Kannattaako opiskella kaupallista alaa vai teknologiaa?
Olen sotealalla ja alanvaihto kiinnostaa. Kumpaa alaa kannattaa lähteä opiskelemaan?
Kommentit (17)
Ei kannata. SOTE-alalla työskentelevät ovat tyypillisesti epäloogisia eivätkä kykene mihikään loogista ajattelua vaativaan tehtävään, joka teknisillä aloilla on keskeistä.
Teknologia; dippainssi hyvä. Monet heistä tekevät oikeastaan kaupallista työtä yritysjohdossa.
Tekniikan ala. Eikös jokun laiteasentajan palkka ollut 3000 e. Oli juttua lehdessä.
https://sskky.fi/koulutukset/elektroniikka-asentajan-koulutus/
Ja tietysti jos on lukuhaluja niin DI.
Miettisin siltä kannalta, että minkälaisissa tehtävissä pystyisi hyödyntämään myös sitä nykyistä osaamista. Kiinnostaisiko esimerkiksi olla kehittämässä niitä tietojärjestelmiä, joita nykyisessä työssä joutuu käyttämään? Tai uudenlaisia palvelukonsepteja?
Tuo soteala on kyllä hyvä ensimmäiseksi tutkinnoksi. Tuon alan tutkinnoilla pystyy yleensä elättämään itsensä keikkailemalla, kunnes alkaa saada niitä uuden alan töitä. Tyypillisesti jossain vaiheessa opintoja kesätöiden jälkeen jatketaan osa-aikaista työskentelyä, mikä ehkä hieman hidastaa opintoja, mutta vahvistaa jalansijaa työmarkkinoilla.
Vierailija kirjoitti:

Tämä on harhaa ja toisaalta totta. Nykyisiä tietojärjestelmiä kehittämässä on ollut soteammattilaisia, lopputulos kallista sutta ja sekundaa. Hyvinvointialueet ostavat tietojärjestelmänsä 2M-IT ym. yrityksiltä, jotka palkkaavat lähinnä halpoja opiskelijoita ja poliittisesti vasemmistolaisia. Sosiaalialalla on toki vasemmistolaisuus keskeinen menestystekijä.
Varmaan sitä, mikä kiinnostaa ja mihin on paremmin lahjoja. Jos esimerkiksi matematiikka tuottaa hankaluuksia, niin melkein kaikki tekniset ovat huono valinta.
Vierailija kirjoitti:
Miettisin siltä kannalta, että minkälaisissa tehtävissä pystyisi hyödyntämään myös sitä nykyistä osaamista. Kiinnostaisiko esimerkiksi olla kehittämässä niitä tietojärjestelmiä, joita nykyisessä työssä joutuu käyttämään? Tai uudenlaisia palvelukonsepteja?
Kieltämättä tämäkin voisi kiinnostaa. Olen aika ratkaisukeskeinen tyyppi ja tietojärjestelmien kehittäminen voisi kiinnostaa. Palvelumuotoilu voisi olla myös yksi vaihtoehto. AP
Vierailija kirjoitti:
Varmaan sitä, mikä kiinnostaa ja mihin on paremmin lahjoja. Jos esimerkiksi matematiikka tuottaa hankaluuksia, niin melkein kaikki tekniset ovat huono valinta.
Tuottaa kyllä hankaluuksia. En olisi nykyisessä työssä jos olisin ollut matemaattisesti lahjakas. AP

Voiko kysyä; mitä teet tällä hetkellä työksesi?
Vierailija kirjoitti:
Tuo soteala on kyllä hyvä ensimmäiseksi tutkinnoksi. Tuon alan tutkinnoilla pystyy yleensä elättämään itsensä keikkailemalla, kunnes alkaa saada niitä uuden alan töitä. Tyypillisesti jossain vaiheessa opintoja kesätöiden jälkeen jatketaan osa-aikaista työskentelyä, mikä ehkä hieman hidastaa opintoja, mutta vahvistaa jalansijaa työmarkkinoilla.
Tämä oli silloin ajatukseni, kun lukion jälkeen mietin mitä haluan tehdä. Pohjalle sotealan AMK-tutkinto, jolla töitä riittää aina. Sitten voi miettiä mitä muuta (rahakkaampaa :D) voisi tehdä. AP
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan sitä, mikä kiinnostaa ja mihin on paremmin lahjoja. Jos esimerkiksi matematiikka tuottaa hankaluuksia, niin melkein kaikki tekniset ovat huono valinta.
Tuottaa kyllä hankaluuksia. En olisi nykyisessä työssä jos olisin ollut matemaattisesti lahjakas. AP
Tässä on juuri se ongelman ydin. SOTE-alalla on yleensä epäloogisia ihmisiä, usein myös vihervasemmistolaisen ajattelutavan omaavia. He eivät voi millään pärjätä matemaattis-loogista ajattelutapaa edellyttävissä tehtävissä. Lisäksi kyse teknisillä aloilla on yrityksistä, joilla on pyrkimys tehdä voittoa ja näin ollen poliittinen suuntaus on enemmän oikealla.
-eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan sitä, mikä kiinnostaa ja mihin on paremmin lahjoja. Jos esimerkiksi matematiikka tuottaa hankaluuksia, niin melkein kaikki tekniset ovat huono valinta.
Tuottaa kyllä hankaluuksia. En olisi nykyisessä työssä jos olisin ollut matemaattisesti lahjakas. AP
Voiko kysyä; mitä teet tällä hetkellä työksesi?
Sosionomi AMK. Työskentelen perheiden kanssa. AP
https://www.uef.fi/fi/koulutus/sosiaali-ja-terveyshallintotieteen-maist…
Mites joku tämmöinen?
Vierailija kirjoitti:
https://www.uef.fi/fi/koulutus/sosiaali-ja-terveyshallintotieteen-maist…
Mites joku tämmöinen?
No hitto, vaikuttaapa mielenkiintoiselta! Laitan tämän koulutuksen talteen itselleni. AP
Mikä kiinnostaa enemmän.