G: Mikä pilasi joulufiiliksen tänä vuonna?
Anoppi pakkautui liian pieneen makkarankuoriasuun josta appiukko ja mieheni laukoi vitsejä, jolloin anoppi suuttui ja vaihtoi päälleen farkut ja kolitsiasun ja murjotti koko illan.
Hiphei ja silleen.
Kommentit (20)
en vain jaksa näitä yhdessäoloja, en sitten mitenkään päin
järkytyin, kun näin, kuinka turvonnut naama hänellä on, lasta harmitti, kun iskä oli kännissä. Ei viipynyt kauaa, mutta nyyh!
Emme voineet mennä viettämään joulua sukumökille kuten oli suunniteltu, koska lapsi sairastui oksennustautiin, emmekä halunneet lähteä tietystikään tartuttamaan koko porukkaa. Kotona ollaan nyt oltu ilman jouluruokia :(
mutta siitä on jo kymmenien vuosien perinteet. Tuttu juttu.
hetken tosin harmitti, kun esikoinen joutui sairaalaan, mutta meillähän oli siellä lopulta ihan kivaa - ja jäi vielä joulua kotonakin vietettäväksi
anopilla (siis vain anoppi ja meidän perhe) ja isomummolassani, jossa koko sukuni koolla. Meidän piti tietty mennä just tasan kahdeksitoista anopille. Ehdittiin sitten vilaukselta näkemään mummulassa muita sukulaisiani jotka just lähdössä kun me vasta tultiin.
on pilannut joulunviettoni tähän asti. Ihan kaikki ärsyttää: kinkusta tuli vähän liian suolainen - samoin suolasienisalaatista. Miehen naama ärsyttää - nyt jotenkin on tullut pintaan kaikki ne pienet jutut jotka ovat vaivanneet, uusioperheen kuviot vituttavat... mitä vielä.
Onneksi on ihana pieni koira, joka rakastaa ja lohduttaa ja lämmittää kipeää vatsaani :-// Surkein joulu ever!
Minullakin lapsi, jolla parantumaton sairaus ja joka päivästä saa olla kiitollinen. Tosin epävarmuus kulkee matkassa jatkuvasti.
13 jatkaa: Tiedän kuulostaa naiivilta, mutta tää PMS on vienyt mut vaan niin syövereihin taas vaihteeksi.
On elämä kolhinut, jäin mm. leskeksi 4 v sitten äkillisesti, mutta kyllä tää _jouluista_ surkein on ;-)
Onneks ei kestäny kauaa ja sen jälkeen ollu hipihiljasta, mutta olihan se ankee herätys jouluyönä. Onneks ei lapsia kuvioissa.
syksyn keskenmeno ja se, että siitä ei ole vieläkään toipunut (edes fyysisesti) ahdistaa koko ajan. Ja myös se, että joutuu välttelemään ihmisiä, kun ei kestä mahdollisia kysymyksiä uuden vauvan hankinnasta...
On ollut pienet murheet muina jouluina, jos vaan tyyliin epäonnistunut lanttulaatikko on ahdistanut....
olimme aaton "perheenä",koska lapset halusivat. Täysi fiasko...
Syntynyt ja kuollut samana päivänä :(
sinänsä pikkuasiasta, jos sitä yksittäisenä asiana katsoo. Mutta mies loukkasi mua ja arvosteli kovin sanoin mun periaatetta yhdestä asiasta, huusi ja räyhäsi ja pilkkasi.
Lapsista osa sekaantui riitaan, joka siitä vaan paisui, nuorin itki sohvalla, kun ei tykkää kun tapellaan.
Ja mää olen nyt illan itkenyt sitä, kun nuorimmalla oli niin paha mieli ja myös sitä että mun mies onkin tuollainen tollo.
Mutta petyin kieltämättä hiukan että sisaruksiltani sain lahjaksi täysin hyödytöntä ja ajatuksetonta roinaa. Enpä aio stressata ensi jouluna miettien itä hankin heille ja heidän kumppaneilleen. Vastaus on helppo, jotain ajatuksetonta roinaa.
Mulle tärkeintä lahjoissa on se että miettii mitä toinen tarvitsee tai mistä todella pitäisi. Onneksi vanhempani, mieheni ja lapseni tuntevat minut ja sain myös ihania ajatuksella hankittuja lahjoja :)
Olisi halunnut rahdata koko uuden miesystävänä suvun meille syömään.En suostunut ja siitä sitten veti pultit.Tätä asiaa äitini ehdotti siis aattona klo 13.