Mikä hitto mua vaivaa??!

itseään ei pääse pakoon vaikka vaihtaisi kämppää viikon välein...

että tietäisi mistä moinen johtuu..en keksi kun että olen hullu..tai sitten kun lapsena jouduin sijaisperheeseen,vuodet meni siinä kun odotin että täytän 18 että pääsen muuttamaan takasi lapsuuskotiini..en siellä sitten voinu asua kun muutaman vuoden kun äiti meni yhen äijän kaa naimisiin..ja jouduin muuttaa pois:( aika kaukaa haettua kyllä...

Uskot sisimmässäsi,että täydellinen koti johtaa täydelliseen elämään.Kun elät jatkuvassa muutoksessa,et ehdi kohdata asioita,jotka painavat sisimpääsi..Oikeasti sijoitus on lapselle rankka ja iso juttu,jota olisi hyvä käsitellä terapiassa-tai siis niitä asioita vähintäänkin,jotka sijoitukseen johti..mitä nyt kenenkin kohdalla..

työpaikkoja olen myös vaihdellut,parhaiten olen viihtynyt keikkatyössä,jossa siis vaihtuu ympäristö usein.Äitini muuttaa piakkoin pois lapsuudenkodistani ja se vasta minua ahdistaa..äitini ei sitä kai tiedä,kun ei ole tapana puhua tunteistani kenellekkään(paitsi näin keskustelupalstalla)



koko elämäni on pyöriny jotenkin sen pirun asunnon ympärillä,se on turvapaikkani,suojainen satamani.itkettää.

Asunnot edustaa sulle jotain ihan muuta kuin mitä ne oikeasti on ja siksi et ikinä löydä niistä etsimääsi. Eikä tuo ole yhtään kaukaa haettua että etsit niistä sitä turvallista lapsuutta, jota ei ollut ilmeisesti. En siis tuhlaisi aikaa ja rahaa uuden kämpän vaan terapeutin etsimiseen.

en ikävöinyt vanhenpiani,ikävöin sitä asuntoa..jotenkin en jaksa arvostaa vanhempiani kun eivät jaksaneet kasvattaa minua..vaikka ovat tietty rakkaita,ja silloin lapsena maailman rakkaimmat.

Lapsuuteni ei ollut turvaton,mutta oli "rajoton" isä oli töissä eikä juuri osallistunut äiti on masentunut ja epävakaa persoona,kuka ei osannut pitää kuria,ei jaksanut tehdä kunnon ruokaa jne.olin lihava,söin päivittäin herkkuja