Olen välillä niin kyllästynyt lapseeni!!!

Meillä esikoinen saa toisinaan tuollaisia hirveitä raivareita/itkukohtauksia jostain mitättömistä asioista. Jos vaikka askartelusta teippi irtoaa niin tuntuu että maailma loppuu kun "minä en enää ikinä teippaa mitään". Näitä on ollut jostain 3v iästä lähtien.



Meillä pelastus löytyi ruokavaliosta. Tajuttiin että aina 2 tuntia pähkinöiden syönnin jälkeen tuli hirveä raivari. Ja sitten ruvettiin seuraamaan tarkemmin pojan syömisiä. Nyt 6v poika on leppoisa kunhan ruokavaliosta pidetään huolta. Pähkinät, sitrukset, tomaatti, kaneli, kardemumma, curry ja monet muut mausteet sekä jotkut lisäaineet (esim sinisessä keijussa oleva E472c) saa pojalle kurjan olon joka näkyy levottomuutena, itkuisuutena, raivareina jne.



Vieläkään poika ei osaa sanoa mistä tulee kipeäksi noista ruoka-aineista. Mutta curry aiheutti ainakin viimeksi voimakasta närästystä. No syystä viis kun ruokavaliolla elämä on niin paljon helpompaa ja sekä lapsi että vanhemmat ovat tyytyväisiä.

ellet itse tee asialle jotain.



Lapsi on nyt jo 5v saanut toimia noin, ilman aikuisen sanomisia, joten tiukkaa tekee muuttaa tapaa, mutta ei mahdotonta.



Tsemppiä!

ensimmäinen asia joka tulisi tehdä, on käydä jossain yksin tai kaverin kanssa virkistymässä. Sen jälkeen voi alkaa uusilla voimilla ja mielellä opettamaan lastaan. Se heijastuu nopeasti lapseen, jos äiti on hermoraunio.

Sano että lopettaa turhan vollottamisen.

Ei se ole mitään tunteiden vähättelyä vaan normaalia ihmisten kanssakäymistä.



Sehän menee jo kohta eskariin, vähänkö noloa että muut ovat oppineet hillitsemään itsenä kuin miehen ja yksi jodlaa pitkin lattioita.



Mahtaa tulla helppo koulutaival.

Onpas taas älyn jättiläiset vastailleet sulle...



Nyt eskari-ikäinen poika oli samanlainen vielä keväällä ennen eskarin alkua. Vaikeuksia ilmaista tunteita ja todella vaikeaa sietää pettymyksiä.

Mutta se menee ohi. Olemme opetelleet nimeämään tunteita. (välillä tuntui että hakkaan päätä seinään kerta toisensa jälkeen)

Mutta vähitellen tilanne on helpottunut, nykyään raivareita tulee hyvin harvoin.

Jaksamista!!

Onpas taas älyn jättiläiset vastailleet sulle... Nyt eskari-ikäinen poika oli samanlainen vielä keväällä ennen eskarin alkua. Vaikeuksia ilmaista tunteita ja todella vaikeaa sietää pettymyksiä. Mutta se menee ohi. Olemme opetelleet nimeämään tunteita. (välillä tuntui että hakkaan päätä seinään kerta toisensa jälkeen) Mutta vähitellen tilanne on helpottunut, nykyään raivareita tulee hyvin harvoin. Jaksamista!!

ei suinkaan sinun vastauksesi mitenkään loista ja ole ainoa oikea.

se mikä teillä toimii ei ollenkaan välttämättä toimi naapurissa. Tuo ruokavaliojuttu on mielenkiintoinen. Minusta lapsen kanssa voi myös keskustella hänen käytöksestään- hän saattaa jotain ymmärtää- vaikka sitten tarvitsee myös niinä raivohetkinä ihan konkreettisia toimiakin.

Mun mielestä tärkeintä on osoittaa lapselleen juuri silloin kun hän on raivostuttavimmillaan- että hyväksyy hänet ja rakastaa häntä. vaativaa joo- mutta sitä lapsi tarvii. SEn jälkeen keskustella aiheesta. Yksi mikä meillä auttaa poikkeuksetta on se että annan lapsille kotitöitä. MOnet lapset ovat tyytymättömiä koska heidän tungetaan lasten lelu- ja dvd-maailmaan pois häiritsemästä aikuisten "oikeaa" elämää. Lapsi haluaa luonnostaan siihen mukaan ja siksi se että lapselle antaa tehtäviä- ja ne on tehtävä mukisematta ja sitten niistä saa kiitoksen- tuo lapselle turvaa ja olon että hän on tärkeä ja tarpeellinen. Voimia- ei oo helppoa lasten kasvatus.

Onpas taas älyn jättiläiset vastailleet sulle...

Nyt eskari-ikäinen poika oli samanlainen vielä keväällä ennen eskarin alkua. Vaikeuksia ilmaista tunteita ja todella vaikeaa sietää pettymyksiä.

Mutta se menee ohi. Olemme opetelleet nimeämään tunteita. (välillä tuntui että hakkaan päätä seinään kerta toisensa jälkeen)

Mutta vähitellen tilanne on helpottunut, nykyään raivareita tulee hyvin harvoin.

Jaksamista!!

Te siis keskustelette itkuraivarikohtauksen jälkeen ja mietitte mistä se johtui? Olen yrittänyt tätä lapseni kanssa, mutta lapsi ei oikein osaa/halua keskustella. Sanoo vaan, että "en tiedä" kun kyselen mikä mättää/onko murheita tms. Olisi mielenkiintoista tietää teidän kokemuksista vähän lisää.

Ap

ei suinkaan sinun vastauksesi mitenkään loista ja ole ainoa oikea.

Joo no enpä sitä väittänytkään.

Lähinnä halusin antaa toivoa, kun se lapsi ei todellakaan lopeta sitä marinaa, kun sanoo, että lopeta mariseminen. Ettei ole ainoa joka elää sellaisen lapsen kanssa. Hyvinkin tuttua odottaa vain, milloin seuraava raivari pamahtaa päälle, täysin odottamatta, eikä tarvita edes suurta asiaa.

Sano että lopettaa turhan vollottamisen.

Ei se ole mitään tunteiden vähättelyä vaan normaalia ihmisten kanssakäymistä.

Sehän menee jo kohta eskariin, vähänkö noloa että muut ovat oppineet hillitsemään itsenä kuin miehen ja yksi jodlaa pitkin lattioita.

Mahtaa tulla helppo koulutaival.

siis eskarin ja koulun aloitusta. Olen kyllä joskus väsyneenä kivahtanut, että lopeta se marina/turha vollotus, mutta sellainen käsittääkseni heikentää lapsen itseuntoa. Eikä se edes auta.

En varsinaisesti keskustele lapsen kanssa, vaan kerron, mikä on se ikävä tunne. Että sille pahalle mielelle on joku nimi. Mehua kaatui paidalle ja nyt harmittaa. Legorakennelma meni rikki ja suututtaa, kun sitä oli vaivalla rakennettu.

Kertoo myös lapselle, että myös pahat tuntee on ok, mutta silti ketään ei saa satuttaa, tai rikkoa tavaroita (meillä tehtiin tätä)

Mutta lapsen annetaan purkaa se pahin raivo ensin, turha yrittää ottaa kontaksia lapseen joka huutaa pää punasena.

Lapsi on myös eskarissa askeleittain kerhossa, jossa opetellaan näitä tunteita.

http://www.psykologienkustannus.fi/askeleittain/

itse en ole huomannut eroja ruokavalioiden välillä, mutta sokeriset mehut ja limpsat saavat lapset ylireagoimaan ja itkemään herkemmin. Mene ja tiedä...

enkä ole aiemmin ajatellut asiaa. Lapseni juo vain vettä tai maitoa, limuja todella harvoin. Mutta annan sille kyllä usein jonkun keksin, jäätelöpuikon tai lakupalan jälkkäriksi (me aikuisetkin syömme jälkkäriä), joten sokeria saa ehkä liikaa, mutta mikä sitten on liikaa? Muuten syö ihan normaalia kotiruokaa, välillä eineksiä ja pikaruokamättöäkin, ja vihanneksia ja hedelmiä myös, joka aterialla.



Ap

Heillä liittyy laajemminkin käytöksen ja tunne-elämän ongelmiin ja lisäksi lapsella on kuulo- ja puhevaikeutta.

Katson hiljaa ja vihaisesti silmiin. Loppuu marina aina. Monesti tulee vielä lohduttamaan isää, kun pahoitti isän mielen valituksellaan.



Kolme lasta ja kuopus on juuri tuollainen itkupilli. Vihainen tuijotus riittää hiljentämään jokaisen. En tiedä, ehkä minussa on sellaista karismaa. Leffatähti karismaa.

Heillä liittyy laajemminkin käytöksen ja tunne-elämän ongelmiin ja lisäksi lapsella on kuulo- ja puhevaikeutta.

En tarkoita, että referoisit tuttavalapsen ongelmia yksityiskohtaisesti, mutta osaisitko vähän täsmentää? Minusta meillä on ihan normaali koti, ei käytetä päihteitä, eletään aika sovussa (mitä nyt joskus tulee korotettua ääntä miehelle) ja tavallisesti, ollaan aina yritetty huomioida lasta ja tehdä sen kanssa kaikkea kivaa.

Ap

Meillä on kohta 4 vuotta täyttävän pojan kanssa aivan samanlaista. Hirveitä itkuraivareita ihan mitättömistä/ älyttömistä jutuista. Järkipuhe ei auta ollenkaan kun saa jonkun päähänpiston, esim. mandariini on kuorittu väärällä tavalla. Mitään ongelmia puheen tms. kanssa ei ole. Välillä jaksan ymmärtää toisen "ongelmia" ja selitää miksi harmittaa. Välillä komennan lopettamaan kitinän, mikä ei kyllä auta mihinkään. Tuntuu, että uhmaikä, joka alkoi vajaa kaksi vuotiaana jatkuu meillä edelleen. Toisinaan on helpompaa, mutta nyt taas päivittäistä (ja päivän aikana saa useamman/yli 5 itkukohtausta).