Ihmisten vaatimukset, kun en ole kunnossa

Ymmärrän että ottaa päähän. Radikaali ehdotus: sano tämä niille perheenjäsenille mitä kirjoitit tuohon. Joskus on hyvä olla mahdollisimman selkeä.

Älä lähde syyttelemään, vaan pyydä nätisti. Ei se huonommaksikaan voi mennä.

Minun sukulaiset suorastaan rynnivät paikalle erilaisine vaatimuksineen kun kuulevat että olen sairas. Sairaan on vaikea puolustautua.

On tämä kummallinen maailman onnellisin maa, jota vain jatkuvasti ihmettelen. Ihmiset käyttäytyvät paskasti. Ja vielä paskemmin kun kertoo ettei ole kunnossa.

Mee nyt vain nukkumaan ja laita ovi kiinni ja ajattele onnellisia asioita, kenties irtiottoa. Kun tervehdyt, on perheessäsi kurinpalautuksen aika. Et kai halua teinejä maailmalle laittaa itsekkäinä ja vaillinnaisina?

Miksi olet sen miehen kanssa, jos ei ymmärrä tai ole empatiaa. Teinit eivät taas ikänsä vuoksi voi itselleen mitään tai aivojensa tilalle, ovat tarvitsevia. Ehkä olisi valmisruokaa myös marketista, jos on rahaa, ei ole pakko keittää ja paistaa vimmaisesti. Entä tilaus. Jonkun pitäisi käydä myös apteekissa. Onko busseja vai millä teinit kulkevat.

Tervetuloa testamaan pitkäaikaissairan arkea. Juuri sain ystäväni silmilleni kun ei heidän perheensä vierailu viime viikonloppuna pika-aikataululla sopinut minulle. Jouduin saikuttamaan 2 ja tekemään 3 päivää maaten töitä viime viikolla kipujen vuoksi. Ei huvita passata. Emme ole enää tekemisissä.

Vähän sama mulla kun sain tenniskyynärpään ja jäin saikulle. Sitten iski korona, jota juuri parantelen. Tässä pari kuukautta saikulla olleena ja viimeiset viisi vuotta aktiivisesti työllistettynä, lähimmäiset vaan motkottaa, että menisin töihin "edes kassalle" kevyempiin töihin.

Tuollainen suhtautuminen ja vähättely pistää kyllä ketuttamaan. Oppiipahan ainakin näkemään nämä ihmiset kirkkaammassa valossa. Saavat jatkossa kyllä jäädä taustalle ja vähemmälle huomiolle.

Vierailija kirjoitti:

Miksi olet sen miehen kanssa, jos ei ymmärrä tai ole empatiaa. Teinit eivät taas ikänsä vuoksi voi itselleen mitään tai aivojensa tilalle, ovat tarvitsevia. Ehkä olisi valmisruokaa myös marketista, jos on rahaa, ei ole pakko keittää ja paistaa vimmaisesti. Entä tilaus. Jonkun pitäisi käydä myös apteekissa. Onko busseja vai millä teinit kulkevat.

Olen sitä nyt vakavasti tässä miettinyt, että mitä tuolla miehellä teen, kun en saa tukea tiukassa paikassa. Pojan piti käydä apteekissa, oli mukamas unohtanut. Ystäväni toiselta puolelta kaupunkia kuskasi särkylääkettä. 

Lapset passitin kauppaan. Sanoin, että joko menette tai olette syömättä, siinä on vaihtoehdot. Silmien pyörittelyä. Meillä ei ole autoa, joten bussilla liikutaan.

Valmisruokiin on mennyt rahaa tuhottomasti nyt viikon päivät. Lompakon pohja näkyy.

Kuulostaa tutulta. Olin taannoin koronassa ja vaikka sanoin lapsille ja miehelle, että saatte nyt selviytyä omin neuvoin, niin eihän siitä mitään tullut. " Missä on se, tämä ja tuo? Tuutko kattomaan sitä, tätä tai tuota? Mikä näistä on se? Onko se tuo vai tämä? " Ei siunaaman rauhaa ollut.

Sitä niität mitä kylvät.

Voit nyt miettiä, miten olet onnistunut kasvatustyössäsi...

Siinä voi oikeasti mennä lähipiiri uusiksi, jos pukkaa paljon sairasteluja peräkkäin. Sitten, kun jäljellä ovat ne ihmiset, jotka oikeasti haluavat itselle hyvää, voi lohduttautua sillä, että määrä ei korvaa laatua.

Alat vaatia enemmän normaaliarkena. Rupeaa sujumaan yksinkertaiset kotityöt.

Vierailija kirjoitti:

Sitä niität mitä kylvät.

Voit nyt miettiä, miten olet onnistunut kasvatustyössäsi...

No, niinpä. En mä kyllä uskonut kasvattaneeni tuollaisia mul**uja, mutta nähtävästi niin on käynyt. Minulle, joka olen aina apuna ja turvana, empaattisena kuuntelevana korvana ja lohduttajana. 

Miehen kanssa olen kyllä kahden vaiheilla, että mitä teen.

Vierailija kirjoitti:

Tervetuloa testamaan pitkäaikaissairan arkea. Juuri sain ystäväni silmilleni kun ei heidän perheensä vierailu viime viikonloppuna pika-aikataululla sopinut minulle. Jouduin saikuttamaan 2 ja tekemään 3 päivää maaten töitä viime viikolla kipujen vuoksi. Ei huvita passata. Emme ole enää tekemisissä.

Olen pahoillani. Kuulostaa ikävältä. Vähänpä ihmisiltä myötätuntoa heruu.

Sinänsä huvittavaa, kun mies sanoi ettei meillä ole ollut viikkoon seksiä. No, voi kamala! Silloin kun miehellä oli työmurheita, niin meillä ei ollut kolmeen kuukauteen seksiä, enkä mä siitä mitään kohtausta järjestänyt. Että tasan ei käy onnen lahjat.

Ap

Mä olin kipeä tossa viime syksynä, kova kuume, flunssa ja sitä rataa. Mies suuttui, kun en halunnut lähteä mökille siinä kunnossa, varsinkaan, kun mökki on saaressa. Ehdotin, että menee yksin lasten kanssa, mutta eihän se mitenkään onnistunut tietenkään sellainen. Pakkaajan ja passaajan ja huolehtijan olisi pitänyt olla mukana, mutta kun se oli rikki... Aikamoinen riita saatiin aikaiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Sinänsä huvittavaa, kun mies sanoi ettei meillä ole ollut viikkoon seksiä. No, voi kamala! Silloin kun miehellä oli työmurheita, niin meillä ei ollut kolmeen kuukauteen seksiä, enkä mä siitä mitään kohtausta järjestänyt. Että tasan ei käy onnen lahjat.

Ap

Joo, tyypillistä jotenkin. Miehen tarpeet menevät naisen tarpeiden edelle. Meillä on tuota samaa marttyrointia heti, kun palvelu ei makuuhuoneessa pelaa ja siis ihan sama kuinka väsynyt, sairas tai kivulloinen olen, niin äijä on nokka roikollaan ja sitä sitten pitäisi hyvitellä ja pyydellä anteeksi, ettei seksi ole mielessä. Muuten hyvä mies, mutta tässä asiassa ihan uuno. 

Vierailija kirjoitti:

Sitä niität mitä kylvät.

Voit nyt miettiä, miten olet onnistunut kasvatustyössäsi...

Tämä. En tunnista ongelmaa. 

T. Kolmen lapsen äiti

Perhe on hädissään koska ovat tottuneet siihen että sinä hoidat ja nyt pitäisi hoitaa itse mutta eivät osaa. Kertoisin heille tuon saman mitä kirjoitit, rauhalliseen sävyyn. Ja jatkossa roolit uusiksi eli kaikki tekee oman osansa, ja auttaa silloin kun joku ei ole kunnossa. Tavallisesti kaikki sysätään naisen/vaimon/äidin harteille, koska kulttuuri opettaa näin.

Olen itse autismikirjolla ja kärsin mm. mielenterveysongelmasta, kovasta ahdistuksesta, aistiyliherkkyyksistä, traumoista, sosiaalisten tilanteiden peloista, suolistovaivoista ja muustakin, enkä pysty oikein huolehtimaan itsestänikään. Tarvitsisin itsekin apua, jota en saa. Tämän sijaan joudun toimimaan käytännössä vanhan, sairaan ja vihaisen vanhempani avustajana, assistenttina, omaishoitajana ja kotiorjana. Vointini on huono ja kaikki kaatuu päälleni. Jaksamisen on loppunut jo vuosia sitten ja kuormitus on valtavaa. Vaatimukset kuitenkin vain lisääntyvät ja olen tämän vankina varmasti koko vanhempani loppuelämän ajan. Apua yhtään mihinkään ei ole saatavilla.

Saavutetuista eduista ei luovuta ilman taistelua ja protestia! 

Sinutkin pitää ottaa huomioon ja toipilasvaiheessa keskityt paranemiseen. Ei ne teinit tai mies rikki mene vaikka nyt kiukkuavat mikä tietenkin tylsää. Vedä peitto korville ja sulje korvasi.

Hyi että tuo seksin vonkaaminen sairaalta. Monella miehellä ei ole sitten yhtään häpyä!

Tuli mieleen oma ex-mies joka vaati suuhoitoa kun olimme päässeet kotiin sairaalasta jossa olin juuri synnyttänyt kohtuun kuolleen lapsemme - mutta kun hänestä oli niin väsyttävää odottaa siellä että sain homman hoidettua. Saatana! Ex syystäkin, mutta kannan yhä traumaa tuosta lapsen menettämisen lisäksi. Jumalauta.