Mistä tietää mikä on normaalia suremista eron jälkeen ja koska on haettava apua.

Tiedät ja tunnet sen itse, kun tarvitset lisää kuuntelijoita ja ajatustesi selvään ymmärrykseen apua.

ajan kanssa pitäs pikku hiljaa helpottaa ja tilapäisiä takapakkejakin voi tulla. Tosiaan tuo 4 kk on vielä kovin lyhyt aika. Jos vuosia kestää ja jää junnaamaan samaan vaiheeseen, niin ehkä sitten alkas olla avun hakemisen aika. Tai jo aiemmin, jos alkaa itestä tuntumaan, että sama ratas pyörii paikallaan.

Itellä oli vastaava tilanne 6 v sitten. Pikkuhiljaa siitä edettiin. Tunteet ja etenkin se "polttavin" tunne ja kysymys vaihtui aika ajoin. Voi sanoo, että kävin kaikki mahdolliset tunteet läpi.

Mutta avun hakeminen ei tee pahaa, vaikka heti sitä hakisit. Mäkin kävin muutaman kerran terapeutin kanssa juttelemassa aika tuoreeltaan.

kysynyt täällä samaa asiaa, mutta vihan vuoksi. Minä sain 4 kk sitten tietää, että miehelläni on toinen. Kuukausi sitten muutin pois.



Ihan sama juttu minulla, että tunteet menevät vuoristorataa. Olen jo ihan kyllästynyt tähän tunteiden sekamelskaan. Olen ajatellut, että kesään mennessä pitäisi helpottaa, pikkuhiljaa ja vähitellen. Sanotaan, että eroprosessi kestää 1-3 vuotta.



Yksi tärkeä asia sinun pitää huomioida: kilteillä tytöillä viha ilmenee itkemisenä ja suremisena. He kun eivät osaa vihata. Voiko tuo sinun suremisesi olla padottua vihaa? Vihahan nousee siitä, että tuntee tulleensa epäoikeudenmukaisesti kohdelluksi. Ja sitähän sinä varmasti tunnet. Eli yritä kaivaa se viha itsestäsi ulos. Kun saat vihan ulos, niin pikkuhiljaa sureminen loppuu, tai sitten suret ihan oikeasti suhteen loppumista.

mutta aina jaksoin uskoa parempaan ja miehen muuttumiseen. Lähdin pienen lapsemme kanssa kotoa pois, koska mieheni tekihenkistä/fyysistkin (lievää,voiko näin sanoa?)väkivaltaa ja on tehnyt sitä jokseenkin aina,mutta nyt vasta silmäni aukenivat. Alussa toki oli ihanaa mutta muistelen niin n.1v seurustelun alkamisesta kaikki alkoi. Mies ei tajua vaikka oma isä on samanlainen ja itsekkin siitä rankasti kärsinyt. Etsin yhteystiedot ja muut että ottaisi yhteyttä, hakisi apua. On kuitenkin siinä vaiheessa ongelmansa kanssa ettei näe vikaa itsessään, vaan minussa. Minä ärsytin(vaikken edes provosoinut, minä nalkutin, minun äänensävyni oli väärä. Aina pyysi anteeksi,katui ja annoin anteeksi. Kunnes tuli viimeinen pisara, kuin salama kirkkaalta taivaalta tein päätöksen että nyt riittää ja lähdin. Kaikki tapahtui kovin äkkiä, kuitenkin kaikesta aikaisemmasta mietiskelystä huolimatta. Olen vihainen/katkera en oikein tiedä mitä tunnetta se on, kuitenkin todella surullinen ja pettynyt miksei mies haknut apua, miksi rakastin häntä kaikesta huolimatta,rakastin kun kerroin ero aikeista,rakastin kun muutto auto lähti pihasta. tiedän ettei ikinä enää palata yhteen koska mies ei ole hakenut apua. Olisimme edelleen yhdessä, jos olisi hakenut apua, voisimme olla perhe. Tuntuu kuin joku muu olisi repinyt minut irti kodista ja kaikesta, miten pystyinkään siihne kaikkeen. miten jaksoin ja sain sen tehtyä. Oli pakko ajatella järjellä, eikä tunteella niinkuin aina ennen.Miksi rakastaa miestä joka kuitenkin viikottain tekee sinulle pahaa?HULLUA