Lue keskustelun säännöt.
Mikä mua vaivaa? En pysty enää iloitsemaan asioista kuten ennen :o/
20.08.2008 |
Viime syksynä oli samanlainen olo ja aloitin masennuslääkityksen. Lopetin sen n. kk sitten ja luulin kyllä jo pärjääväni ilman... nyt sitten taas ahdistaa ja masentaa :ó( Mistä tämä johtuu? Olin ennen todella elämäniloinen ja osasin nauttia pienistä asioista ja elämästä yleensäkin..
.. nykyään jotenkin kaikki ahdistaa. Olen vihainen, katkera ja pettynyt toisiin ihmisiin. Koen että minua on kohdeltu väärin ja että minusta ei pidetä. Koen olevani hirveän huono äiti kun lapset ovat kiukkuisia ja vaativia vaikka parhaani heidän eteensä yritän tehdä. Huonommuudentunteet ottavat minusta vallan, joka asiassa. Välillä tulee jopa kuolemanajatuksia :o(( Se pelottaa. En kerro siitä kenellekään mutta tässä voin anonyymisti sen sanoa.
Miten minulle saattoi käydä näin?
Olen niin pettynyt toisiin ihmisiin, se leimaa elämääni. En luota enää kehenkään täysin enkä halua enää edes yrittää tutustua keneenkään. Koska kukaan ei ole aidosti halunnut olla ystäväni vaan on pettänyt luottamukseni.. se on ottanut todella koville.
Toisaalta olen todella harmissani että koen asiat näin mutten muuta voi :o(
Kommentit (2)
Miehelleni olen puhunut, muttei hän oikein ymmärrä. Lääkkeitä hän vastustaa henkeen ja vereen. Enkä millään jaksaisi "valittaa" enää. Olen yrittänyt joskus puhua mutta olen pannut merkille että se on turhaa. Enää en jaksa yrittää. Terapiassa voisin puhua kun sinne vain jotenkin pääsisin. Mutta lapsille ei ole hoitajaa siksi aikaa että voisin käydä. Pienempi on vielä sillä tavoin sairas ettei häntä voi hoitaa ns kuka tahansa, tarkoitan sellainen henkilö joka ei sairautta läheisesti tunne.
Nyt on ruokahalukin mennyt. Vain makea kelpaisi. Kaikki muu yököttää. :o( Uskomatonta mutta kävelenkin mahdottoman hitaasti ja toimin muutenkin hyvin hiljaisella liekillä. Ennen niin rakkaaseen harrastukseenkaan en jaksa enää lähteä millään.
Tuntuu mahdottomuudelta soittaa lääkäriin ja pyytää ohjeita lääkityksen uudelleen aloittamiseen. Ja kun mieskään ei oikein usko koko lääkitykseen eikä suosittele niitä minulle ollenkaan. Tietysti hän on siinä mielessä oikeassa, että eiväthän ne paranna, mutta oloa ne voisi helpottaa.
Väsyttää niin :ó(
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ootko saanut mitään muuta apua kuin lääkkeet sillon aikasemmin?
Jaksaisitko hakea apua nyt uudelleen? Kuolemanajatuksia ei pitäis kauaa yksin pyöritellä. Masennuslääkitystä voi tarvita paljon kauemmin kuin puoli vuotta. JOstain luin että puoli vuotta vielä oireiden loppumisen jälkeen. Ja toisilla voi tarvita vuosikaudet, jos masennus on hankalaa laatua.
Mä luulen että äitiys nostaa esiin meissä kaikkea pohjamutaa. Tulee masennus, ja se on merkki siitä että nyt pitää pysähtyä kuuntelemaan sisintä. Ota toi pohjakosketus sillai positiivisena, että se on terve reaktio johonkin mikä ei ole OK. Varmaan sun tapauksessa joku terapia tai muu keskusteluapu olis tosi hyvä juttu. Jaa tämä asia nyt ainakin miehesi kanssa, jos sulla on sellainen? Voitko saada tukea häneltä? Entä omat vanhemmat?