Jos olisit peruskiltti 9-vuotias mutta tietäisit tarkkaan,

oli 9-vuotiaana jonkinlainen esimurrosikä, joka itse asiassa oli vaikeampi kuin varsinainen teini-ikä.



Kaikki asiat olivat periaatteessa hyvin ja oli tuollainen "peruskiltti", mutta just 9-vuotiaana tuntui siltä, että koulu on tyhmää, kaverit on tyhmiä, vanhemmat on tyhmiä, sisarukset on tyhmiä jne. Tuntui myös siltä, että omaan elämäänsä pystyi vaikuttamaan paljon vähemmän kuin mihin (omasta mielestä) olisi jo kykyjä.



Lisäksi koulu tuntui tuolloin jotenkin tosi lapselliselta paikalta: opettaja lässytti viikosta toiseen samoja asioita, puuttui epäolennaisuuksiin, mutta sulki silmänsä luokan todellisilta ongelmilta.



Purin omaa ärsytyyntynyttä oloani juuri vanhemmilleni (ja taisivat sisaruksetkin saada oman osansa...), sillä halusin ärsytyksestäni huolimatta olla kodin ulkopuolella hyväkäytöksinen.



Joskus vieläkin puistattaa kun ajattelen, että heräisin jonain aamuna ja olisinkin 9-10 -vuotias :).

mitkä muutamat (ylimääräiset) asiat saavat vanhemmat kouluun lähtiessä harmistumaan, niin miksi valitsisit tehdä/sanoa juuri näitä muuten asiaan kuulumattomia asioita?

Koetan vain ymmärtää lapsen nykyistä logiikkaa: aamuisin ei ole liian kiire, nukkuu 11 tuntia ja herää hyväntuulisena, syö hyvän aamupalan, ehtii aamulla vielä leikkiä ja lukeakin iloisena, mutta sitten keksii kuitenkin jossakin välissä jotakin häijyä sanottavaa täysin asian vierestä. Koulussakaan ei pitäisi olla hankaluuksia, eikä kouluun lähtö tunnu mitenkään harmittavan. Kotiinkaan ei jää pikkusisaruksia, joita pitäisi kadehtia.

Murrosiän ensimmäisiä merkkejäko jo tässä vaiheessa?

noita "häijyjä" sanottavia? Mä en oikeasti ymmärrä aikuisia, jotka ottavat itseensä lapsen sanomisista. Totta kai lapsen kanssa keskustellaan siitä, mitä on sopivaa sanoa ja mitä ei, mutta ei niistä mitään tunneraktioita revitä.

Ja jos ei oppi mene perille, silloin lienee syytä asettaa jokin sanktio, joka seuraa noista "häijyilyistä". Jos siis ovat ihan tahallista vittuilua vaan.