Lue keskustelun säännöt.
Onko kenellekään muulle haikeaa ja vaikeaa myydä koti?
01.03.2024 |
Yleisessä keskustelussa tuntuu niin kevyeltä aiheelta oman kodin myyminen. Olen kuullut että ihmiset on lähinnä helpottuneita ja se on pelkkä voitto jos saa talon myytyä. Kuin bisnestä. Onhan se usein rahallisesti toki voitto. Mutta entä tunnepuoli? Olenko ainoa joka jää ikävöimään seiniä ja muistoja niiden sisällä? Entä kotimaisemat... meidän talo on myynnissä ja nyt koko ajan pihalla kulkiessani hyvästelen rakkaita paikkoja, puita ja tuttuja metsäpolkuja. Itku tulee välillä.
Kommentit (6)
Vierailija kirjoitti:
Minä en ole tuolla tavalla nostalginen. On vain kiva vaihtaa maisemia välillä. Saa uuden kodin, uusia kävelypaikkoja, uusia naapureita, uutta ajateltavaa.
Just tällaisen asenteen mä haluaisin. En tiedä mikä on vikana kun jään aina roikkumaan vanhaan. Se on turhaa. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tästä viimeisestä okt:sta luopuminen tulee olemaan vaikeinta koska muutamme rivariin.
Meillä on talo ulkomailla ja koska aiomme viettää siellä enimmän aikaa on vähän turhaa ylläpitää toista taloa täällä. En ole paikalla idättämässä ja kasvattamassa tomaatintaimia, en ehdi näkemään iiriksiä, alkukesän ruusuja enkä pioneja koska tulen Suomeen vasta heinäkuussa.
Lisäksi oman tilan menetys on henkisesti vaikeaa, lähes 30v olemme asuneet meille suunnitelluissa taloissa ja nyt muutamme "toisten nurkkiin" joissa joutuu tekemään kompromisseja täysremontista huolimatta
Kaksi taloa myynyt, eikä varsinaista ikävää ole ollut. Viimeisimmässä asuttiin yli 20v. Muutto matkat 450km ja 200km. Eka muutto oli rankempi kun yhdellä kärryllä ajeltiin tavarat.
Tottakai.
Koti on kuitenkin kotipesä, ainakin mulle.
Muutot ovat aina aiheuttaneet haikeutta. Muistot jää niiden seinien sisälle. Oma talo on rakennettu 1998 ja mökki 2005. Joskus mietin miten vaikeaa olisi näistä luopua. Toistaiseksi ei kyllä sellaisia suunnitelmia ole, onneksi. Pari vuotta sitten kävin lapsuuden ajan kotitalossa. Asukkaat oli paikalla ja muistot virtasi ajatusteni läpi. Nieleskelin kyyneleitä. Olisin halunnut hetken istua yksin ja vain olla. Ulkona kiersin nuorimman lapseni kanssa kaikki leikkipaikkani. Sama omenapuu oli vielä pihalla. Niin paljon muistoja... Vanhempani ovat kuolleet jo aikoja sitten.
Minä en ole tuolla tavalla nostalginen. On vain kiva vaihtaa maisemia välillä. Saa uuden kodin, uusia kävelypaikkoja, uusia naapureita, uutta ajateltavaa.