Tapailukumppani?
Mikä ihmettä tarkoittaa tapailukumppani on? Kuulee sellaisesta niin paljon puhuttavan ja jotenkin ärsyttävä sananakin. Ei ennen tuollaisia tapailukumppaneita ollut, oli vaan seurustelukumppani, avopuoliso, aviopuoliso.
Kommentit (20)
No kun nykyään kuulemma erikseen sovitaan, että seurustellaan ja kaikki tapailu ennen tätä on tapailua.
Tällä mittapuulla mä olen ollut tapailusuhteessa jo kohta 2,5 v.
Tapaillessa saa panna muitakin. On vaan asioita, joita ei haluta sanoa ääneen.
Tuo tapailuvaihe johtuu lähinnä nettideittailusta. Kukaan ei mielellään seurustele tuntemattoman ihmisen kanssa. Tapailuvaiheessa tutustutaan siinä määrin että voi päättää uskaltaako aloittaa seurustelun. Olisihan sitä hyvä edes tietää henkilön koko nimi ja syntymäpäivä edes kun seurustellaan.
Tapailuvaiheessa henkilöstä ei vielä kerrota vanhemmille ja muille sukulaisille. Vasta seurustellessa asia tuodaan julkisuuteen. Ystäville tapailusta monesti kuitenkin kerrotaan.
Entisaikaan seurustelu aloitettiin henkilön kanssa joka oli jo entuudestaan tuttu.
Jos tapaat kahvilassa kivan tyypin, huomaattee molemmat olevanne sinkkuja ja sovitte että tapaatte uudestaan samassa kahvilassa. Onko tämä jo seurustelua?
Onko se niin että seurustelussa ei tapailla muita?
Vierailija kirjoitti:

Höpöhöpö hevonpaskaa
Vierailija kirjoitti:
Onko se niin että seurustelussa ei tapailla muita?
Näin asia yleensä ymmärretään. Tapailla voi useampaa kunnes tulee selväksi kenen kanssa haluaa jatkaa seurusteluna. AV-palstalaiset taitavat ymmärtää tämän niin että tapailu on pelkkää seksiorgiaa mitä se ehkä joillekin on mutta ei niille jotka etsivät vakavaa kumppania. Jotkut määrittelevät asian niin että tapaillessa ei vielä ole intiimiä yhteyttä, vasta seurustellessa. Mutta kukin määrittelee termit haluamallaan tavalla.

Tosi hyvin argumentoitu!
Tapasin kivan naisen. Käytiin kahvilla keskustelemassa, käytiin aamulenkillä ja pyöräretkillä, muttemme vierailleet toistemme luona. Eihän tuota seurusteluksi voi kutsua. Tapailua?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko se niin että seurustelussa ei tapailla muita?
Näin asia yleensä ymmärretään. Tapailla voi useampaa kunnes tulee selväksi kenen kanssa haluaa jatkaa seurusteluna. AV-palstalaiset taitavat ymmärtää tämän niin että tapailu on pelkkää seksiorgiaa mitä se ehkä joillekin on mutta ei niille jotka etsivät vakavaa kumppania. Jotkut määrittelevät asian niin että tapaillessa ei vielä ole intiimiä yhteyttä, vasta seurustellessa. Mutta kukin määrittelee termit haluamallaan tavalla.
Tuon takiahan keskustelu tietyistä aiheista on hankalaa. Esim. juurikin tämä tapailu ja toisena pettäminen, minkä toinen ymmärtää vain seksinä kolmannen osapuolen kanssa ja toinen luottamuksen pettämisenä parisuhteessa.
Jotkut parisuhdeneuvojat ohjeistavat että tapailuvaiheen pitäisi olla vain muutaman tapaamisen mittainen, jonka jälkeen valitaan yksi jonka kanssa jatketaan. Toisaalta osa naisista haluaa että tapailuvaihe olisi n. 3kk jotta henkilön todellinen luonne tulisi selväksi.
Tapailin muutaman vuoden miestä, johon ensin ihastuin mutta lähemmin tutustuessa tiesin, etten halua hänestä enempää. En siis koskaan halunnut että viettäisin hänen kanssaan lopun elämäni, menisin naimisiin, asuisin yhdessä. Ajan mittaan miehestä paljastui kaikenlaisia ikäviä piirteitä, joten oli parasta lopettaa koko juttu.
Kuitenkin elettiin aika paljon kuin parisuhteessa: yhteisiä koti-iltoja jommankumman luona, yhteisiä harrastuksia, pikku matkoja, seksiä joka kerta kun nähtiin koko aika. Yhteen ei oltaisi kuitenkaan sovittu sen enempää, hän ei ollut minun tyyppiäni ja huonoja piirteitä oli liikaa. Oli tärkeää, että suurin osa ajasta oli kuitenkin omaa aikaa ilman häntä, vaikka nähtiinkin yleensä 1 - 2 vrk/ viikko. Hyvät kemiat ja ihan kivaa yhdessä, ei enempää alkuihastuksen jälkeen. Alkuun siis kaikki oli mahdollista.
Ajattelisin, että tämä oli lähinnä fwb-juttu ja seurustelu tähtäisi vakituiseen parisuhteeseen.
Koko termi tapailukumppani on kyllä outo. Voihan sitä tapailla ennen seurustelua, mutta ei tuo henkilö silloin mikään kumppani vielä ole. Tapailuvaihe minusta kestää ehkä kuukauden eli muutamat treffit. Kyllä siinä vaiheessa pitäisi jo tietää kiinnostaako henkilö romanttisessa mielessä vai ei.
Nykyisen mieheni rinnalla kävin ihan alkuun treffeillä muidenkin kanssa, kunnes noin kuukauden päästä ensitapaamisesta sovimme että ei tapailla enää muita, siis seurustellaan. Nykyään ollaan oltu yhdessä jo melkein kaksikymmentä vuotta.
Ja vielä tuolle, joka keskustelussa selitti että ennen nettideittailua tapailtiin vain ihmisiä jotka oli entuudestaan tuttuja: WTF? Ennen nettideittailua ihmistä lähestyttiin ja pyydettiin treffeille vaikka vaatekaupassa tai kahvilassa. Ihan tuntematonta ihmistä, tuosta noin. Ei ne ihmiset olleet silloin millään tavalla entuudestaan tuttuja. Ehkä joskus 100 vuotta sitten seurustelusuhteet rakentui oman kyläyhteisön sisällä, jossa kaikki tunsivat toisensa.
Sanassa tapailukumppani tuota sanaa kumppani ei pidä pitää romanttisena terminä, vaan ennemminkin kuin yhtiökumppani.
Minä katson parinkin tyypin olleen minulle tapailukumppani. Toinen suhde kesti jotain 10v ja toinen on kestänyt 2v.
Alkuun nämä olivatkin ehkä seurustelua, mutta jossain vaiheessa se oletus putosi pois. En vain voi kutsua seurustelukumppaniksi, jos en näe yhteistä tulevaisuutta, yhdessä asumista tms. tiivistä yhteiselämää mahdolliseksi.
Sitten vain tapailtiin silloin tällöin, ajatuksella kun ei tässä nyt muutakaan ole. Taukoakin on tapaamisissa voinut olla pari kk -puolikin vuotta, välimatkakin tekee tapaamisista haastavaa.
Periaatteessa nykyinenkin suhde olisi voinut muuttua uudelleen seurusteluksi, jos olisin tietyissä asioissa voinut luottaa, ja tämä tapailukumppani olisi muuttanut käytöstään.
Mutta kun ei. Minä katson olevani myös vapaa seurustelemaan jonkun toisen kanssa, ja silloin tämä tapailukumppani saa jäädä. Samaan aikaan en kyllä tapaile kahta.
Tapailu tuntuu vaativan paljon kärsivällisyyttä. Nykyään kun on myös paljon muita asioita jotka vie ajan ja huomion, niin tapailun muuttuminen seurusteluksi voi viedä paljon enemmän aikaa kuin joskus ennen vanhaan.
Termit muuttuvat ajan myötä. Normaalia kielen ja käytöksen muuttumista.
Vierailija kirjoitti:
Jos tapaat kahvilassa kivan tyypin, huomaattee molemmat olevanne sinkkuja ja sovitte että tapaatte uudestaan samassa kahvilassa. Onko tämä jo seurustelua?
Ei ole, mutta ei se ole kyllä tapailukumppanikaan. Treffituttavuus, jonka kanssa tavattiin kahdesti.
Outo minustakin, mutta ihmiset näköjään tapailee kuukausi kaupalla ennen seurustelua. Minusta on jo seurustelua, kun ollaan säännöllisesti yhteydessä ja tapaillaan.