Presidentinvaalit 2012, muistatteko Haaviston kannattajat?
Haaviston kannattajat, miten nopeasti silloin tokenitte siitä että Niinistöstä tulikin presidentti tuolloin 2012?
Itse muistan kun elin sitä Haavisto-huumaa ja oli tosi kirvelevä pettymys että Sauli Niinistö voitti. Eipä silti, erittäin hyvä pressahan tuosta Niinistöstä saatiin, hän on todella ylittänyt kaikki odotukset ja nyt tuntuu haikealta. Vuoden 2018 vaaleihin en suhtautunut niin intohimolla koska oli selvää että Niinistö menee heilahtaen toiselle kaudelle.
Mutta sitä en muista että missä vaiheessa aloin päästä asiasta yli tuolloin 2012. Mites teillä muilla?
Kyselen huvikseni nyt kun tuntuu taas vähän vaikealta orientoitua tähän tilanteeseen.
Kommentit (11)
Hauska aloitus, mutta en oikein muista. Kai se siitä sitten loppujen lopuksi aika äkkiä harmi laantui. Kirjoiteltiinko silloin vauva-palstalle? Facebook ja Twitter taisi olla jo tuolloin olemassa, niissä varmaan tuli kirjoiteltua mietteitä.
Verrattain nopeasti. Niinistö osoittautui myös kärsivälliseksi ja fiksuksi presidentiksi. Katsotaan mitä tästä uudesta sukeutuu. Stubb on kuitenkin liberaali hänellä on selvästi eurooppalainen arvomaailma.
Olisin toivonut Haavistosta presidenttiä myös siksi, että olisin suonut Stubbille mieluusti komissaarin pestin.
Paskasta naurua vasemmistosaastalle.
Minä en koskaan pitänyt Sauli Niinistöstä, joka on kokoomuslaisen setämiehen prototyyppi. Saulin veljenpoika Ville Niinistö on paljon kovempi tyyppi ja lisäksi vihreä. Sauli myötäili laitaoikeistoa aivan liikaa ja antoi sille kasvutilaa. Kaikki pyöreät höpinät tyyliin "tolkun ihminen" omittiin laitaoikeiston propagandaksi, vaikka tolkun ihminen tarkoitti kaikkia muita paitsi rasistipersuja.
En ikinä ole fiksoitunut johonkuhun poliitikkoon. Moinen on tyypillistä persoonallisuushäiriöisille. Katsokaa persuja, joilta narsismissaan puuttuu oma persoona: he identifioituvat erilaisiin ryhmiin ja kulloisiinkin puolueensa tähtiin.
Sillä niiden johtajaksi pääseekin, vetoamalla heidän alhaisimpiin luonteenpiirteisiinsä ja narsistiseen pimeyteen. Jos luonne on pyrkyrin ja moraali ameban, on maailman helpointa liittyä persuihin ja nousta rakettina huipulle, jos on olemassa korkeakoulututkinto ja osaa puhua kirjakielellä ne paskajutut, joita persut haluavat kuulla.
Pelkkä kirjakielinen teksti saa ne kuvittelemaan, että oi, tuo on huippuälykäs.
No silloin oisin voinut äänestää kumpaa vaan. Stubbia en ikinä.
Haavisto ja Niinistö molemmat hyviä, mutta tosiaan Stubb on vaikea pala.
Vierailija kirjoitti:
Minä en koskaan pitänyt Sauli Niinistöstä, joka on kokoomuslaisen setämiehen prototyyppi. Saulin veljenpoika Ville Niinistö on paljon kovempi tyyppi ja lisäksi vihreä. Sauli myötäili laitaoikeistoa aivan liikaa ja antoi sille kasvutilaa. Kaikki pyöreät höpinät tyyliin "tolkun ihminen" omittiin laitaoikeiston propagandaksi, vaikka tolkun ihminen tarkoitti kaikkia muita paitsi rasistipersuja.
En ikinä ole fiksoitunut johonkuhun poliitikkoon. Moinen on tyypillistä persoonallisuushäiriöisille. Katsokaa persuja, joilta narsismissaan puuttuu oma persoona: he identifioituvat erilaisiin ryhmiin ja kulloisiinkin puolueensa tähtiin.
Sillä niiden johtajaksi pääseekin, vetoamalla heidän alhaisimpiin luonteenpiirteisiinsä ja narsistiseen pimeyteen. Jos luonne on pyrkyrin ja moraali ameban, on maailman helpointa liittyä persuihin ja nousta rakettina huipulle, jos on olemassa korkeakoulututkinto ja osaa puhua kirjakielellä ne paskajutu
En oikein saa tästä mitään tolkkua. -ap
Vierailija kirjoitti:
Verrattain nopeasti. Niinistö osoittautui myös kärsivälliseksi ja fiksuksi presidentiksi. Katsotaan mitä tästä uudesta sukeutuu. Stubb on kuitenkin liberaali hänellä on selvästi eurooppalainen arvomaailma.
Olisin toivonut Haavistosta presidenttiä myös siksi, että olisin suonut Stubbille mieluusti komissaarin pestin.
Koska hölmö Suomen kansa äänestää tyhmiä johtajia, niin ihan hyvä, että saamme hallintoapua EU:sta, niin emme pääse tekemään supermassiivisia virheitä.
Sekavaa tekstiä "En ikinä ole fiksoitunut johonkuhun poliitikkoon. Moinen on tyypillistä persoonallisuushäiriöisille"
Tyypillistä kyllä persoonallisuushäiriöiselle.
Ja hei pliis, ei kenenkään haukkumisia tässä. :) Olisi kiva nyt vaan pitää tämä sellaisena fiilistely/purku -ketjuja. -ap