hyvän parisuhteen perustuksista on hyvä itsetuntemus. Millainen ihminen (ja kumppani) itse on, mitä ominaisuuksia pitää puolisossa ehdottoman tärkeinä, missä on valmis joustamaan ja missä asioissa kompromissi ei tule kyseeseen. Tuntuu oudolta, kuinka vähän tätä on muistettu painottaa. Jos ei tunne itseään, niin ei silloin tunnista sopivaa kumppaniakaan.

Olen etsinyt vikaa itsestäni tilanteessa, jossa on ollut ilmiselvää, että sovimme tämän ihmisen kanssa yhteen. Silti hän on halunnut jotain muuta. En ole jostakin syystä ollut riittävä, vaikka kaikki on osunut yhteen täydellisesti. Lohduttaudun ajatuksella että hän ei koskaan tule löytämään parempaa. Jatkaa vaan samalla kaavalla kuin aiemminkin ja huomaa jälleen epäonnistuvansa.

Kyllä meissä jokaisessa on myös kehittymisen varaa, vaikka kumppanin kanssa olisikin ylitsepääaemättömiä yhteensopivuusongelmia.

Ap:n asenteella jää toistamaan huonoja käytösmallejaan ikuisesti.

Ei ihminen ole sama ihminen 20-vuotiaana kuin 40-vuotiaana. Asenteet ja arvot ja tulevaisuudensuunnitelmat saattavat muuttua hyvinkin paljon, kun ikää tulee. Vaikka 20-vuotiaana olisi ollut paljon yhteistä kumppanin kanssa, ei sitä välttämättä ole enää 40-vuotiaana. Siksi erotaan ja etsitään uusi kumppani, joka vastaa nykyisiä arvoja ja tulevaisuudensuunnitelmia.

Ap on oikeassa, mutta totta sekin, että monissa ihmisissä on isoja ongelmia, jotka pilaavat/estävät hyvän ja kestävän parisuhteen kenen tahansa kanssa. Totta ettei silloin sovita yhteen, mutta kuka sopisi yhteen patologisen pettäjän, väkivaltaisen, juopon tms. kanssa. 

Kun on tarpeeksi huonoja kokemuksia, voi vain miettiä, miksei ole löytänyt parempaa, terveempää seuraa. Sellaisen kanssa useampikin sopii yhteen. Anna Karenina -periaate toimii: yksikin ratkaiseva vika edes toisessa estää hyvän parisuhteen keneltäkään hänen kanssaan.