Ruotsissa syntyvyys alhaisinta sitten vuoden 1749, mistä tämä johtuu?
https://yle.fi/a/74-20008814/64-3-217341
Miksi syntyvyys on vuodesta 2010 lähtien laskenut myös ruotsissa vaikka palstamammojen mukaan ruotsissa asiat on paljon paremmin kuin suomessa? Ruotsissa syntyvyys on 1,45 ja sitä lukua vielä nostaa maahanmuuttaneet koska heitä on paljon enemmän ruotsissa kuin suomessa ja he tekevät enemmän lapsia kuin kantaväestö.
Kommentit (31)
Samoista syistä kuin joka puolella maapalloa. Ihmisillä ei oikeasti ole hirveää lisääntymisviettiä. Parinmuodostus ja seksi onnistuu nykyään ilman lisääntymistä ja sosiaalinen paine lapsien tekoon on vähentynyt.
Ruotsi aikalailla samanlainen maa kuin suomi eli eiköhän siellä myös syntyvyys laske koska kumppania on vaikea löytää,parisuhteet ei kestä ja kaikilla ei ole varaa lapsiin. Sekä tietenkin se että on myös ihmisiä jotka ei halua lapsia tai voi saada niitä.
Ruotsissa myös talous on taantumassa kuten myös suomi on nyt, koko eu alueella talous sakkaa ja kaikki alkoi korona aikoina.
Siksi koska vaikka elintaso on noussu länsimaissa niin silti elämäntyyli ja arvot on sellasia ettei siihen lapset sekä parisuhde sovi.
Vierailija kirjoitti:
Siksi koska vaikka elintaso on noussu länsimaissa niin silti elämäntyyli ja arvot on sellasia ettei siihen lapset sekä parisuhde sovi.
Miksi tärvellä oma mukava elämänsä asioilla, jotka ovat ulkopuolelta saneltuja?
Yhteiskunta ei huolehdi kaikista kuluista.
Villi veikkaukseni, johtuu siitä, että ihmiset eivät tee lapsia.
Lack of economically-attractive men to blame for decline in marriage rates, study suggests.
A shortage of economically-attractive men could be to blame for the decline in marriage rates, according to new research.
The study, published in the Journal of Marriage and Family, analysed data collected on recent marriages between 2007-2012 and 2013-2017, which were gathered as part of the American Community Surveys cumulative five-year marriage statistics.
Most women hope to marry but current shortages of marriageable men men with a stable job and a good income make this increasingly difficult, especially in the current gig economy of unstable low-paying service jobs, explains Dr Daniel Lichter, lead author of the study.
Marriage is still based on love, but it also is fundamentally an economic transaction. Many young men today have little to bring to the marriage bargain, especially as young womens educational levels on average now exceed their male suitors.
Naiset siis tienaavat nykyään enemmän kuin aikaisemmin, eivätkö löydä enää niin helposti miehiä joilla menisi heitä paremmin. Huonommin tienaavaa taas eivät ota.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siksi koska vaikka elintaso on noussu länsimaissa niin silti elämäntyyli ja arvot on sellasia ettei siihen lapset sekä parisuhde sovi.
Miksi tärvellä oma mukava elämänsä asioilla, jotka ovat ulkopuolelta saneltuja?
Niin lapsi vie rahaa ja lapsi rajoittaa elämää aivan valtavasti, eikai kukaan oikeasti nauti siitä vaippojen vaihtelusta,yöheräilystä ja siitä että olet 18 vuotta sidoksissa johonkin ihmiseen joka ei pärjää omillaan?
Miehet ei kanna tasa-arvoisesti vastuuta perheen hoitamisesta ja lapsesta. Naiset kärsii siinä paljon enemmän esim. ura voi tyssätä, palkkakehitys jää jälkeen, tulee uupumusta yms kun kaikki pitää hoitaa paljolti yksin. Naiset on tajunnut, että siihen ei ole pakko alkaa ollenkaan.
Vain jännis ja mokkis saa nykyään naisia.
Vierailija kirjoitti:
Miehet ei kanna tasa-arvoisesti vastuuta perheen hoitamisesta ja lapsesta. Naiset kärsii siinä paljon enemmän esim. ura voi tyssätä, palkkakehitys jää jälkeen, tulee uupumusta yms kun kaikki pitää hoitaa paljolti yksin. Naiset on tajunnut, että siihen ei ole pakko alkaa ollenkaan.
Eikö palstamammat kehu kuinka ruotsissa miehet pitää vanhempainvapaat puoliksi naisten kanssa? Täällähän usein palstamammat puhuu siitä kuinka ruotsissa perhe elämä on tasa-arvoista joten siksi ruotsissa syntyvyys on korkeaa :D
Nussivat vähemmän/ehkäisevät enemmän/harrastavat sitä liikaa saman sukupuolen kanssa.
Eipä niitä muita syitä tarvitse etsiä.
Johtunee runsastuneesta homostelusta.
Samasta syystä kuin Suomessa, ei haluta lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Yhteiskunta ei huolehdi kaikista kuluista.
Mikä oli se kulta-aika, jolloin yhteiskunta huolehti kaikista kuluista?
Ei kun prkl, maksaahan yhteiskunta kaikki minunkin kuluni; käyn töissä, saan siitä rahaa epäsuorasti muilta yhteiskunnan jäseniltä, suoranaisesti työnantajajaltani.
Kokeile sinäkin. Se on voimaannuttavaa kun yhteiskunta hoitaa kaikki kulusi, eikä siihen tarvita kuin oma työpanos.
Vierailija kirjoitti:
Miehet ei kanna tasa-arvoisesti vastuuta perheen hoitamisesta ja lapsesta. Naiset kärsii siinä paljon enemmän esim. ura voi tyssätä, palkkakehitys jää jälkeen, tulee uupumusta yms kun kaikki pitää hoitaa paljolti yksin. Naiset on tajunnut, että siihen ei ole pakko alkaa ollenkaan.
Tuo on ihan ok. Työura julkisella sektorilla puuhastellen on arvokkaampi ja tärkeämpi kuin lapset ja elämän ihme.
Norjassa myös syntyvyys on ennätys alhaista ja syntyvyys sielläkin lähti laskuun 2010 aikoihin. Miksi näin vaikka norja on rikas maa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhteiskunta ei huolehdi kaikista kuluista.
Mikä oli se kulta-aika, jolloin yhteiskunta huolehti kaikista kuluista?
Ei kun prkl, maksaahan yhteiskunta kaikki minunkin kuluni; käyn töissä, saan siitä rahaa epäsuorasti muilta yhteiskunnan jäseniltä, suoranaisesti työnantajajaltani.
Kokeile sinäkin. Se on voimaannuttavaa kun yhteiskunta hoitaa kaikki kulusi, eikä siihen tarvita kuin oma työpanos.
Töihin vai?!
Ennen naiset oli kotona, hoiti lapsia. Mies kävi töissä ja elätti. Nykyään naiset on töissä, opiskelee ensin kauan, sitten luo uraa ja keskittyy kaikenlaiseen näpertelyyn kuten perseensä kasvattamiseen ja kosmetiikkaan sekä liialliseen viihteen seuraamiseen esim somessa.
Palkat on nykyään suhteessa elinkustannuksiin niin paskat että pelkästään miesten palkalla ei voida enää perhettä elättää. Myös miesten mielenkiinto menee kaikenlaiseen viihteeseen, laitteisiin, urheiluun, harrastamiseen ja kaljoitteluun.
elämä on niin leppoisaa.
Moni ei tykkää lapsista, ei ole aikaa tai rahaa, ei ole kumppania jne