Jääkö poika aina etäisemmäksi äidille kuin tytär?
Minulla on tytär ja poika. Pojan kanssa henkisen yhteyden luominen tuntuu haastavammalta. Rakastan molempia yhtä paljon, siitä ei ole kyse. Kyse on mielestäni tietynlaisesta samaistumisesta samaan sukupuoleen. Pojan kanssa yhteys on jotenkin hieman etäisempi, kunnioittavalla tavalla kun taas tytön kanssa enemmänkin samaistuttava.
Kommentit (19)
Ei välttämättä. Joskus on kemiaa ja joskus ei. Joskus on yhteistä asiaa, mielenkiinnon kohteita, puhuttavaa ja joskus ei. Tai on syy miksi on etäisyyttä tai menneisyys vaikuttaa, kokemukset. Ihmiset ovat erilaisia.
Eikö se ole päinvastoin, jos olemaankaan?
Ei aina tietenkään, mutta naiset ovat keskimäärin sosiaalisempia kuin miehet, joten tuo varmasti vaikuttaa asiaan.
Ei välttämättä.
Itselläni poika on läheisempi kuin tytär ja johtuu ihan siitä, että ollaan hänen kanssaan ns. samalla aaltopituudella ja mielenkiinnon kohteet ovat myös samoja.
No ei pidä paikkaansa, itselläni kaksi poikaa ja kaksi tyttöä ja pojat on selvästi läheisempiä. Tytöt ovat paljon etäisempiä.
Kyllä se naiseus lähentää, kun tulee samoja kokemuksia ja ajattelee samoin monista asioista, joita taas miehet käsittelee eri tavalla tai ei ollenkaan. Läheinen voi olla toki poikansa kanssakin, ei se sitä tarkoita, mutta ei voi samalla tavalla puhua kaikesta ylipäätään miesten kanssa kuin naisten. Aikuisena tytär on suureksi osaksi ystävä, poika taas pysyy ehkä enemmän poikana, että sellainen äiti-poikasuhde ei muutu juurikaan ystävyyssuhteeksi.
Pojat ja tytöt on erilaisia. Toivottavasti ei kukaan yritä työntää niitä molempia samaan muottiin.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se naiseus lähentää, kun tulee samoja kokemuksia ja ajattelee samoin monista asioista, joita taas miehet käsittelee eri tavalla tai ei ollenkaan. Läheinen voi olla toki poikansa kanssakin, ei se sitä tarkoita, mutta ei voi samalla tavalla puhua kaikesta ylipäätään miesten kanssa kuin naisten. Aikuisena tytär on suureksi osaksi ystävä, poika taas pysyy ehkä enemmän poikana, että sellainen äiti-poikasuhde ei muutu juurikaan ystävyyssuhteeksi.
Olipas sakeaa settiä, jolle ei ole mitään totuuspohjaa.
En ole vielä keksinyt ainoatakaan aihetta, mistä miesten kanssa ei voisi keskustella.
Pojathan yleensä just on mammojen kultamuruja.
Ehkä niin, mutta se on paljolti omaa syytänikin kun jätin lapset isälleen. Isänsä on myös niiden kanssa enemmän ollut kun heillä on yhteisiä harrastuksia. Minä olen enemmän sellainen kodinhoitaja, sairaanhoitaja, veroneuvoja, putkimies, kelavirkailija, te toimisto, lääkäri ja lompakko heille.
Itse koin olevani läheisempi isäni kanssa ja tuntuu että oma poika olisi läheisempi minun kanssani. Eli juuri sen vastakkaisen sukupuolen kanssa. Voi olla, että kuvittelen vaan, kuitenkin erilaisia ihmisiä ollaan kaikki ja rakastetaan toisiamme täysillä.
No ei. Veljeni oli paljon läheisempi äidin kanssa kuin minä.
Toivottavasti ei. Olen aina halunnut poikaa ja sellainen suotiin. En toki halua mamman poikaa sanan varsinaisessa merkityksessä...
Meillä pojan kanssa sama reagointi ja ajattelutapa ja harrastukset mm liikunta vahvana. Tyttö taas on taiteellinen ja muutenkin erikoinen omine ajatuksineen ja mielenkiinnon kohteineen enkä juuri löydä häneen yhteyttä. Yleensä aina saadaan jonkinlainen konflikti kun hänen mielestään teen tai sanon väärin asioita.
Mä kun en tunne kovin vahvasti olevani nainen (tai mieskään sen puoleen), niin mulle ei kyllä ole tuottanut ongelmia olla läheinen kummankaan lapsen kanssa.
Äitini arvosti enemmän tyttäriään, kuin ainutta poikaansa. Tyttäret olivat hänelle selvästi rakkaampia. Minulla on vain samaa sukupuolta olevia lapsia, niin en ota enempää kantaa.
Sehän riippuu ihan luonteesta!
Oma poikani on paljon hiljaisempi kuin tytöt joten ei ole tullut juteltua kaikesta niin syvällisesti.
Sensijaan lastenlapsista poika on se joka jakaa mummolle kaiken, pussaa, halaa, höpöttää, kyhnää kainalossa ja haluaa yökylään enemmän kuin tytöt:)
Itselleni ovat hyvin läheisiä sekä tytär että poika. Ja aikuisia ovat jo.
Ei .