Onko teillä ollut koskaan syyhypunkkitartuntaa?
Millaiset oireet syyhypunkki todellakin aiheuttaa?
Kommentit (18)
On ollut kahdesti, ekan kerran v. 2001 oli kutinaa ja kämmenissä käytäviä, tuolloin en edes tiennyt, että on olemassa joku syyhy. Tämä hoidettiin nixillä, kun olin raskaana, miesystävä sai tablettihoidon.
Tokan kerran oli 2022 ja silloin oli ranteessa tasan yksi kutiava näppylä, josta lähti käytävä. Kasvot, kaula ja käsivarret kutisivat. Lähti ivermektiinillä.
Voiko pelkästään kasvoissa olla syyhypunkkien aiheuttama ihottuma?
Minulla on käsitys, että tämä ulkomailta tullut uusi punkkikanta, joka leviää nykyään ja on yleistynyt viime vuosina, leviää erityisen hanakasti myös pään alueelle. Sellaisia kommentteja on näkynyt ainakin nettikeskusteluissa eri ketjuissa. Perinteisesti on väitetty, ettei se menisi perusterveillä aikuisilla pään alueelle muka lainkaan. Minä tosin en kyllä ole perusterve, joten ehkä siksi meni.
T. Eka vastaaja
Vierailija kirjoitti:
Voiko pelkästään kasvoissa olla syyhypunkkien aiheuttama ihottuma?
Luulisin että sitä olisi silloin muuallakin.
Rasvatkaa hyvät ihmiset myös ne kasvot kulmakarvoineen ja korvat ( ja korvien taustat!), ja jalkapohjat samalla kun rasvaatte muu kehon.
Tuleekohan nuo ötökät herkemmin, jos on jo aikaisemmin ne saanut? Meillä ei onneksi vielä ole syyhyä eikä täitä ollut. Useampi lapsi eri kouluissa/ päiväkodeissa. Kihomatoja on ollut kolme kertaa vuosien aikana.
Kyllä, pari-kolme vuotta sitten. En halua muistella.
Tyttäreni kertoi tartunnastaan minulle kun sillä oli jalat täysin rakkuloillajaarvilla yltympäriinsä, joten tietysti sain sen. En ollut edes tiennyt että semmoinen tartuntatauti vielä on olemassa tämmöisessä maassa, huhhuh, kyllä oli järkyttåvän vaikeeta saada apua siihen, monen mutkan kautta ensin piti saada hygieniahoitajalta yhteydenotto, joka sitten teki lekurille lähetteen.. Täysin omituista oli, ja, se ettei siitä epidemiasta missään edes hiiskuttu mitään.
Lääkkeet tuli maksamaan mulle ja likalle yli tonnin, kun ainakin kaksi kertaa sekin uusiutui, jouduin hakemaan lääkkeisiin kunnalta tt-tukea, kelalta niihin ei saanut edes tt-tukea, uskomatonta touhua. Onneksi nyt on asia ja epäkohdat nostettu tapetille, toivottavasti saadaan myös jotain tuloksia, että tehdään asialle jotain!!!!!
Vierailija kirjoitti:
Tuleekohan nuo ötökät herkemmin, jos on jo aikaisemmin ne saanut? Meillä ei onneksi vielä ole syyhyä eikä täitä ollut. Useampi lapsi eri kouluissa/ päiväkodeissa. Kihomatoja on ollut kolme kertaa vuosien aikana.
En usko että aiemmin saatu tartunta altistaa uudelle. Mutta voihan se olla, että jotkut ovat yleensäkin herkempiä saamaan sen, tai ainakin saamaan pahempana. Immuunipuolustus voi olla joillain heikompi, kuten vanhuksilla tai hiv-sairailla tai muuten vaan heikon immuunijörjestelmän omaavana, että iho ei pysty puolustautumaan sitä kohtaan normaalisti. Silloin se ei välttämättä kutia yhtään (kutina on ihon reaktio) ja pääsee siksi leviämään huomaamatta laajemmin joka puolelle. Mitä aiemmin sen huomaa, sitä helpompi se on hoitaa pois ja vastaavasti jollei huomata ajoissa, häätö on vaikeampaa.
Vierailija kirjoitti:
Oli hiljattain.
Se aikaansai iholle näppylöitä ja pieniä parin milliin pituisia käytäviä ympäri kehoa ja ne tulehtuivat ja niihin tuli myös märkärupi. Kutinaa minulla ei ollut lainkaan. Inhottavinta oli, että punkki kaivoi niitä käytäviä myös kasvoihin, myös nenänsisus ja silmät kutisivat. Sain tablettilääkkeen ja reseptivoiteen ja tarvitsi 4 hoitokertaa viikon välein koko perheelle ja himosiivousta ja pyykkäystä, että meni pois. Muut olivat oireettomia, mutta kyllä se luultavasti oli heilläkin. Se kasvojen alueen 'saastuminen' oli ylivoimaisesti inhottavinta, sain aika pahan kammon syyhyä vastaan.
Valehtelet!

???
Otapa kuule google käteen ja lue 'karstasyyhy', 'yleistynyt syyhy' ja 'norwegian scabies'. Sellaisen voi saada, kun immuunijärjestelmä ei toimi normaalisti ja kyllä se pahat traumat aiheuttaa.
T. Ensimmäinen vastaaja
Kahdesti on ollut syyhy. En kokenut sitä niin kovin vaikeaksi sairaudeksi. Kutinaa oli sormien välissä kämmenselissä käsivarsissa ja sitten myös selkään levisi. Varsinkin sormien välissä oli sellaisia pieniä vesirakkuloita.
Kaikki käytössä olleet vaatteet pesuun. Ihon totaalirasvaus kaksi kertaa, viikon välein. Näillä eväillä syyhy hävisi.
Kutina voi kestää usean viikon vaikka itse punkki olisi jo poistunutkin elävien kirjoista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oli hiljattain.
Se aikaansai iholle näppylöitä ja pieniä parin milliin pituisia käytäviä ympäri kehoa ja ne tulehtuivat ja niihin tuli myös märkärupi. Kutinaa minulla ei ollut lainkaan. Inhottavinta oli, että punkki kaivoi niitä käytäviä myös kasvoihin, myös nenänsisus ja silmät kutisivat. Sain tablettilääkkeen ja reseptivoiteen ja tarvitsi 4 hoitokertaa viikon välein koko perheelle ja himosiivousta ja pyykkäystä, että meni pois. Muut olivat oireettomia, mutta kyllä se luultavasti oli heilläkin. Se kasvojen alueen 'saastuminen' oli ylivoimaisesti inhottavinta, sain aika pahan kammon syyhyä vastaan.
Valehtelet!
???
Otapa kuule google käteen ja lue 'karstasyyhy', 'yleistynyt syyhy' ja 'norwegian scabies'. Sellaisen voi saada, kun immuunijärjestelmä ei toimi normaalisti ja kyll
Sieltäkö luit oirekuvauksen? Niin arvelinkin!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oli hiljattain.
Se aikaansai iholle näppylöitä ja pieniä parin milliin pituisia käytäviä ympäri kehoa ja ne tulehtuivat ja niihin tuli myös märkärupi. Kutinaa minulla ei ollut lainkaan. Inhottavinta oli, että punkki kaivoi niitä käytäviä myös kasvoihin, myös nenänsisus ja silmät kutisivat. Sain tablettilääkkeen ja reseptivoiteen ja tarvitsi 4 hoitokertaa viikon välein koko perheelle ja himosiivousta ja pyykkäystä, että meni pois. Muut olivat oireettomia, mutta kyllä se luultavasti oli heilläkin. Se kasvojen alueen 'saastuminen' oli ylivoimaisesti inhottavinta, sain aika pahan kammon syyhyä vastaan.
Valehtelet!
???
Otapa kuule google käteen ja lue 'karstasyyhy', 'yleistynyt syyhy' ja 'norwegian scabies'. Sellaisen voi saada, k
Mikä ongelmasi on? Jos joku kertoo, että hänellä on leukemia, niin et usko, vaan syytät valehtelijaksi? No meneehän se elämä noinkin. Toivottavasti itse säästyt syyhyltä, koska veikkaan, että tuolla asenteella tartuttaisit sitä paljon eteenpäin.
Peace.
T. Ensimmäinen kommentoija
Kerran on ollut joskus 15 v sitten. Tuli seksikumppanilta. Alkoi kutittaa vatsaa ja siitä se sitten levisikin eri puolille kehoa. Muistelen että kutinaa oli iltaisin mutta päivisin ei niinkään eikä se ylipäänsä hirveästi vaivannut. Ahdisti ajatus syyhystä joten taisin kieltää asian mielessäni pari kolme kuukautta ennen kuin menin varmuuden vuoksi lääkäriin mutta ihotautilääkärikään ei tunnistanut vaan epäili ekseemaa ja antoi siihen rasvan. Ei lähtenyt yllättäen. Sitten, voitteko kuvitella, kaivelin nuppi eulalla sellaista käytävän päätä ja tuijottelin ja olin mielestäni valoa vasten näkevinäni äärimmisen pienen kirkkaan ötökän kulkevan neulan päässä ja päätin että syyhyä tää on ja sit hain lääkerasvat! Lähti kerralla, mut organiseerasin tosi tarkasti siivouksen, pesin kaiken mahdollisen tosi kuumassa pesussa ja käsittelin puhtaita tekstiilejä vain useammat kertakäyttöhanskat käsissä ja pakkasessakin oli pitkään jotain tekstiilejä. Toki toistin ohjeen mukaan koko setin. Nixiä käytin ja ei se yhdelle hengelle sillon paljoa maksanut. Elin aika eristäytyneesti sillon eli toivottavasti en tartuttanut ketään.
Oireina iltapainotteista kutinaa, käytäviä ja paukamia erityisesti sormissa. Kutinan määrä vaihteli, sitä oli vähän joka puolella mutta ei päässä ja jalkapohjissa.
Kertomuksia lisää syyhytartuntakokemuksistanne; ja kiitos jo kirjoittaneille!
Lapsellani oli viitisen vuotta sitten. Hän asui jo omillaan, mutta oli tartunnaan saatuaan sekä meillä, että perhejuhlassa missä mm. halasimme paljon.
Emme saaneet tartuntaa halauksista tai hänen meillä pitkään olostaan huolimatta.