Kauhukohtaukset kestäneet jo 4,5 vuotta! Onko muilla kokemusta asiasta??

Poika on nyt 7 vuotta ja saanut ekat kohtaukset 2,5 vuotiaana, ehkä jo vauvana ollut saman tyyppisiä. Kohtauksia tulee sellaisina päivinä kun ei ole nukkunut päiväunia eli nyt kun on koulu alkanut eikä päikkäreitä enää nuku, on kohtauksia ollut lähes joka ilta. Nukahtaa klo 20-21 maissa illalla ja "herää" 45-60 minuutin päästä huutaen, hikisenä mutta kämmenet ja jalkaterät kylmänä. Juoksee kauhuissaan taloa unissaan ympäri ja sitten jossakin vaiheessa rauhottuu syliin, haukottelee pari kertaa ja valmis omaan sänkyyn vietäväksi. Aamulla ei itse muista tapahtuneesta mitään. Muuten nukahtaminen ja nukkuminen sujuu hyvin. Huomaan että stressi vaikuttaa päiväunien lisäksi kohtauksiin. Onko kellään muulla ollut tämän ikäisenä kauhukohtauksia? Onko asiaa jotenkin hoidettu?

niitähän voi ennalta ehkäistä niin, että käy vaikka silittelemässä n. 10 min ennen kuin kohtaus alkaisi - niin että unen taso muuttuu, näin kohtaus jää tulematta.

Joskus onnistun ehkäisemään kohtauksen kun käyn ottamassa peittoa pois ettei ihan ehdi hikistymään märäksi. Silittelyä en ole kokeillut, mutta iltasella paljon halitaan ja sylitellään.



ap

pojan koko eliniän. Toki tulee korotettua ääntä, niinkuin nyt todennäköisesti jokaisessa lapsiperheessä ja joskus riideltyäkin, mutta minusta ei mitenkään normaalia enempää. Hyvin tavallista "rauhallista" elämää vietämme. Koko perheellä touhuamme asioita ja illat yritetään rauhoittaa liialta harrastamiselta. Päivärytmi on suunnilleen sama joka päivä. Pikkuveljellä ei ole koskaan ollut kauhukohtauksia. Terkkari tietää asiasta, on sama terkkari nyt kun neuvola-aikaankin. Ei juurikaan ole kommentoinut asiaa.

lapsi on nyt 11 ja niitä on ollut intervallikausittain koko eliniän.



Yleensähän niille ei tarvi tehdä mitään. Enkä halua pelotella, mutta...



Tämä meidän lapsi on siis as ja niitä tulee säännöllisesti enemmän stressikausina. ja viime keväänä kun tilanne koulussa meni ihan hirveäksi kiusaamisen jne takia, ne kauhukohtaukset muuttuivat ihan oikeiksi paniikkikohtauksiksi ja niitä alkoi tulla päivälläkin, myös hereillä ollessa. Ne vaikuttivat selvästi oppimiseen ja olivat jo vähällä kehittyä paniikkihäiriöksi kun lapsi alkoi pelätä jo niitä kohtauksiakin. Oli hirveä työ saada ne kesän aikana laantumaan, mutta onneksi se näyttää onnistuneen. Me on tehty ihan perus rentoutusharjoituksia asian eteen.

sai ekat 4,5 noita kohtauksia monet kerrat yössä, eikä tiennyt niistä mitään. Kukaan ei uskonut, mitä se on, kunnes näkivät, heh, ja menivät yleensä paniikkiin siitä voimasta, hätääntyivät, että mikä lapsella on. Astmalääkitys rauhoitti tilannetta, mutta vieläkin reagoi myös unissaan kovasti ja näitä kohtauksia on taas tullut eskarin alettua.



Meillä ei ole löydetty keinoa näiden kohtausten estämiseksi, mutta herättää ei saa, vaan pitää silitellä ja puhua rauhassa. Tämä ei lopeta kohtausta, mutta saattaa hiukan helpottaa ja lyhentää sitä. Tosin, jos tulee yksi, tulee useampi ja lapsi on pakko ottaa viereen, ettei telo itseään ja että saa edes hiukan nukkua. Lapsi on erittäin vilkas ja temperamenttinen, adhd-epäilyäkin on ollut..

tuolla silittelyllä on siis päämääränä se että unen "vaihe" muuttuu ja kauhukohtaus jää pois. Lapsi ei siis herää, mutta esim. äännähtää unissaan ja vaihtaa asentoa tai reagoi muuten kosketukseen - tämä riittää. Ei ole kyse siis siinä mielessä hellyydestä kuin valveilla silittelyllä. Tosin tämän unen vaiheen muuttamisen voi tehdä vaikka ravistelemalla, mutta tietysti hellempää on tuo silittely.

oli noin 3-vuotiaasta satunnaisesti noita kauhukohtauksia, mutta vain yksi kohtaus alkuyöstä. Tulivat ryppäinä, välillä vuosiakin välissä.

Nyt kymmenvuotiaana selvästi stressiin ja jännittämiseen tai jotenkin erilaisiin tapahtumiin liittyen on ollut ennemminkin unissakävelyä. Tulee huoneestaan, touhuaa jotakin, saattaa puhuakin ja menee sitten omatoimisesti tai kehotettuna ja ohjattuna takaisin vuoteeseen. Jälkikäteen ei muista mitään näistä. Itse tilanteessa ei kunnolla tajua ympäristöään.



Näitä on ollut vain kotona, ei koskaan matkoilla tai mökillä tai yökyläillessä. Meillä vanhemmilla tai pikkusisaruksilla ei koskaan ole vastaavaa ollut. Mitään adhd/asperger piirteitä kuten joillain muilla vastaajilla ei tytöllä ole ollut, kavereiden kanssa ja koulussa menee hyvin.



Joskus kohtauksen on laukaissut se, että tyttö on havahtunut esim. siihen, kun olen vienyt vaatteita hänen kaappiinsa. Kerran pelkkä peiton korjaaminen sai hänet avaamaan silmänsä ja puhumaan jotain.



Tarvetta mihinkään hoitoihin ei ole ollut eikä niitä kai olekaan. Illan rauhoittaminen riittää.

Poikakaan ei saa kohtayksia juurikaan mökillä tai kyläillessä, ellei ole päivällä tapahtunut jotakin tosi jännää. Luonteeltaan poika on tosi herkkis, toisaalta taas saattaa suuttua tulisesti pienestäkin asiasta. Vilkas kyllä on, mutta mielestäni ihan normaali, ei adhd.



ap