Lue keskustelun säännöt.
En jaksaisi nähdä ihmisiä jatkuvasti
29.03.2024 |
Väsyttää ihan jo pakolliset tekemiset, joissa ihmisiä joutuu näkemään, esim. ihmisiin törmääminen rapussa, hississä tai ruokakaupassa. Todella paljon rasittaa myös viikon pakollinen toimistopäivä, jossa joutuu näkemään itselle suht merkityksettömiä ihmisiä.
Paria kaveria ja miestäni jaksan kuitenkin nähdä, tosin miehen liiallinen kotona olo alkaa myös ottaa hermoon. Lapsia Olen sentään ymmärtänyt olla hankkimatta.
Mistähän tämä voisi johtua? Olen vähän päälle nelikymppinen, ja tilanne on pahentunut vuoden aikana. Korona-aika oli mielestäni ihanaa, kun ihmiset pysyivät enemmän kotonaan.
Kommentit (16)
Vierailija kirjoitti:
Olet erakkoluonne. Siinä ei ole mitään pahaa, kaikki eivät jaksa ihmisjoukkoja koko ajan.
Mitenhän tämä elämä sitten oikein sujuu, kun tosiaan ihan jo kaupassa käyntikin tuottaa tuskaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samaistun kyllä tähän. Itselläni ratkaisu on yksin asuminen pienemmässä kaupungissa. Ehkä voisit ottaa rohkeasti asian puheeksi miehen kanssa, että tarvitset omaa aikaa. Onko hänellä esimerkiksi kiinnostusta johonkin omaan harrastukseen kodin ulkopuolella, jolloin voisit olla yksin kotona?
Josko noihin asioihin löytyisi ideat tai ratkaisut. Jolloin helpottaisi. Muilla voi olla samoja ongelmia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet erakkoluonne. Siinä ei ole mitään pahaa, kaikki eivät jaksa ihmisjoukkoja koko ajan.
Mitenhän tämä elämä sitten oikein sujuu, kun tosiaan ihan jo kaupassa käyntikin tuottaa tuskaa?
Kotiin voi tilata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos kannustavista vastauksista. Olen nyt vuoden verran asunut isommalla paikkakunnalla kuin ennen (pikkukaupunki kuitenkin). Tuntuu, että ongelma olisi pahempi nyt, vaikka asuntomme on hiljainen ja rauhallinen.
Näen siis kuitenkin saman verran ihmisiä kuin ennenkin, koska jouduin aiemminkin asioimaan lähikaupungissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan kun olisin kirjoittanut aloituksen!
Mietin myös että miten tätä sosiaalista kanssakäymistä voisi vähentää.
Kaupassa yms voin hyvin käydä mutta esim koiralenkillä en halua että kukaan lyöttäytyy lenkille mukaan. Tänäkin aamuna oli 2 muuta lenkittäjää mukana. Meni sekin aamuhetki pilalle.
Haaveilen muutosta ja jos se toteutuu en aio olla naapureiden kanssa missään tekemisissä.
Töissä en myöskään jaksa kuunnella samoja juttuja uudelleen ja uudelleen.
Vierailija kirjoitti:
Ihan kun olisin kirjoittanut aloituksen!
Mietin myös että miten tätä sosiaalista kanssakäymistä voisi vähentää.
Kaupassa yms voin hyvin käydä mutta esim koiralenkillä en halua että kukaan lyöttäytyy lenkille mukaan. Tänäkin aamuna oli 2 muuta lenkittäjää mukana. Meni sekin aamuhetki pilalle.
Haaveilen muutosta ja jos se toteutuu en aio olla naapureiden kanssa missään tekemisissä.
Töissä en myöskään jaksa kuunnella samoja juttuja uudelleen ja uudelleen.
Ihanaa kun löytyi toinen samanlainen. Vaikka toki raskasta molemmille. :D Juuri mietin itsekin miten rasittavaa on töissä kuunnella samoja tylsiä juttuja joka viikko. Enkä jaksaisi yhtään panostaa niihin työihmissuhteisiin, kun en kuitenkaan olisi niiden ihmisten kanssa tekemisissä, jos vaihtaisin työpaikkaa.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet erakkoluonne. Siinä ei ole mitään pahaa, kaikki eivät jaksa ihmisjoukkoja koko ajan.
Mitenhän tämä elämä sitten oikein sujuu, kun tosiaan ihan jo kaupassa käyntikin tuottaa tuskaa?
Huonosti, kuten olet itsekin varmaan huomannut.
Viikonlopuissa on parasta se kun ei tarvitse nähdä ketään. Kukaan ei puhu mulle mitään, kukaan ei ole multa mitään vailla, eikä mun tartte puhua kenellekään sanaakaan.
Viikonloppu on pilalla jos äiti soittaa viikonloppuna.
Olen selkeästi introvertti ja erakkoluonne. Saatan myös olla snadisti kuormittunut töistäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos ihmiset ruokakaupassa saavat olon raskaaksi, on päässä vikaa.
Kuuluu ikään. En minäkään jaksa enää ihmisiä, kavereitakin hyvin harvoin jo se, että joku laittaa viestiä, on rasittavaa. Ja ei, en ole masentunut tai uupunut, kuormitun vaan ihmisten seurassa liikaa ja viihdyn yksin paremmin kuin hyvin. Jos yhteydenpito tapahtuu omilla ehdoillani, niin se on ihan mukavaa, mutta jos joku on liian intensiivinen tai alkaa tivaamaan "mikset vastaa?" -viesteillä, niin lyön heti liinat kiinni.
Töissä tauoilla ei kiinnosta myöskään jutella kenenkään kanssa, kun ihmisillä on niin tylsiä juttuja (usein lemmikeistä, lapsista tai ihmissuhteista). Älykkäät keskustelut kiinnostaisi, mutta harva kykenee niihin.
Mulla on myös nykyään todella lyhyt pinna ihmisten odottelun suhteen. Siis todella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Kuuluu ikään";
"En minäkään jaksa enää ihmisiä";
"Viihdyn yksin paremmin kuin hyvin";
"Älykkäät keskustelut kiinnostaisi, mutta harva kykenee niihin";
Perus-Jamppa 51 vuotta
Ai kuinka lennokasta!
Uskon ihan täysin, että elämä on raskasta ja "kuormittavaa", kun te "erakot" ja "introvertit" olette noin paljon meitä tavallisia kuolevaisia ylempänä. Ei elämä ole helppo eikä armollinen teille suurille neroille, kun tämä koko maailma on normitettu ja standardisoitu meille tyhmille taviksille aina sosiaalisia käyttäytymistapoja myöten, niin että jokainen asiointi ja tervehdys vaatii teiltä aina jyrkkää kumarrusta alaspäin sieltä omalta tasoltanne, sieltä jostain puolitaivaallisesta stratosfääristä: kyllä se koville ottaa.
Parempi vain onkin teidän yli-ihmisten umpioitua niihin omiin lokeroihinne ja kiittää Sallimustanne siitä ettei teidän tarvitse kovin usein käydä ulkona eikä nähdä itseänne tyhmempiä, sekä piehtaroida niissä hienoissa ja ÄLYKKÄISSÄ ajatuksissanne, ihan vain oman ylevän itsenne (itseinne monikossa kun teitä on paljon?) kanssa.
Onneksi Sinä edellä olevan lauseen kirjoittanut itse sentään kykenet älykkääseen keskusteluun.
Ja jos Sinun puolijumalallinen korkeutesi sen sallii: saanko nöyrästi kysyä, polvistuen Sinun minulle tavikselle käsittämättömän suuren ja jalon viisautesi edessä, mihin ikään tuo kuuluu - ethän suuruudessasi ja kaikkivoipaisuudessasi pahastu kysymyksestäni ja rankaise minua: suo anteeksi kysymykseni, mutta minä en vain omassa yksinkertaisuudessani ymmärrä noin hienoa elämänkokemusta.
Voitko siis mitenkään sanoittaa tuon minulle - tavalliselle orjalle - selkokielisesti, ihan vaikka vain pelkällä numeroarvolla: missä iässä ihminen saattaa ylentää itsensä tuohon introverssiin? Onko se mahdollista minullekin vai suodaanko se vain harvoille ja valituille jalompisyntyisille?
Täytän pian 52 vuotta enkä ole toistaiseksi tähän ikään mennessä vielä kokenut tuollaista valaistuneisuutta.
Olen vähän samanlainen, eli useimmiten olen mieluiten omissa oloissani. Olisi kyllä hyvä oppia sietämään ja hyväksymään kaikenlaiset ihmiset, mutta en tiedä onko edes mahdollista olla negatiivisen ihmisen seurassa ilman että se vaikuttaa itseen?
Viihdyn kyllä sellaisten rauhallisten ja positiivisten ihmisten seurassa, tekisi varmaan hyvää taas etsiä live-ystäviä.
Olet erakkoluonne. Siinä ei ole mitään pahaa, kaikki eivät jaksa ihmisjoukkoja koko ajan.