Miten evoluutio on kehittänyt niin hyviä ruokia kuin maidon ja lohen?
mien evoluutio loi lehmän tuottamaan maitoa jopa ihmisille ja niinkin hyvää sapuskaa kuin lohia?
onko tämäkin sattumaa vai maisteliko evoluutio aluksi tuotoksiaan, että tämäkin lohi pitää saada ihmiselle ja karhulle maistuvaksi muonaksi?
Kommentit (13)
Ei niillä oikeasti ole makua. Aivomme on vain ohjelmoitu aistimaan jotkin asiat maukkaiksi. Tämä selittää esimerkiksi sen, miksi gorillat syövät omaa paskaansa.
Maito on kyllä hyvää. Terveisin maidonjuoja.
1/5.
Huono provo. Ei kukaan noin tyhmä voi olla.
Ihminen on nisäkäs ja tykkää luontaisesti maidosta. Ihmisen maidosta. Toki jonkun muun lajin maitoakin voi juoda, mutta se ei ole ihmiselle tarkoitettu vaan vasikalle tai muun lajin poikaselle.
Karhuilla on kyl hyvä ruokavalio ja tottumukse, ihmiset luulee että karhu syö ihmisiä metässä
Oikeasti se syö kalaa, marjoja, viljaa, hunajaa yms :D
Maito on kammottavaa. Lohi sen sijaan hyvää, raakanakin.
Ehkä se meneekin niin että evoluutio on tehnyt ihmisen pitämään noita ruokia hyvinä.
Lohi ei ole yhtään hyvää mäntypistiäisen mielestä.
Alkuperäinen ihminen ei kykene pilkkomaan maidon laktoosia (esim. Afrikassa yli 90%). Nykyaikana lähinnä vain länsimaiset ihmiset pystyvät, koska olemme hybridejä. Tosin meistäkään noin 40%:lle se ei sovellu, ärsyttäen suolistoa. Sama pätee veriryhmään AB.
Se on omituista, että meillä laktoosi-intoleranssi luokitellaan sairaudeksi, kun kyseessä on itseasiassa terve ihminen, jonka geenit eivät ole tehneet poikkeamaa kehityksen aikana.
Aika kieroa eikö?
Vierailija kirjoitti:

Siis korjauksena; vauvat pystyvät ja ovat ennenkin pystyneet. Aivan kuten eläinmaailmassakin.
Paratiisiin laitettiin hyviä eineksiä, joita saa edelleen marketeista.
Puhumattakaan soijarouheesta ja nyhtökaurasta.