Huono suhde äitiin
Onko kellään muulla? Mä en ole aikoihin pystynyt puhua äidille asioistani. Olen siis keski-ikäinen jo. Asutaan 300km päässä toisistamme. En luota äitiini yhtään. Jo silloin kun lapset olivat pieniä uhkasi soittaa sossuun. Vaikka meillä oli jo ls asiakkuus silloin. Nykyään lapset isoja ja asuvat omillaan.
Kuitenkaan omista asioista en uskalla puhua mitään. Vaikka esimerkiksi taloni on remontti kunnossa. Onneksi saan apua exältä, ollaan puhuttu siitä. Kuitenkin kurjaa ettei äidille voi mistään puhua. On jopa sanonut joskus että mitään negatiivista ei saa kertoa.
Kommentit (4)
Sama homma vaikka olenkin 10 vuotta nuorempi. Onneksi elämässäni on muita ihmisiä, jotka ovat olleet tukenani.
Niin juuri en ole kuormittanut äitiä ongelmillani. Enkä aiokaan. Tuntuu kuitenkin kurjalta ettei mistään voi puhua. Ap
Ei minusta ole reilua kuormittaa vanhaa ihmistä ongelmillaan. Kyllä minä äidilleni pääpiirteittäin kerron elämästäni, mutta todellakin yritän säästää häntä pahimmilta murheilta. On kokenut kovia elämässään ja on taipumus murehtimiseen, en halua sitä lisätä yhtään. Puhun elämäni vaikeista yksityiskohdista mieluummin ystäville tai vaikka terapiassa.