Lue keskustelun säännöt.
Kun itsemurha-ajatukset ei johdu mielenterveysongelmista
28.02.2024 |
Niin mitä helkatin apua niihin voi saada? Jos ne johtuu sairaudesta johon ei ole parannuskeinoa, sairauden aiheuttamasta työttömyydestä, köyhyydestä, velkaantumisesta, ja yksinäisyydestä kun elää eksistentiaalisesti täysin eri todellisuudessa kuin pärjäävät ihmiset?
Kommentit (20)
Eikä jaksa soittaa minnekään kriisipuhelimeen, kun ei jaksa selittää samoja asioita jälleen uudelle ihmiselle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
joku venäläisten taajuus lisää itsemurha-ajatuksia. pistä jotain musaa soimaan.
Kokemusta tästä itsellä myös...Rukoilen puolestasi ap <3
Vierailija kirjoitti:
Kokemusta tästä itsellä myös...Rukoilen puolestasi ap <3
Kiitos! Kristittykin olen mutta eipä se estä epätoivoista elämää!
Itsemurha-ajatukset sinänsä ymmärretään mielenterveyden ongelmiksi syvimmästä syystä riippumatta. Eihän itsensä tappamisaikomus ole terveellinen pyrkimys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eikä jaksa soittaa minnekään kriisipuhelimeen, kun ei jaksa selittää samoja asioita jälleen uudelle ihmiselle.
Eika sieltä saa edes tukea tai apua. Ainakaan itse en ole saanut, pariin kertaan soitin olin äärimmäisessä hädässä, selitin asiat ja kärsimätön juippi sanoi langan päässä, että eivät voi mitään ja muita on jonossa, sanoi hei ja luuri korvaan.
Eika sieltä saa edes tukea tai apua. Ainakaan itse en ole saanut, pariin kertaan soitin olin äärimmäisessä hädässä, selitin asiat ja kärsimätön juippi sanoi langan päässä, että eivät voi mitään ja muita on jonossa, sanoi hei ja luuri korvaan.
Tämä on ihan kamalaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omat kokemukset kriisipuhelimesta hyvin vaihtelevia. Tosin ei niitä kauheasti ole. Suurempi osa tosi hyviä! Pari ihan todella outoa.
Ja siis, ei ole APlle mitään apuja itseltä. Olen samassa tilanteessa. Kivut, sietämättömät. Työkyky, mennyttä. "Toimiva" lääkitys viimein löytynyt mutta lopulta menee liikuntakykykin.
Olen yksin, enkä varmaan muuten kokisi olevani yksinäinen, mutta olin ennen liikunnallinen ja itsenäinen. Kohta on edessä koirasta luopuminen tai jos toimintakyky säilyykin tämän koiran elontien päähän, en enää työkyvyttömänä köyhänä voi uutta hommata kun eläinlääkäriin ei olisi varmaan varaa. Se tässä nytkin stressaa jos koiralle tulee jotain. Hädintuskin riittää rahat omaan ja koiran ruokaan, terveydenhoitoon ei kummallekaan. Tsemppaa tässä sitten. Perhettä en tule saamaan enkä keski-ikää näkemään saati vanhuutta tai työuran jatkoa.
Välillä ei tunnu että mitään järkeä odotella pahenemista edes.
Sen kun tietäis, 10% itsemurhista johtuu muista kuin mt syistä. Mulla syynä vainoava ex. Eipä siihen mikään auta. Joko se kuolee tai mä, tässä vaiheessa ei väliä kumpi kunhan loppuis.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla kanssa samantyyppinen tilanne. Yksin. Kivut kestämättömät ja päivittäiset, jatkuvaa kipuilua eikä elämisestä tietoakaan. Työkyvyttömyys ja pelkkää kestämistä tunnista toiseen. Sairautta ei ole pystytty selvittämään eikä julkisella haluta tehdä enää tutkimuksia. Olen käynyt muutamalla yksityisellä ja ne ajat meni muutamaan lähetteeseen eikä tilanne tullut selväksi, sairaus ei selvinnyt. Pitäisi vaan jaksaa jatkaa sinnikkäästi yksityisten kanssa, mutta kun se kaikki maksaa ja olen köyhä - laitan ruokarahoja lääkärimaksuihin, lisäksi vointi on huono ja matkustaminen/meneminen ei ole itsestäänselvää.
Olen googlannut Dignitaksen mutta kun sinne ei pääse helpolla ja maksaa lähemmäs kymppitonnin, niin mulla ei olisi rahaa sinne paitsi jos suku avustaisi. Jos Suomessa olisi mahdollista saada morfiinilähtö Kanadan ja Alankomaiden malliin (jos muistan oikein) ihan julkisessa terveydenhuollossa, niin se olisi ihan ajateltavissa.
Läheiset eivät ymmärrä lopullisten ratkaisujen mietintää, eivät vaikka olen sanonut että eihän tätä kestä loputtomiin. Ihan oikeasti, tunnista toiseen ja seuraavaan päivään herääminen on pelottavaa.
It**m**han keinojen miettiminen on sekin pelottavaa. Välillä huomaan oudosti kadehtivani niitä, jotka ovat vahingossa kuolleet esim kolarissa. Siis sitä että kaikki olisi nopeasti ja huomaamatta ohi.
Jos olisin terve kuten aiemmin, mulla ei olisi lopullisia ratkaisuja mielessä.
Voimia teille kaikille. Tiedättehän, että myös psyykkinen huonovointi pahentaa kipuja ja lisää kivun kokemusta. Sen takia asiat eivät aina ole niin yksiselitteisiä. Kipu myös taas kuormittaa lisää mieltä. On kipuun erikoistuneita psykiatrisia sairaanhoitajia olemassa ja niiden kanssa olisi hyvä käydä kaikkia ajatuksia läpi. Tai ylipäätänsä jonkun kanssa, sillä itsemurha on lopullinen ratkaisu, vaikka asiat voisivat olla paremmin hetken päästä.
Olen itse kivun ja sairauksien "murtelema" ja teidän ajatukset kuulostaa tutuilta. Minä olen nyt hiljalleen mennyt elämässä eteen päin ja yritän päästä irti menneestä ja opettelen elämään uusien asioiden kanssa. Se on osittain tuottanut tulosta. Kävin ja käyn kyllä asioista juttelemassa. Suosittelen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voimia teille muille sairaille. Kunpa saataisiin parempaa lääketieteellistä apua.
Vierailija kirjoitti:
Omat kokemukset kriisipuhelimesta hyvin vaihtelevia. Tosin ei niitä kauheasti ole. Suurempi osa tosi hyviä! Pari ihan todella outoa.
Ja siis, ei ole APlle mitään apuja itseltä. Olen samassa tilanteessa. Kivut, sietämättömät. Työkyky, mennyttä. "Toimiva" lääkitys viimein löytynyt mutta lopulta menee liikuntakykykin.
Olen yksin, enkä varmaan muuten kokisi olevani yksinäinen, mutta olin ennen liikunnallinen ja itsenäinen. Kohta on edessä koirasta luopuminen tai jos toimintakyky säilyykin tämän koiran elontien päähän, en enää työkyvyttömänä köyhänä voi uutta hommata kun eläinlääkäriin ei olisi varmaan varaa. Se tässä nytkin stressaa jos koiralle tulee jotain. Hädintuskin riittää rahat omaan ja koiran ruokaan, terveydenhoitoon ei kummallekaan. Tsemppaa tässä sitten. Perhettä en tule saamaan enkä keski-ikää näkemään saati vanhuutta tai työuran jatkoa.
Välillä ei tunnu että mitään järkeä odotella
Rukous sulle. Ei näitä voi ymmärtää. Kirjoitin myös ketjuun, olen se, joka mietti Dignitasia mutta jolla ei omillaan varaa sinne ja it-m-keinojen miettiminen pelottavaa.
Rukous myös Ap:lle ja muille joilla on liikaa kestämistä. Kun tapahtuisi suunnanmuutos kivaan elämiseen. Parantuminen tai sitten helppo siirtyminen tuonpuoleiseen vaikka unessa.
Tuntuu ihan käsittämättömältä edes kirjoittaa näin, mulla on vieläkin kuin shokki päällä kaikesta. Olin kanssa liikunallinen ja itsenäinen, liikuin ja menin ja söin ja nukuin, nyt olen kroonisessa kriisissä mutta yritän eteenpäin, että jos tästä olisi mahdollista tulla kuntoon. You Tubessa on joitain hyviä innostavia videoita sellaisista, jotka ovat parantuneet vaikeista ja vuosikausiakin kestäneistä sairauksista, joskus jopa sellaisista joista lääkärit ovat sanoneet tyrmäyksiään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa ihan mielenterveysongelmilta.
Vierailija kirjoitti:
Itsemurha-ajatukset sinänsä ymmärretään mielenterveyden ongelmiksi syvimmästä syystä riippumatta. Eihän itsensä tappamisaikomus ole terveellinen pyrkimys.
Aika moni haluaa kuolla, jos terveydessä merkittävästi elämää haittaavaa vikaa, vaikka mieli olisi maailman tervein.
Vierailija kirjoitti:
Voimia teille kaikille. Tiedättehän, että myös psyykkinen huonovointi pahentaa kipuja ja lisää kivun kokemusta. Sen takia asiat eivät aina ole niin yksiselitteisiä. Kipu myös taas kuormittaa lisää mieltä. On kipuun erikoistuneita psykiatrisia sairaanhoitajia olemassa ja niiden kanssa olisi hyvä käydä kaikkia ajatuksia läpi. Tai ylipäätänsä jonkun kanssa, sillä itsemurha on lopullinen ratkaisu, vaikka asiat voisivat olla paremmin hetken päästä.
Olen itse kivun ja sairauksien "murtelema" ja teidän ajatukset kuulostaa tutuilta. Minä olen nyt hiljalleen mennyt elämässä eteen päin ja yritän päästä irti menneestä ja opettelen elämään uusien asioiden kanssa. Se on osittain tuottanut tulosta. Kävin ja käyn kyllä asioista juttelemassa. Suosittelen.
No ei mulla ainakaan ole ikinä mikään kipu ollut psyykkisestä tilasta kiinni. Hermokipu iskee milloin sitä huvittaa. Itselle koitettiin pakottaa masennusdiagnoosia, siihen en suostunut sillä olen kipukroonikko, en masennuspotilas. Jutella voin omien läheisteni tai muutaman vertaisen kanssa silloin kun ahdistaa. Terveydenhuollossakin sata kertaa paremmassa asemassa kun ei ole mt-diagnooseja.
Itse olen tuo joka koirastakin kirjoitteli. Minulla on mielenterveydenkin ongelmia kyllä. Sukuvika. Mutta en ole niiden takia aiemmin halunnut kuolla.
Fyysinen sairauteni on etenevä ja minulla siitä aggressiivinen muoto ja olin fyysisessä työssä ennen sairastumistani. Sairauttani hoidettiin "masennuksena" ja hyvä ettei luulotautina, psykosomaattista kuulemma. Sitten oltiinkin hyvin äkkiä sairaalassa ja pääsin magneettikuviin. Hoitamatta vuosia ollut ja rajusti etenevä MS-tauti. Ehti tehdä tuhojaan.
Ei kannata kenenkään säikähtää tätä minun hommaa lukiessa, tauti voi edetä hyvin hitaastikin ja nykyään on hyviä lääkkeitä.
Itselläni oli vain tosi paska tuuri, että todella aggressiivinen muoto. Ja että yksi pahasti vaurioituneista alueista selkäydin, tietyt hermot (sietämätön hermosärky jota on haastavaa lääkitä) ja tasapainoa säätelevät alueet.
En esimerkiksi tällä hetkellä edes syö kipulääkkeitä koska tavalliset eivät hermosärkyyni auta ja voimakkaat kipu - ja epilepsialääkkeet vievät toimintakyvyn tai tuovat muita sivuvaikutuksia jotka ovat lähes samaa luokkaa kuin kipu elämänlaadun kannalta.
En myöskään halua olla kipulääkepöllyssä. Yritän harrastaa liikuntaa ahkerasti aina kun mahdollista ja jos vain pystyisin ja olisi mitään tukiverkkoa tai motivaatiota, miettisin varmaan opiskelua eri alalle, olen kuitenkin vielä nuori. Ajoittain aika menee sairaalassa pyörätuolissa. Kotona vielä pärjään ilman, vaikka meno on vähän mitä on. Jos pidätyskyky menee niin päätän päiväni, aio olla mikään vaippatapaus nuorena (en tuomitse muita mutta oma luonne ei taivu jonnekin hoivakotisetteihin tämän ikäisenä).
Lisäksi voisin kommentoijalle sanoa, etteivät vaikeat mielenterveysongelmat ole mitään helppoja hoitaa myöskään. Olen suvussa nähnyt kuinka se vie hautaan huomattavasti nopeammin kuin MS tai selkäydinreuma tai mikä ikinä fyysinen.
"No ei mulla ainakaan ole ikinä mikään kipu ollut psyykkisestä tilasta kiinni. Hermokipu iskee milloin sitä huvittaa. Itselle koitettiin pakottaa masennusdiagnoosia, siihen en suostunut sillä olen kipukroonikko, en masennuspotilas. Jutella voin omien läheisteni tai muutaman vertaisen kanssa silloin kun ahdistaa. Terveydenhuollossakin sata kertaa paremmassa asemassa kun ei ole mt-diagnooseja."
Nuo on surullisia hommia, että masennusdiagnoosia tuputetaan. Ja että mt-diagnoosit voi haitata fyysisten sairauksien ja oireiden hoitoa. Oot osannut hyvin pitää puolesi, jos sait masennusdiagnoosin "vältettyä" tuputtavalta lääkäriltä... -ap
Kyllä silloin aina on mielinjostain järkkynyt kun itsemurhaa suunnittelee.
Mietipäs uudelleen, että olisikos nuo vastoinkäymiset saaneet mielen järkkymään?